perjantai 28. helmikuuta 2014

Blogi muuttaa!

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Ei hele mulla jännittää hulluna.

Tosiaan, seuraavien päivien aikana minun blogi lähtee pyörähtelemään uusien tuulien mukaan. Starry eyes muuttaa ensi viikon alussa julkaistavaan Blogbook-portaaliin, jossa aloitan bloggaamisen ensimmäisten kirjoittajien joukossa. Koska mie oon viime syksystä lähtien postaillut harvemmin vähän vaikka minkä takia, tämä muutos tuntuu erityisen isolta. Oon viimeisien kuukausien aikana miettinyt tosi paljon tätä blogin pitämistä ja sen vaikutuksia mun elämään (kaikki lähti ehkä näistä jutuista), ja samalla hillinnyt sekä postaustahtia että kirjoitusten sisältöä vähän etäisemmäksi. Opettelin ehkä tekemään taas asioita ilman, että mietin niitä blogin kannalta, ja muutenkin koitin tunnustella omia tuntemuksia blogin pitämistä kohtaan. Bloggaaminen on mun mielestä pahimmillaan pinnallista ja sellaista... en mie tiiä, liikaa täydellisyyttä ja kulutusta ja kilpailua - mutta toisaalta bloggaaminen on parhaimmillaan oikeasti aivan ihanaa, ihmisiä yhdistävää ja niin antoisaa. Kaikella puolensa: jos päästät ihmiset aseteltujen aamupalakuvien ohi, lähelle omia ajatuksia ja tunteita, oot haavoittuvaisempi, mutta voit saada samalla bloggaamisesta hirveän paljon irti. Piristää ja kannustaa ihmisiä, ja saada itsekin iloa ja tukea. 

Joka tapauksessa musta tuntui kuin olisin tepastellut tienristeykseen: joko lopettaisin koko homman tai alkaisin tekemään sitä taas täysillä. Just noihin aikoihin mua pyydettiin Blogbookiin.


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Ja vaikka kaikki uusi ja vieras nykyään vähän pelottaa mua, lähdin lopulta hommaan mukaan. Kaikki on vielä aika auki, mutta isoin muutos blogin ympäristön lisäksi tulee luultavasti olemaan postaustahdissa; koitan pikkuhiljaa palata entiseen aktiiviseen kirjoittamiseen. Ja se tuntuu ajatuksena aika ihanalta. Blogin sisällön haluan pitää omannäköisenä, vaikka jotkut varmasti pelkää, että kaikki nyt sitten muuttuu. Ei muutu, sama Sita täällä edelleen hukkaa tavaroita ja ostelee tarroja :)

Runoilen teille enemmän sitten ensi viikon puolella! Vitsi mie toivon että ootte mun kanssa tässä mukana, teidän tuki on aika tärkeää <3 Blogin siirto tapahtuu siis nyt viikonloppuna ja infoan vaikka Starry eyesin Facebookissa sitten kun Blogbook avataan! Täältä voi käydä lukemassa minitietopaketin sivustosta etukäteen. Huh huh jännittää, heipa!


Postauksen kuvat © www.harrirauhanummi.com

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Aurinko puulattialla

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Aamulla päivä meinasi heittäytyä vallan apeaksi, mutta onneksi tästä tulikin ihan hyvä päivä. Sain käytyä lääkärissä, kävin minilenkillä ja moikkailin samalla Pauliinaa pikaisesti. Kouluhommat pitäisi aloittaa nyt - enkä oo muuten ikinä ollut näin pihalla jollakin kurssilla, ottaen huomioon että oon oikeasti kuunnellut luennoilla ja tehnyt muistiinpanoja kaikesta. Noo, ehkä se analyyttinen luentopäiväkirja jotenkin puskee sielun syövereistä Wordille!

On muuten menossa sellainen kausi, ettei haluttaisi olla yliopistolla ollenkaan. Varmaan tuo kiva kevätaurinko tekee sen; haluttaisi vaan olla kotona, keitellä siellä kahvia, kuunnella Bassoradiota tai jotakin rentoa Majestic Casualilta, fiilistellä kynttilöitä ja sänkyseinän Polaroideja sekä tietenkin katsella mun laadukkaita lempiohjelmia telkkarista. Sanokaa nyt joku etten oo ainoa joka tykkää Supernannysta! Mikä mua vaivaa? Haha. 

Jotkut on ehkä huomanneetkin, että tykkään aika paljon tuoksuista ja siitä, miten paljon muistoja ja älyttömän voimakkaita tunteita niihin saattaa liittyä. Tänään tuli sellainen tosi voimakas muisto-tunne-flash-back, kun lenkillä haistoin yhtäkkiä kevään ja mullan - ei hele, se talvi on oikeasti kohta ohi ja aurinko ja vapaus ja se kaikki kesän ihana on taas täällä. En uskalla edes ajatella, liian jännää, enkä halua vielä kiirehtiä asioiden edelle. Vaikka tavallaan tuo kyllä motivoi hoitamaan kaikki rästitehtävät ja kurssit nyt äkkiä pois alta, että kesän saapuessa saa sitten rauhassa unohtaa Linnanmaan ja Optiman ja Aularavintolan jonot ja Telluksen tietokoneet pariksi kuukaudeksi. 

Siitä puheenollen, mun pitää varmaan oikeasti alkaa kirjoittamaan sitä luentopäiväkirjaa. Jos vaan malttaisi keskittyä, hulluna jännittää tulevan viikon tapahtumat. Onneksi myös kirjallisuudentutkimus marxilaisittain on jännittävää n____n

Ps. Nuo tuossa kuvassa on muuten vanhimmat ja kuluneimmat kalsarit jotka omistan. Miksi parhaimmat kotihousut on ne rumimmat...

maanantai 24. helmikuuta 2014

♢ ❤ ☆ ♫ ☃

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg


Moooi. Höpötyspostaus tullee niin että helemat paukkuu!

Viime viikon maanantaina mie tosiaan tulin muiden Oulu-tyttöjen lailla takaisin Helsingistä, ja nyt reissusta onkin kulunut jo viikko. En oo tänä aikana saanut aikaiseksi mitään kovin ihmeellistä, varsinkaan kouluhommien kohdalla - mutta oon kyllä stressannut ja valittanut sitäkin enemmän :D Hassua, miten työmäärä tuntuu paljon raskaammalta silloin, kun ei tee mitään, vaikka raskastahan se itse hommien tekeminen pitäisi olla. Noo, ehkä tästä viikosta tulee vähän parempi. Luentojakaan ei oo kuin kolme kappaletta. Ärsyttää vaan tämä outo kipu, joka on tuntunut päässä jo viikon. Sattuu takaraivoon ja vähän otsaan, jos vaikka nyökyttää päätä. Koko ajan vähän vaivaa että mistähän tämä johtuu, muttei kuitenkaan satu niin paljon, että tämä laiskapepu jaksaisi mennä lääkäriin. Viime viikolla mie oon myös katsonut Suomen pelejä, käynyt töissä ja nähnyt Jannea, Valtteria, Lindaa, Lauraa ja Karoa kahvittelujen merkeissä.

Aloin tässä miettiä, pitäiskö mun kertoilla teille jostakin jutuista, joita mie odotan, mutta se tuntuu vähän oudolta. Joo, on kyllä kaikkea kivaa ja jännää tulossa, mutta kun ei ne jutut vielä oo tässä. Mie oon kyllä tämän asian suhteen muuttunut: elän tosi paljon vahvemmin nykyhetkessä ja vaikka unelmoisin jostakin kivasta jutusta tulevaisuudessa, mie en silti silleen... elä sille? Nykyisyys tuntuu turvalliselta ja arki mukavalta. Ennen mulla oli aina jokin reissu tai tapahtuma tai vastaava, jota mietin ja jonka voimalla jaksoi. Tällä hetkellä mie esimerkiksi ootan sitä että menen kotiin, jossa mua toivottavasti odottaa pieni Printic-tilaus ja saan liimata ne Polaroidit seinälle mun sängyn yläpuolelle muiden kuvien joukkoon. Ja sitä, että pääsen irvistelemään Maijalle sen vetämään Pumppiin iltapäivällä. Ei tarvitse mittään isoa ja ihmeellistä :)

Tulee kyllä olemaan outoa, kun tuo mun Teknopalatsin jäsenyys loppuu kahden viikon päästä! Sitten tosin pääsen treenaamaan Peepulin kanssa, eli ihanaa hikoiluseuraa löytyy silloinkin :) Oon nimittäin aatellut pitää ehkä pientä taukoa ryhmäliikuntajutuista ja alkaa käymään salilla. En tosin mitenkään hulluna lihaksia kasvattaakseni fitness-mielessä, eli mun peppupeilikuvia ei tuu ainakaan toivottavasti löytymään täältä pitkään aikaan. Välillä kyllä naurattaa se, millaiseksi minunkin Facebook-syöte on muuttunut jonkun vuoden aikana. Lihaksikkaita pyllyjä pikku pöksyissä all day every day :D Tai lähinnä se, miten treenaaminen muuttaa sen kuvan muka neutraaliksi, tiiättekö? Vai muistanko mie jotenkin väärin, että ennen kukaan normi tyttö ei olisi kehdannut julkaista sellaisia? En kyllä tiiä, soimaako tässä pata kattilaa; itsehän tosiaan kirjoitan itsestäni blogia, hahhah.

Hmmm, olipa ihana juoda kahvia, kuunnella musiikkia ja kirjoittaa teille. Vaikkei mitään tärkeää asiaa ollutkaan näköjään. Ai niin, se minun piti vielä sanoa, että torstain alusvaateiltaan olisi taas kaksi paikkaa jäljellä! Jos joku haluaa siis tulla yksin tai kaverinsa kanssa Zeppeliniin 27.2. klo 18 sovittelemaan rintsikoita sekä saamaan tietoa oikean koon ja mallin löytämisestä niin mulle sähköpostia osoitteeseen sitasalminen @ gmail.com :) Mie oon siis tuolloin töissä ja hengailen teän kanssa kahdeksaan saakka (eli perinteisesti mussutan tarjoiluja, haha).

Mie koitan postailla teille tällä viikolla vähän enemmän kuin viime viikolla. Jos vaan tällaiset höpötykset kelpaa! Heipa.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tytöt brunssilla

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Käytiin viime viikonloppuna tyttöjen kanssa brunssilla Köket-nimisessä kahvilassa. Hinta oli yli parikymppiä, mutta ihanat tilat ja ainakin mun mielestä erinomainen tarjoilu oli laskun arvoiset. Saatiin tyttöjen kanssa tuollainen oma kabinetti, jossa saatiin rauhassa syödä ja metelöidä :)


Brunssilla oli mm. erilaisia juustoja (brie ja vuohenjuusto), leikkeleitä, tuoretta leipää, kahta erilaista salaattia, lohimoussea ja sienisalaattia, munakasta ja pekonia, puuroa sekä jogurttia monilla erilaisilla lisukkeilla pähkinöistä mysliin ja marjoista hilloon. Jälkiruokapöydässä oli mm. pannaria, vaahtokarkkeja, valkosuklaamoussea, Nutella-täytteisiä kroisantteja sekä hedelmiä.


Ja nyt tuli nälkä. Kelepaisi katsoa tuota Suomen jääkiekkopeliä noiden eväiden kanssa...

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kompressiosäärystimet

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Yhteistyössä Tritanium.


Pääsin nyt helmikuussa testaamaan ekaa kertaa kompressiosäärystimiä Tritaniumstore-verkkokaupan sponsoroimana. Sain blogiyhteistyönä kahdet säärystimet, jotka jalassa oon nyt koittanut jumppailla ahkerasti - käytännössä oon pitänyt noita myös ennen jumppaa, eli valmistaen jalkoja treeniin vaikka bussimatkan ajan.

Alun perin mie kiinnostuin kompressiotuotteista oikeastaan ihan vaan nähtyäni niitä salilla muilla treenaajilla. Hoksasin, että tuollaiset säärystimet voisivat helpottaa mun epäsäännöllisiä (mutta ärsyttäviä) polviongelmia, mutta oon tässä yhteistyön aikana saanut tietää säärystimien muitakin hyötyjä. Kompressiosäärystimien ja -sukkien perusideana on siis tehostaa treeniä, auttaa palautumisessa ja helpottaa esimerkiksi penikka- ja akilleskipuja.



 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
"Yksinkertaisesti selitettynä kompressiovaatteella lisätään kudosten ulkoista mekaanista painetta, jolloin laskimoveren ja lymfanesteen kierto tehostuu. Tämä ulkoinen mekaaninen paine pienentää verisuonten läpimittaa, jonka ansiosta mm. laskimoläpät sulkeutuvat helpommin ja laskimovirtaus tehostuu. Myös imunesteitä kuljettavan lymfajärjestelmän toiminta tehostuu ja kehon oma ”roskahuolto” toimii nopeammin. Tehostuneen laskimo- ja lymfakierron ansiosta lihasten hapensaanti paranee ja epäpuhtauksien poistuminen nopeutuu."

Oon kokeillut kompressiosäärystimiä nyt juoksun lisäksi kaikilla niillä ryhmäliikuntatunneilla, joissa käyn - ja minun mielestä säärystimet ovat yllättäen parhaimmillaan BodyPumpissa. Mun polvi tuntuu usein sellaiselta inhottavalta tunnin alussa, eikä se lyhyt alkulämppä meinaa riittää, jolloin kyykkybiisissä tulee joskus pieniä kipuja ja tunne siitä, että polvi muljahtaa paikoiltaan. Säärystimillä jalat tuntuu lämpimältä heti tunnin alussa, ja polvi on tuetumpi - tai ei ehkä oikeasti ole, mutta tuntuu siltä! Mulle ei ole niin tärkeää, onko polven kohdalla hyöty sellaista lumevaikutusta vai konkreettista; tärkeintä on, että ne epämiellyttävät paineet ja kivut on poissa ja pystyy treenaamaan stressaamatta. Muillakin tunneilla ja juoksussa säärystimien hyödyn näkee ehkä parhaiten just siinä alkulämmössä ja mukavan tukevassa fiiliksessä. Ekoilla kerroilla BodyStepissä ja BodyAttackissa säärystimet tuntui kyllä jossain vaiheessa tuntia vähän epämiellyttäviltä ja pohkeet sellaisilta loppuun pumpatuilta, mutta kyseessä taisi olla ihan tottumiskysymys. Nyt viimeisimmillä kerroilla en oo muistaakseni tuota kovaa painetta tuntenut.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Ja sitten vähän pinnallisuuspisteitä: on nuo säärystimet kyllä mun mielestä niin kivan näköisetkin! Neonvärit piristää ja nuo mustat sopii vähän kaiken kanssa yhteen. Oon pitänyt säärystimiä shortsien lisäksi lenkkeillessä myös jumppahousujen alla, ja ne mahtuu ainakin mun pitkien juoksutrikoiden alle ongelmitta.

En oo koskaan ollut sitä mieltä, että ihan tavallista treenaamista varten pitää hankkia kaiken maailman hifistelyvälineet, mutta toisaalta pieni lisämotivointi vaikka kivojen treeniasusteiden kautta ei oo musta yhtään huono homma - ainakin mulla välillä on vaan niin laiska ja aikaansaamaton olo, että liikuntaan on pakko liittyä jotain pieniä kivoja juttuja, että jaksaa lähteä kotoa. Onpa se sitten herkku palkkari tai pinkit treenivaatteet.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Säärystimissä kokovalikoima on S-XL, ja kirjain valitaan pohkeen ympärysmitan mukaan. Mie mittasin itseltäni noin 35 cm, joten otin suosiolla M-koon. Nuo säärystimet on kuitenkin aika napakat, niin en suosittele ottamaan yhtään pienempää kokoa kuin kokotaulukko neuvoo. Jos kompressiopaine menee liialliseksi, hyöty muuttuu haitaksi - mutta kannattaa tosiaan muistaa, että pari ekaa kertaa voi mennä puristukseen totutteluun, eli säärystimet ei välttämättä oo liian pienet vaikka alussa tuntuukin painetta. Säärystimet saa pestä koneessa 40 asteessa, ja mie en huomannut säärystimissä pesun jälkeen venymistä tai kutistumista.

Jos jokin Tritaniumin tuotteista kiinnostaa, kannattaa tehdä tilaus alekoodilla "Sita10", jolloin saatte kaikista tuotteista kymmenen prosenttia alennusta maaliskuun loppuun saakka. Blogin alekoodilla esimerkiksi noille kompressiosäärystimille jää hintaa 24,20 euroa, eikä tähän hintaan tule postimaksukuluja (toimitus on aina ilmainen kompressiotuotteilla).

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Koitin koota tähän postaukseen kaikkea tarvittavaa tietoa, mutta kyselkäähän jos jotakin tulee mieleen :)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Helsinki-viikonlopun kuvat ja kuulumiset

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Moikka ja terkkuja Helsingistä! Mulla on kunnon ystävänpäivä-viikonloppu takana. Lähdin torstaina iltalennolla Oulusta tapaamaan minun tyttöjä, joista näin melkein kaikkia jo torstai-iltana kun pääsin perille. Oli aika ihanaa, kun kaverin luo saapuessa mua odotti lämpimät kanavoileivät ja melkein liiankin tuttu äänekäs puheensorina. Aluksi tuntui ihan epätodelliselta, että ollaan kerrankin niin isolla porukalla koolla (yhdeksän kymmenestä), varsinkin kun Oulussa on tottunut neljän tytön kokoonpanoon. Mutta sitten taas sunnuntaina tuntui ankealta, kun oli ehtinyt tottua isoon porukkaan ja tiesi, että kohta joudutaan eroamaan. Pitää koittaa järjestää tällaisia viikonloppuja useammin :)


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Perjantaina oltiin päivä Helsingin keskustassa. Lounastettiin Vapianossa (söin täysjyväpastan pestolla), pyörittiin kaupoissa ja taivasteltiin Helsingin neljän euron limsoja kahvilassa.

Terkkuja Bikbokin myyjälle muuten, oli oikeasti aika kiva kun moikkasit :)


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Koitin olla käyttämättä rahaa shoppailuun, mutta ostin kuitenkin nuo kuvassa näkyvät härpäkkeet. Harmaa toppi ja vauva-vaaleanpunainen kynsilakka Bikbokista, aurinkolasit ja viiden euron hassut aletossut H&M:ltä.

Perjantai-ilta meni oikeastaan vaan syödessä, juodessa ja jutellessa - länkytettiin pinnallisia syvällisiä kuulumisia yöhön asti tyttöjen kanssa ja nukuttiin taas siskonpedissä.


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Lauantaina käytiin kaikki yhdeksän Köket-kahvilassa brunssilla. Saatiin tuollainen oma kabinetti, mikä oli varmasti muiden ruokailijoidenkin kannata hyvä ratkaisu - ei tarvinnut kuunnella meidän kälätystä... Teen brunssista varmaan oman postauksen, sen verran hyvät tarjoilut oli :)


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Lauantai-iltana juhlittiin Anun synttäreitä. Katsokaa kuinka söpöjä kuppikakkuja :) Mie olin perus kömpelö itseni ja kaaduin heti alkuillasta kadulla kun inspiroin Jamon kierreportaita. Kannatti kompastua, housut rikki ja polvi osimoilleen veressä. Olisi edes ollut joku hyvä läppä, nyt ei ollut kyllä uusien farkkujen pilaamisen arvoinen esitys haha.

Päädyttiin kekkereiden jälkeen Adamssiin, jossa oltiin melkein tappiin asti. Oon ollut Adamssissa kerran, silloin reilu vuosi sitten Indiedays Inspiration -juhlamoissa, mutten tiennyt yhtään että paikka on niin kiva normi-iltana! Tilaamaan pääsi semi nopeasti ja paikassa soitettiin tosi hyvää musiikkia (haha juntit pohjoisesta ei oo vissiin ennen päässyt hyvän dj:n tanssittamaksi).


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Sunnuntai olikin sitten darpulamättöpäivä Kannelmäessä. Käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa, maattiin porukalla sängyssä ja katottiin Putousta. Ilman meikkiä, rumana ja haisevana pohjattomalla mahalla <3 Ihania naisia. Suomikin hävisi perkele...

Nyt oonkin sitten maanantaiaamun kunniaksi Helsingin lentokentällä ja näpyttelen tätä postausta ennen koneeseen nousemista. On aika jännä olo, tili tyhjänä ja vähän paha olo vieläkin, mutta mieli täynnä tyttöjen naurua ja ihanan huonoa läppää. Lento Ouluun kestää tunnin, ja sen jälkeen pitääkin kiiruhtaa kämpän kautta yliopistolle luennolle.

Hei kiitos muuten kaikille arvontaan osallistumisesta, mie arvon voittajan kun pääsen kotiin! Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta (vaikka järkkärikuvat nyt puuttuukin), saa laittaa höpökommentteja mun piristykseksi jos haluaa <3

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivä-arvonta ja Kuudes maku

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Yhteistyössä Kuudes Maku.


Oiii hyvää ystävänpäivää kaikille <3 Tämän perjantaipostauksen aihe on mun vierailu Kuudes Maku -liikkeessä, ja sen myötä järjestetään teille myös pieni arvonta tämän rakkauspäivän kunniaksi. Oon saanut kaikki julkaisussa näkyvät tuotteet blogiyhteistyönä, pitää ilmoittaa heti aluksi :)

Kuudes Maku on tosiaan pieni ketju, jolla on liikkeet Turun seudulla sekä Oulun keskustassa. Valikoimassa on oikeastaan kaikkea hyvää ruokaa: paljon luomua, puhtaita raaka-aineita ja terveellisiä juttuja. Mun vierailulla mieleen jäi ainakin laaja valikoima irtoherkkuja pähkinöistä suklaisiin ja jogurtti-päällysteisiin lakuihin, joita voi siis itse kauhoa pussiin, vielä laajempi valikoima irtoteetä, kahveja, gluteenittomia tuotteita, superfoodeja sekä ihan perus juttuja luomuversiona (pestoa, pastaa, jauhoja, leipää). Jotkut tuotteet on sellaisia, joita ei esimerkiksi Oulun seudulla saa muualta. Oulun Kuudes maku sijaitsee vielä Kauppurienkadulla Stockan alapuolella, mutta ilmeisesti toukokuussa liike muuttaa Rotuaarille koruliikkeen entisiin tiloihin.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Koska pikku putiikissa on niin paljon pieniä pusseja ja purnukoita sekä koko kaupan mitalta irtotuotteita, kannattaa liikkeessä asioidessa kysyä myyjältä neuvoa, jos on jotain mielessä. Tai ihan vaan raatailla mukavia, juttelukulttuuri ei saisi kadota isojen ketjukauppojen lisääntyessä :) Mie taisin kysyä heti ensimmäiseksi, mikä voisi olla kiva tuote smoothien kanssa sekoitettavaksi - mie nimittäin tykkään rakeisesta smoothiesta, jossa on vähän jotain pureskeltavaa.

Sainkin sitten kolmea erilaista herkkua testiin: hampunsiemeniä, kuivattuja mulperinmarjoja sekä raakakaakaota papujen ja nibsien muodossa.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Nuo hampunsiemenet ovat olleet smoothien lisäksi mun mielestä parhaimpia puuron päällä sekä jogurtin ja raejuuston kanssa. Varsinkin mangojogurtin, raejuuston ja siemenien yhdistelmä on hullun hyvä.

Mie en ihan hirveästi ymmärrä enkä tiiä terveysruoista ja superfoodeista, mutta jotenkin tuntuu kuitenkin kivalta syödä sellaisia juttuja, joiden tietää tekevän hyvää. Hampsunsiemenet (mie koko ajan kirjoitan noin! Haha no jätetään korjaamatta) sisältävät paljon proteiineja, vitamiineja ja kuituja, ja ravintosisällössä mainitaan sadan gramman öljypitoisuuden olevan 33 grammaa, joka taas koostuu mm. linoleeli- ja alfalinoleelihaposta sekä oleiinihaposta. Maku on sellainen aika perus siemenmäinen!

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Kuivatut mulperinmarjat taas eivät päätyneet smoothien sekaan, koska mie en malttanut olla syömättä niitä pelkiltään. Ah nuo oli niin nannaa! Maistui toffeelta ja rusinalta, sellaiselta makealta mmm.

Mulperinmarjoja kannattaa syödä siksi, että niistä saa kuituja, rautaa, kalsiumia sekä C- ja K-vitamiinia. Ja ihan vaan koska ne maistuu hyvältä - oon oikeasti alkanut miettiä, miksi sitä edes haluaa ostaa irtokarkkeja ja muuta lisäainemixejä, kun oikeasti on kaikkia vaihtoehtoherkkuja, joista ei tuu paha olo.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Sain Kuudes maku -liikkeestä kaakaon lisäksi myös maistiaisiksi raakasuklaata, joka on siis hyvin ravintorikasta ja terveellistäkin kuumentamattomuuden takia. Tuo minttusuklaa oli oikeastaan tosi hyvää, vähän niin kuin tavallista tummaa suklaata mutta pehmeämpää - suli ihanasti suuhun. Oon joskus katsellut niitä tee-se-itse-raakasuklaapaketteja, mutta jostain syystä valmiit patukat tuntuu paljon kätevämmältä vaihtoehdolta! Menisi varmaan näillä kokkaustaidoilla niin paljon aikaakin hukkaan, että parempi napata näitä patukoita mukaan.

Raakasuklaa on tietenkin kalliimpaa kuin se tavallinen, mutta silloin tällöin herkutellessa hinta ei oo mun mielestä liian korkea. Tai no, riippuu mihin vertaa. Mun perinteinen vertailukohde jollekin "kalliille" jutulle on baarissa tilattu siideri - ei hele silläkin seitsemällä eurolla saisi paljon järkevämpää vastinetta rahoilleen, haha.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Laitettiin myös pystyyn pieni ja söpö arvonta ystävänpäivän kunniaksi: kommentoimalla tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi voit voittaa teetä sekä raakasuklaalevyn (teen makuna vadelma- ja aprikoosiöljy sekä ruiskukka ja kehäkukka, suklaassa taas maistuu mansikka ja kookos).

Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan saakka. Voittaja arvotaan maanantaiaamuna ja mie utelen hänen osoitettaan sitten sähköpostin kautta :) Ja palkinto tulee postitse kotia saakka!

torstai 13. helmikuuta 2014

Reissu alkaa!

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg
 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Moikka kaikki! Tämä tyvär lähtee nyt lomaileen Helsiinkiin viikonlopuksi. Tai oikeastaan lähti jo - istun tällä hetkellä kaverin olohuoneen lattialla ja tuntuu aivan ihanalta olla meän tyttöjen ympäröimänä. Oon täällä maanantaihin saakka, ja viikonlopun aikana on tarkoitus kierrellä kauppoja, viettää sleep overeita, käydä brunssilla ja juhlia kaverin synttäreitä.

Kuvissa näkyy elämää tiukempi uusi kukkamekko (kävin sitten kuitenkin hakemassa sen alennuksesta heh), kultaiset kledjut Hessaa varten, lemppari leopardit sekä Herbinan blogiyhteistyönä saadut tuotteet. Meni aika viime hetkelle pakkaamiset, mutta selvisin onneksi lentokentälle ajoissa! Mulla jännitti vähän lento, pelkäsin että tulisi matkapahoinvointia ja korvakipuja - ei kuitenkaan tullut je :) Ei se lentokaan kyllä kestänyt kuin vajaan tunnin. Mie join kahvia ja nukuin ja vieressä istuva bisnesmies pelasi Candy Crushia iPadilla.Perillä tuli sellainen ihana hetki, kun olin saanut matkalaukun ja istahdin Helsinkiin menevään bussiin. Auto alkoi liikkua, mulla oli herkku ruisvoileipä kädessä, pimeä maisema vilisi valoineen ohi lasin takana ja parin penkin päässä istui hullun söpöjä pikkuisia aasialaisia tyttölapsia raukeina lennon jälkeen. Mini meikät :) Ja perillä oli vielä parempi hetki, kun astuin sisään Netan luo ja tytöt oli täällä ottamassa mut vastaan.

Mie oon aatellut kirjoittaa teille kunnon postauksen tästä mun nykyisestä ja ehkä menneestäkin bloggaamisesta - tuntuu, että me ollaan sen tarpeessa. Mulla on tosi paljon kaikkia ajatuksia joita haluaisin jakaa :) Nyt pitää kuitenkin lopettaa, me lähetään nyt jonnekin Kannelmäkeen yöksi! Kivaa viikonloppua, palataan huomenna arvonnan merkeissä.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Helmikuun alkua

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Oon ihan uskomaton ajankulun taivastelija, mutta siis oikeasti - miten tämäkin viikko meni näin nopeasti? Tuli sitten vahingossa viikon postaustaukokin ihan vaan siksi, etten oo tajunnut päivien rullaavan eteenpäin näin kovaa vauhtia. Kohta on kesä :) Ei kun itse asiassa, kohta on joulu!

Mulla on ollut oikein jeessi viikko tässä viimeisen julkaisun ja nykyhetken välissä. Tai ainakin nyt on ihanan rento olo, sellainen raukea muttei kuitenkaan väsynyt. Viime viikonloppuna näin tosiaan perjantaina tyväriä, lauantaina olin töissä ja kävin illalla peräti ulkona - juhlimatta kuitenkaan sen kummemmin, pitänyt heittää parit paheet pois nyt vähäksi aikaa hah. Paheista puheenollen, vitsi nyt melkein kaduttaa, etten ostanut tuota kuvassa näkyvää kukkamekkoa! No joo oli se vähän liian pieni, hassua miten alehinta muka oikeuttaa ihan tyhmiin ostoksiin. Naiset on huippuja.



 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Alkuviikko oli oikein tylsän tavallinen ja ehkä just siksi kiva :) Luentoja yliopistolla, lounashommia Maikin kanssa ja vähän jumppailuja. Oon myös suunnitellut vähän blogijuttuja, sillä kevään aikana tulee tapahtumaan oikeastaan aika isojakin muutoksia blogissa. Mulla pikkuisen jännittää, mutta toivotaan että kaikki menee hyvin. Noista lisää myöhemmin, heti kun vaan pystyy kertomaan enemmän.

Tuli muuten alkuviikosta mieleen, että perkele mun piti vaihtaa keskiviikkoillan vakkariohjelmaa Under the domesta Jutan superdieetteihin! Meni liian ahdistavaksi hommat siellä kuvun alla :D Kunnon vässykkä mie.



 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Torstaina mulla oli söpö aamiainen: ananas-kookos-smoothie ja tummaa suklaata :) Yksi mun uuden vuoden "lupauksista" on muuten käyttää enemmän hameita ja huulipunaa. Ei vissiin mittään isompia elämäntaparemontteja mulla :D Noei mutta musta on kivempi keksiä tuollaisia pikku juttuja mieluummin. Ne valtavat lupaukset ja dramaattiset vannomiset sun muut kuulostaa nykyään vähän hassulta mun korviin. 

Torstaina istuin päivällä parit luennot läpi ennen kuin lähdin töihin. Kirjallisuuden tutkimusmetodeja ja teorioita käsittelevällä luennolla olin kyllä hullusta keskittymisestä huolimatta ihan pihalla. Harry Pottereiden tulkitsemista yhteiskunnalliselta kannalta Karl Marxin oppien mukaan... Midä?

Illalla meillä olikin eka blogi-ilta Changella. Kiitos vielä kaikille osallistujille, oli niin kiva että pääsitte tulemaan :)



 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Tänään päivä lähti käyntiin puurolla ja 45 minuuttisella Pumpilla. Oon saanut nuo kuvassa näkyvät pinkit kompressiosäärystimet blogiyhteistyönä Tritanium-verkkokaupasta tällä viikolla, ja tarkoituksena olisi testata niitä eri lajeissa ja kertoilla sitten teille kokemuksia noista kompressiohommista. Tähän mennessä mulla on ollut nuo koipien koristeena Combatissa, Pumpissa, Stepissä ja Attackissa, ja huomenna olisi tarkoitus testata vielä juoksu. Pitää varmaan koittaa pärjätä ulkona shortsit jalassa, että saa esiteltyä tuota ihanan pinkkiä väriä vastaantulijoille >:)

Ja nyt olisi aika korkata viikonloppu! Paitsi että "korkata" ei taida olla oikea termi, korkki pysyy nimittäin toivottavasti vielä kiinni, vaikka onkin vapaa viikonloppu töiden suhteen. Taidan kuunnella tämän ihanan biisin loppuun ja lähteä sitten seikkailemaan jonnekin. Nautiskelkaapa viikonlopusta, hymyilkää pienille jutuille ja antakaa pusuja ja muistakaa, kuinka hyvin asiat kuitenkin loppujen lopuksi on. Moika <3 

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS