keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Rovaniemellä

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Pienoinen pikakelaus Rovaniemelle coming up!

Viime viikonloppu oli erityinen siinä mielessä, että kerrankin Rovaniemellä oli peräti kuusi tyttöä meidän kymmenhenkisestä porukasta: kaikki me neljä oululaista sekä kaksi Helsingissä asuvaa matkattiin käymään kotona perheiden luona ja päästiin siinä samalla viettämään aikaa keskenämmekin. Mie ja Maija lähdettiin ajamaan Rovaniemelle torstaina. Matkan aikana itkettiin ja naurettiin, juotiin kahvia ja ostettiin Kemistä Pokemon-avaimenperä. Perille päästyämme mentiin heti Kauppayhtiöön, jossa lounastettiin tyttöjen kanssa. Oli kyllä ihana nähdä :)

Syömisen ja kaupungissa pyörimisen jälkeen mie menin käymään Ladylinella, joka on periaatteessa entinen Palestra eli sali, jossa kävin ennen. Ladyline on nykyään entisen Vepsäläisen paikalla, ja oli aika jännä fiilis kävellä sinne isoon, outoon tilaan. Kävin BodyStepissä ja oli ihan kivaa! Peilejä ja kunnon äänentoistoa vaan olisin kaivannut. Torstai-iltaan kuului myös Subin salaatti, Kunnon Paikan BodyBalance sekä äitin kanssa hengailua.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Perjantaina heräsin vasta kahdeltatoista, ja olinkin nukkunut 13 h yöunet, hehe. Oli ihanaa juoda aamukahvia kun ikkunan takana satoi hiljalleen lunta. Päivällä pyörittiin äitin kanssa kaupungilla ja ostettiin mulle kello - hullua, että nykyään ostan mieluummin sisustusjuttuja kuin vaatteita tai koruja! Illalla kävin Vennivaarassa isän perheen luona ja pussailin kovasti meän uutta Lila-koiraa, joka on tuollainen harmaa collie. Laitoin Instagrammiin pari videota Lilasta, ne voi käydä katsomassa mun käyttäjältä @sitasalminen.

Perjantai-ilta meni tyttöjen kanssa baarissa (21, Zoomit, Amarillo ja Tooris), mutta oltiin aika rauhallisesti vaan ja lähdettiin kotiinkin hyvissä ajoin! Tehtiin muuten tuossa viimeisessä kuvassa näkyviä jääkaappirunoja Paukun kanssa, hahha.


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Lauantaina päivä meni lähtöä tehdessä ja ihmisiä hyvästellessä. Käytiin taas Kauppayhtiössä ja mulla nauratti Rovaniemen keskusta, joka ammotti tyhjyyttään vaikka oli lauantaipäivä. Mun Oulun juna lähti neljältä, ja matka meni nukkuessa - huono valinta, koska inhoan aina herätä paniikissa ja miettiä, oonkohan kuorsannut vai en!! Sanokaa, että joku muukin kärsii tästä ongelmasta :D

Sunnuntaina olinkin jo töissä Kempasa Zepesä ja pyöräilin sinne luultavasti viimeistä kertaa tälle vuodelle. Ehkä pakko alkaa taas uhrata se 75 euroa bussikorttiin... Nyt jälkikäteen tätä postausta kirjoittaessa muuten huomaa, mikä olennainen puuttuu: ruokailu Wingstonissa! Ensi kerralla Rovaniemellä pitää kyllä käydä sielläkin - ja seuraava kerta saattaakin olla jo ensi viikolla isänpäivänä :)

tiistai 29. lokakuuta 2013

Pieni reissu Ikeaan

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Käytiin Tiinan ja Tiinan ihanan Noora-pikkusiskon kanssa muutama viikko sitten Haaparannalla Ikeassa. Oon varmaan historian ainoa tyttö, joka on muuttanut omaan kämppään käymättä ensimmäisen vuoden aikana kertaakaan Ikeassa - edes muuton yhteydessä :D Mukaan lähti niin tv-tasoa kuin kukkapuskaa ja latte-mukeja (ihme, että pystyin jättämään ne ihanat pehmolelut rauhaan).Musta kyllä tuntuu, että pitää tehdä vielä uusi kierros Ruotsin puolella ennen joulua. Haluan, että mun kämppä näyttää reilun kuukauden päästä siltä, niin kuin joku olisi räjäyttänyt jouluglitterpommin siellä...

Pakko muuten suositella noita ICA Max -ruokakaupan salaatteja! Käykää ihmeessä nappaamassa tuollaiset mukaan, jos ootte käymässä Haaparannalla. Hulluna hyviä täytteitä, joita sai lapata boxiin oman maun mukaan. Kilohinta oli vissiin reilun kympin (en oo yhtään varma, muisti pettää), eli tuollaisen jättiannoksen hinta ei ollut pahakaan :)

torstai 17. lokakuuta 2013

Niken juoksukengät netistä

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Yhteistyössä Footway.


Tänä syksynä oon palannut kunnolla treenaamisen pariin uuden salikortin sekä polven "parantumisen" myötä, ja siksi olikin ihanaa päästä tekemään yhteistyötä Footway-nimisen nettikaupan kanssa. Mun treenikengät oli melkein neljä vuotta vanhat eikä niissä ollut varmasti läheskään tarpeeksi tukea juoksemiseen - lieneekö sitten ollut osasyynä polviongelmiinkin, en tiiä - joten oli aikakin päivittää Niket uudempiin :D Footwaylta löytyi kyllä paljon muunkinlaisia kenkiä Converseista korkkareihin, mutta aattelin, että olisi teillekin mielenkiintoisempaa, jos yhteistyö olisi vähän liikuntateemalla.

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Selailin Footwayn Nike-osastoa aika kauan ennen kuin päädyin noihin Lunarglideihin. Mie oon ennen ollut sellainen jumppatyttö, mutta koska nykyään juoksu alkaa olla lähempänä mun sydäntä kuin salit ja Combatit, päätin tilata kunnon juoksukengät ryhmäliikuntakenkien sijaan. Muistin myös, että urheilukaupassa myyjä oli suositellut tuota mallia hyvän nauhojenkiristämissysteemin (sanahirwiö) vuoksi; sidottaessa nauhat kiristävät tavallaan sivuilta saakka, jolloin saadaan kunnon tuki jalkapöydän ympärille. Footwaylla oli kivasti ohjeistukset koon valitsemisen suhteen, eikä siksi tuntunut turvattomalta tilata tossuja sovittamatta (varsinkaan, kun kävin sitten muilla nettisivuilla lukemassa ihmisten kokemuksia Niken eri juoksukenkämalleista). Ja koska tyttöjähän tässä ollaan, niin piti noiden tietenkin olla söpön väriset. Footwaylla sivuja voi myös selata tavallaan oman koon alla, eli näet pelkästään ne mallit, joista löytyy sitä omaa kokoa. Kätevää, sillä mie ainakin inhoan sitä kun ihastuu johonkin malliin ja sitten huomaakin, ettei sitä oo saatavissa kuin koossa 46...

Sen jälkeen kun oon nuo Lunarglidet saanut, en oo kyllä koskenutkaan niihin vanhoihin lenkkareihin - on niin eri fiilis juosta ja pomppia jumpassa noilla uusilla! Askel tuntuu paljon keveämmältä, vähän niin kuin kenkien pohja ihan vähän joustaisi/pompauttaisi :) Lunarglidet myydään juoksukenkinä, mutta mun mielestä nuo sopii hyvin ryhmäliikuntatunneillekin (joku BodyAttack-tuntihan on muutenkin aika lähellä lenkkeilyä). Mietin, pitäisikö hommata noihin vielä sellaiset glitteri-nauhat, joita myytiin Gina Tricotin treeniosastolla...

Jos teillä on treenikengän tarvetta, suosittelen kyllä käymään Footwayn Nike-osastolla - ainakin nyt näyttäisi siltä, että iso osa tuotteista on alennuksessa. Mm. nuo mun saamat Lunarglidet saa hintaan 124 euroa, kun normaalisti ne olis 155 e :)


Ps. Oon vastaillut teidän kommentteihin viime postauksissa, käykää lukemassa vastaus jos ootte kysyneet jotakin :) Ja sori kun niissä on kestänyt vähän aikaa!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

21 vuotta!

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Hihi, mulla on synttärit tänään. Aamu alkoi kivalla aamiaisella ja sen jälkeen pääsin pelaamaan tennistä ekaa kertaa vuoteen! Oli huippua. Nyt istun kirjallisuusterapian kolmetuntisella luennolla (keskityn selvästi opetukseen, haha) ja viideltä saan syödä yllätysaterian :) Lauantaina sitten juhlitaan kaveriporukalla mun luona, ootan sitäkin aika innoissani!

Onpa hassua, 21 vuotta. Äkkiä se aika menee! Mutta hei, tajusin just että kaksikymmentäyksihän on mun onnenluku, tai no mun onnenluvut kolme ja seitsemän toisillaan kerrottuna. Ei sitä tiiä, vaikka tästä tulisi hyvä vuosi :) Ainakin nyt on niin onnellinen olo, mulla on ihania ihmisiä ja asioita elämässä.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Neljän tähden illallinen kaveriporukalla

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg  photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Oi mikä ilta takana :) Päätettiin meän Oulu-possen eli Even, Maijan ja Paukun kanssa aloittaa Neljän tähden illallinen -tyylillä kierros, jonka aikana kokoonnutaan vuorotellen kaikkien kotiin syömään emännän kokkaama ateria. Menussa ei tarvitse olla aina alku-, pää- ja jälkiruokaa, vaan kokki saa itse päättää millaisen illallisen tekee. Eikä me myöskään arvostella iltoja - pääasia viettää aikaa yhdessä (ja ainakin mun kohdalla se, että kerrankin tulisi oikeasti tehtyä ruokaa).

Tänään oli siis eka ilta ja Paukun vuoro. Saatiin patonkia tuorejuustolevitteellä, valkoviiniä, ihanaa avokadopastaa parmesanilla ja basilikalla, sekä jälkiruoaksi hullun hyvää Daim-vaahtoa ja vadelmakastikkeella. Voisi melkein sanoa, että tuli pikku paineet omalle vuorolle :D

Kiinnostaisiko teillä nähdä kuvia näistä meidän illoista syksyn mittaan täällä blogin puolella? Ja ootteko itse osallistuneet tällaisiin kokkauskierroksiin kaverien kesken?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Hola ♥

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Moikka kaikki :) En oo taas viime tiistain jälkeen kertonut kuulumisia, joten taitaa olla pienen tilapäivityksen aika.

Oon viime viikolla mm. ollut töissä Zeppelinin Naisten illassa, käynyt näin jälkikäteen aatellen tosi huonosti luennoilla, lähtenyt vahingossatahallaan sunnuntaina Apolloon riehumaan halvan siiderin voimalla ja todennut, että mulla on kyllä ihania ystäviä. Niin ja arvatkaa mitä! Tämä vuoden mittainen polvivalitus (Polvi irti, Polvikset repee, Polvet on ikuisia - mitä näitä nyt oli) sai päätöksensä. Kävin viime torstaina ortopedillä ja lääkäri sanoi, että mulla on joku... mikähän se nyt oli. Tyypillinen nuoren naisen polvivamma, jossa polvilumpio oireilee kovan rasituksen ja lihasjumien vuoksi? Mutta joka tapauksessa, mie saan kuulemma liikkua niin paljon kuin huvittaa ja tavallaan tuntuu tyhmältä, että oon ollut kokonaisen vuoden hullun varovainen tuon kanssa. Toisaalta, mie vaan halusin saada lääkäriltä siunauksen treenaamiselle, vaikka tavallaan itsekin olisin voinut tuon diagnoosin tehdä. Mutta kuitenkin, oon ollut niin innoissaan siitä että saan taas mennä mille tahansa jumppatunnille - pitäähän sitä tietenkin olla varovainen ja vähän harkiten tehdä polvea pahasti rasittavia liikkeitä, mutta silti! Olin esimerkiksi eilen tosi tosi tosi pitkästä aikaa BodyAttackissa Maijan kanssa ja hihi oli niin kivaa. Oon koittanut ottaa vähän kuviakin, että saan tehtyä sen kuuluisan treenipostauksen jossain vaiheessa :)

Mulla on nyt loppuviikko vapaata töistä ja haluaisin kovasti lähteä käymään viikonloppuna Ikeassa. Ei löytyisi ketään oululaisia tyyppejä, jotka nappaisi minut takapenkille Oulu-Haaparanta-Oulu-matkan ajaksi?? Niin ja perjantaina laitan ripsienpidennykset parin kuukauden tauon jälkeen. Saa nähdä, miten niihin taas tottuu!

Ja mitähän vielä. Elämä on ollut tosi mukavaa. Alkaa oikeasti tuntua siltä, että tästä talvesta voisi tulla ensimmäinen silleen oikeasti hyvä talvi vuosiin - tykkään itsestäni niin paljon enemmän sellaisena onnellisena, kuin mitä oon välillä ollut esimerkiksi viime keväänä. Toivottavasti teillekin kuuluu hyvää, puspus <3


Kolmekymmentäseitsemän sydäntä

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg



se että meidän vanha Roosa-koira jaksaa vieläkin tassutella Rovaniemellä

Gina Tricotin urheiluvaatemallistot


Ensilumi
Muumit-teepakkaus, josta löytyy teepusseja nimellä "Olet ihana!" ja "Muumimamman voimajuoma"


Thirteen thirtyfive

Herbinan kaura-suklaan tuoksuinen saippua

Kiitollisuus

treenaaminen, oii


uusien lempinimien keksiminen ihmisille

Twix-jäätelö


kun on sopivan kylmä muhkeita kaulahuiveja varten

tyttöjen kanssa kahvittelu
kivat asiakkaat töissä
yliopistolla lojuminen Maijan kanssa

Syksy
reput

vanhojen lempparibiisien kuunteleminen ja se, miten vuosien takaiset muistot hipaisevat poskipäitä



aamupusut

joulun odottaminen

kun pysähtyy ja tajuaa, kuinka hyvin kaikki on

kanelin, kardemumman ja vaniljan tuoksu


tämä coveri We found love -biisistä 



tuliaiset


random juhliminen tyttöjen kanssa


No tarrat...

Nina Fantasy -hajuvesi

kun tajuaa tehneensä oikeita valintoja


postissa tullut pikkuinen ylläripaketti isältä

postaustauon selättäminen
metaforien hoksaaminen ^


Kirkkaanoranssi ruska vaahteranlehdissä

Ellie Goulding

nykyinen BodyPump-ohjelma

se, kun ihanat lukijat tulee moikkaamaan
 haaveilu


aamukahvin juominen musiikkia kuunnellen

rakkaat ihmiset ympärillä






Postauksen kuvat © www.harrirauhanummi.com

tiistai 1. lokakuuta 2013

Maanantai-illan kakkuhommat

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Käytiin eilen illalla Even kanssa kahvilla Oulun Rotuaarilla kahvila Bisketissä - kahdestaan, koska Paukulla ja Maijalla oli muita menoja. Päätettiin tehdä tästä viikottainen tapa; kokoonnutaan arki-iltana tyttöjen kesken istumaan iltaa Biskettiin tai muuhun keskustan kahvilaan ja maistellaan ihania kakkuja. Ennen oon ollut enemmän sellainen kotihiiri, joka ei malta lähteä kotoa (varsinkaan, jos ulkoa on pimeää), mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana sitä on ehkä vähän reipastunut ja hyvä niin. Menee elämä hukkaan kämpillä istuessa :) Muutenkin on musta sääli, että ihmiset seikkailee ja tekee kaikkea jännää vain kesällä. Pitäisi jaksaa uhmata kylmyyttä ja laiskuutta ja elää muinakin vuodenaikoina kuin viimeistä päivää.


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Eve söi mango-juustokakkua ja mie otin randomisti tuollaisen mustikkakorin, jossa oli aika nannaa vaniljakreemiä sisällä. Pakko muuten muistuttaa oululaisia siitä että Bisketissä on ilmaiset kahvista santsikupit! Kompensoi kalliita kakkuja :)

Tänään oon heräillyt jo seitsemän jälkeen ja ollut kahdeksasta kymmeneen viron alkeiskurssin luennolla. Äsken käytiin syömässä Maijan kanssa yliopiston Aularavintolassa ja nyt me istutaankin sitten mikrohallissa tietokoneilla tekemässä kouluhommia. Tai no, mun kohdalla voi laittaa heittomerkit viimeisen kahden sanan ympärille... Hehe. No ehkä miekin alan lukemaan tenttiin!

Kuvat on taas mun Instagrammista @sitasalminen, sielläkin saa alkaa seurailemaan jos kiinnostaa :) Ihanaa syksyistä tiistaita kaikille, tehkää jotakin kivaa itellenne ja läheisillenne tänään <3

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS