sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Maailman tärkein postaus

image

Muistathan unelmoida?

Maailma on avoinna. Juuri sinulle. Nyt. 

Ärsyynnyin ennen sellaisista puheista. Jotenkin lapsellista, naiivia. "Pystyt mihin vain kun tarpeeksi tahdot! Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi! Kaikki unelmat ovat saavutettavissa!" Eihän jokainen maailman ihminen voi saavuttaa unelmaansa? Eihän maailma toimi niin, että kaikki tekisivät sitä mitä haluavat?

Nykyään ymmärrän, miksi ne puheet ärsyttivät. Tunsin jonkinlaista kateutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka näkivät oman tulevaisuutensa, unelmansa ja mahdollisuutensa niin valoisina ja tiesivät, mitä haluavat elämältä. Pelkoa; mitä jos en koskaan saavuta mitään, mitä jos herään jonain päivänä ja tajuan eläväni arkea, jossa en ole onnellinen?

Pelkäsin, ihan oikeasti.

Musta tuntuu, että tänä vuonna on tapahtunut asioita, jotka muuttivat kaiken. Muistan ja tunnen yhä häivähdyksen siitä pakahduttavasta onnentunteesta, joka valtasi mut tammikuussa: juoksin ja hypin riemusta yliopiston aulassa, kun mulle oli juuri soitettu uudesta työpaikasta. Ennen mun nykyisen työn saamista olin salaa haaveillut some-markkinointiin liittyvästä työnkuvasta, mutta ajattelin, ettei mulle sellaisia hommia mistään liikenisi. Ja kun työpaikka napsahti kohdalle, tuntui kuin mikä tahansa olisi mahdollista.

En edes muista, kuinka monta kertaa me ollaan tyttöjen kanssa WhatsApp-ryhmäkeskusteluissa mietitty maailmaa ja pohdittu unelmia, mutta ne keskustelut ovat jääneet mun sydämeen. Keskustelut siitä, miten ihan oikeasti onnellisuus on tärkeintä mitä on. Kuinka pitäisi unohtaa yhteiskunnan kaavat ja odotukset, jos ne ovat oman onnellisuuden tiellä.

Näkymättömät kahleet ovat usein voimakkaimpia, sillä me itse annamme niiden olla paikoillaan.

Tuntuu hullulta sanoa näin, mutta tällä hetkellä ihan oikeasti ja vilpittömästi uskon, että unelmat ovat saavutettavissa eikä niiden tavoittelemisessa ole mitään väärää. Musta tuntuu, että liian moni ihminen elää täysin sokeana sille, kuinka paljon hienoja asioita maailmassa on koettavana - ja että ne ovat nimenomaan koettavissa. Mietitään, että "Olisihan se hienoa jos", mutta ei oteta sitä ensimmäistä askelta kohti päämääriä. Turvallisuudentunne on minunkin mielestä yksi parhaimmista tunteista, mutta mitään suurta ei tule tapahtumaan, jos siitä tunteesta ei joskus osaa päästää irti. Entä pelko epäonnistumisesta? Enemmän pelkäisin sitä, että katuu ettei koskaan edes yrittänyt. Menneisyyteen ei voi palata, eikä huomisesta koskaan tiedä.

Kaikkien näiden asioiden ymmärtäminen saa minussa aikaan jotenkin vapautuneen olon - on niin paljon helpompi hengittää. Toisaalta unelmissa on suuri vastuu, velvoite.

Vain sinä itse voit lähteä tavoittelemaan niitä.

image

Postauksen kuvat: Sarianna Valkama

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Reissuviikko

image

Viime viikko oli semmoinen että oksat pois.

Maanantaina olin töissä normaalisti Oulussa, tiistaina kävin päiväreissun Helsingissä töissä. Keskiviikkona olin yliopistolla, torstaina töissä, perjantaina uudestaan Helsinkiin ja viikonloppu meni Splayn kaksipäiväisissä kuvauksissa.

Oikeastaan viikko kuvastaa aika hyvin mun nykyistä arkea: töitä, opintoja, Youtube-juttuja ja matkustamista. Musta tuntuu välillä niin kuin eläisin jotain kolmoisagentin elämää, haha. Yhtenä päivänä opiskelijana luennolla, toisena töissä ja kolmantena kameran edessä. Sekin on jännää, että mie koen tuovani itsestäni näissä eri tilanteissa erilaisia puolia esiin (sekä tiedostamatta että tietoisesti). Esimerkiksi videojutuissa oon se tosi positiivinen, vähän riehakas versio itsestä, ja välillä mietin, vastaakohan se vaikka mun tuttujen mielestä sitä oikeaa Sitaa. Tästä päästään siihen, kuinka henkireikä meän koti ja mun ystävät on; saa olla ihan oma itsensä ja tavallaan peilata itseään rakastavien ihmisten kautta. Ja se on tärkeää, koska some ei oo hyvä peili - ei, vaikka nykypäivänä sen kautta on niin helppo harhautua hakemaan hyväksyntää ja rakentamaan omakuvaa.

Oon tässä pikkuhiljaa alkanut totuttelemaan uuteen arkeen kesän jälkeen. Ja pakko myöntää, että on kyllä outoa ilman jokapäiväisiä töitä! No joo, en mie oo yliopistolla kuin kaksi päivää viikosta, mutta silti - tuntuu että opiskelupäivinäkin on pakko vilkuilla työmailia ja hoitaa työjuttuja. En oo tähän mennessä ehtinyt olla kuin parilla luennolla, mutta oon päättänyt olla oikeasti tosi skarppina näillä mun kursseilla; ne ei saa jäädä kesken. Nyt loppuu se lusmuilu. Ihan oikeasti, onhan se nyt naurettavaa, jos kandin paperit venyy viiteen vuoteen. Neljä ja puoli ei oo läheskään niin paha, haha. Pitäisi varmaan varata joku juhlapäivä joulukuulle, että tulisi vähän paineita saada tutkinto kasaan.

Oon myös vihdoinkin alkanut taas treenaamaan! Olin eilen ekaa kertaa jumpassa kesäkuun jälkeen, ei hele. Heinä- ja elokuun aikana taisin käydä kerran tai pari lenkillä, joten voitte kuvitella, miten saatanan jumissa oon eilisestä jumpasta :D Mun ja Hukan aikaisempi yhteistyösoppari loppui tosiaan kesäkuussa, mutta jatkettiin sitä nyt syyskuun puolivälistä vuoden loppuun saakka. Yhteistyö on tällä kertaa ikään kuin Youtuben puolella, mutta ajattelin silloin tällöin tehdä tänne bloginkin puolelle treenipostauksia. Spämmäystä ei kuitenkaan ole siis luvassa :)

Mun pitäisi tälle illalle editoida vielä yhtä työvideota ja tehdä vähän kouluhommia. Pokemon Go:n uusi buddy-ominaisuus tosin houkuttelisi lähtemään kävelylle... Haha. En oo tosiaan täällä kertonutkaan, mutta oon yksi niistä Pokemon Go -hulluista. Tai no, en oo enää ehkä ihan hulluna siihen peliin, mutta kyllä sitä aika paljon on tullut paukuteltua loppukesän aikana. Tällä hetkellä oon levelillä 25 ja voi olla, että mua uhkaavasti lähestynyttä kyllästymisentunnetta saadaan lykättyä parilla viikolla tuolla uudella ominaisuudella...

Tällaista höpöhöpöä tällä kertaa! Jos ei tullut Sita-kiintiö täyteen, käykäähän katsomassa mun uusin video vielä postauksen päälle. Heipa :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kesäkooste




Voisin laittaa tähän postaukseen saman otsikon kuin edelliseen.

Piiiiiitkästä aikaa.

Tietyllä tavalla mie en oo mitenkään rikki siitä, etten oo postannut, sillä oon tykästynyt videoiden tekemiseen ja löytänyt ihan uutta innostusta niiden kautta. Jotenkin mulla on kuitenkin kolkuttanut mielen perällä ajatus siitä, että tänne pitäisi kirjoittaa jotain. Blogia ei saa hylätä. Yritin tässä eräs päivä miettiä, miksi mie en vain lopeta bloggaamista, jos se ei enää inspiroi samalla tavalla kuin ennen. Tajusin sitten, että se syyhän on ilmiselvä. 

Te ihanat tyypit, jotka vielä viiden vuoden jälkeen luette tätä blogia.

Jos mie sulkisin tämän blogin, tuntuisi niin kuin katkaisisin välit johonkin ystävään - sellaiseen, jota ei enää ehkä näe päivittäin, mutta jonka kanssa haluaisi edes joskus käydä kahvilla, vaihtamassa kuulumisia. Ihan vain siksi, että on joskus koettu niin paljon yhdessä. Täällä on ihmisiä, jotka on blogin kautta seurannut mun muuttoa Rovaniemeltä Ouluun, lukenut mun yliopiston alkuajoista, tukenut mua kun julkaisin postauksen "Oikea Sita kaiken takana", äänestänyt mua kaiken maailman Muotikuutio-kisoissa ja tsempannut, kun oon palannut postaustauolta.

En halua sulkea tätä blogia. En pysty.

Jos siellä siis vielä on pari tyyppiä, jotka haluaisi mun postauksia lukea, voisin sanoa teille näin: mie haluan jatkaa bloggaamista epäsäännöllisen säännöllisesti, ja ehkä jopa hiukan henkilökohtaisemmin kuin viimeisten vuosien aikana. Enemmän ajatuksia, vähemmän asuja. Saa nähdä miten uskallan, mutta semmoinen fiilis mulla nyt on.

Koska en oo koko viime kesänä postannu mitään (apua), haluaisin tässä postauksessa tehdä pienen yhteenvedon siitä, mitä kesä 2016 sisälsi mulle. Ja yhteenveto tällä kertaa videoiden kautta, voitte katsoa jos jaksatte ja haluatte!

Kesä 2016 alkoi mulla puolimaratonilla toukokuun lopussa. Juoksin aika lailla saman ajan kuin viime vuonna, ja se olikin sitten viimeinen urheilusuoritus koko kesälle :D No ei vaiskaan, mutta ei kyllä ollut mikään #treenikesä2016. Juhannuksena oltiin pienellä porukalla Rukalla mökillä, jossa grillailtiin, paljuiltiin ja pidettiin juhannusolympialaiset - ihan perinteistä mökkeilyä. Juhannusviikonlopun jälkeen meillä oli työkeikka Provinssissa, mikä oli ihan mahtava kokemus. Melkein heti Provinssin jälkeen taas oli mun kesäloman aika. Mullehan ei ollut kertynyt lomapäiviä kuin neljä kappaletta, mutta päästiin silti onneksi lähtemään Prahaan pienelle reissulle.






Prahassa me oltiin Jussin kanssa kahdestaan ja vaan nautiskeltiin vapaista ja toistemme seurasta. Syötiin hyvin, käytiin katselemassa nähtävyyksiä, shoppailtiin ihan pikkuisen ja ladattiin Pokemon Go -pelit puhelimiin  :D Oon super-kiitollinen siitä, että meillä on mennyt niin hyvin. Rakastan sitä, että on sekä tasaisen turvallista että hauskaa ja kiinnostavaa. Hyvä parisuhde on niin voimavara, kestää sen avulla mitä tahansa vastoinkäymisiä.

Prahan jälkeen palasin töihin, ja sitten olikin Qstockin aika. Tuossa vaiheessa alkoi tuntua, että kaipaa jo kohta pientä rauhoittumista, sillä mulla oli oikeastaan joka viikonloppu ollut jotain menoa. Ruka-juhannus, Provinssi, Praha, Sorafest (kaveripiirin omat pikku "festarit") ja Qstock. Mutta ei, vielä oli Helsinki jäljellä!




Kesän viimeinen juttu oli siis pitkä viikonloppu Helsingissä, jossa kävin ekaa kertaa Tubeconissa ja Flow-festareilla. Tuon reissun aikana alkoi jotenkin tajuta, kuinka tärkeä juttu Youtube-videoista on muodostunut mulle muutamassa kuukaudessa. Tein tuolloin sopparin Splayn kanssa (eli kuulun nyt ns. videoportaaliin) ja kuvasin luonnollisesti koko reissun videolle.






Paska homma tuossa viikonlopussa oli se, että multa huijattiin 180 euroa Flow-lippujen muodossa. Olin tyhmä ja ostin netistä 3 päivän liput kiireellä; liput oli loppuunmyyty ja pelkäsin, että en pääse festareille. Olisi pitänyt miettiä vähän kauemmin, sillä huijaukseksihan koko homma paljastui. Hyvä puoli oli se, että onneksi onneksi onneksi ostin vain yhden lipun, sillä huijarihan tarjosi mulle kahta lippua 300 eurolla. Silloin kävi mielessä, että jos tämä on huijaus, 300 euroa harmittaa ihan liikaa. Noo, rikosilmoitus on tehty, vaikka mie en kyllä varmaan koskaan noita rahoja takaisin saa.

Elokuun loppu on mennyt hyvin rauhallisesti. Oon viettänyt tosi paljon aikaa kotona ja järjestellyt elämää kuntoon. Yksi kunnostuskohde oli syksy, johon piti sovittaa työt ja koulu. Tein sitten semmoisen päätöksen, että teen töitä 3-4 päivää viikossa ja 1-2 päivää pyhitän opinnoille. Vielä kolme kurssia ja pari rästitehtävää niin kandivaihe olisi valmis! Katsotaan sitten jouluna, oonko onnistunut vai en :D

Just nyt istun kotivaatteissa kotona, kolmatta päivää sairaana. Mulle kuuluu tällä hetkellä hyvää - odotan tietenkin, että parantuisin ja pääsisin taas arkeen kiinni. Musta on itse asiassa mukavaa palata yliopistolle, sillä viime maaliskuun jälkeen mun opiskelut on jääneet aika tosi vähille. Kyllä se vaan niin on, että vaihtelu virkistää, vaikka töissäkin on edelleen tosi kivaa. Vähän tuntuu, että kesä meni ihan ohi, vaikka näennäisesti teinkin tosi paljon kaikkea. Ehkä semmoiset kesäfiilistelyt jäi vähille; aurinkoiset päivät rannalla, parvekkeella alottelut, aamuyöhön jatkuneet juhlat...ei niitä ihan hirveästi ollut.

Koska mulla on hirveä ikävä sitä aikaa, kun blogeissa oikeasti kommentoitiin kaikkia postauksia, mie kysyn teiltä nyt: mitä teille kuuluu? Miten meni kesä? Kertokaa vaikka viime kesän kivoin juttu ja ikävin juttu - olisi ihan mahtavaa lukea teidän kommentteja pitkän tauon jälkeen :)

Voisin ensi viikolla päivitellä teille ensimmäisen opiskeluviikon fiiliksiä - palataan silloin! Ja lupaan, vähän kuviakin eikä pelkkiä videoita, haha.

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS