perjantai 31. elokuuta 2012

Supa awesome

Photobucket

Mulla oli eilen eka koulupäivä. Ja tapahtui muutenkin kaikkea kivaa! Tässä siis muutama juttu eiliseltä:

 Oon vähän pettynyt, kun "yliopistolla ei ole välitunteja vaan taukoja" eikä tunteja vaan tenttejä. Ja olin muutenkin ihan sekaisin kaikesta. Mutta oli mukava tavata uusia ihmisiä! Onhan tuo opiskelun aloittaminen jännää.
❤  Söin maailman parhaimman aterian koulun eiku yliopiston jälkeen. Tein itelle lounaaksi possupihvejä valkosipulimaustevoilla, kermaperunoilla ja vuohenjuustosalaatilla. Jälkiruoaksi Dops-keksejä ja masu täynnä sängylle lukemaan Harry Potteria.
❤  Iltapäivällä kävin Maijan kanssa Bisquet/Biscit/Bisketissä kakulla teidän suositusten takia - tosin tajusin, että oon käynyt tuolla ennenkin, en vaan tunnistanut teidän kommenteista että mikä tuo paikka on, heh. Päätin, että tästä lähtien käyn tuolla joka viikko kerran viikossa ja maistan jokaista kakkua mitä siellä myydään. Who's with me?
❤  Sain kuulla ihan superhuippuja uutisia! En oo vielä kertonut tästä teille, mutta nyt voin paljastaa, että mulla ja Oulun kuntosali Hukalla alkaa blogiyhteistyö ihan pian, jeeeeee! Oon niin innoissani, tämä on oikeasti sellanen yhteistyöjuttu joka merkkaa mulle kunnolla. Jos tiiätte mitä tarkoitan. Mutta tuosta lisää myöhemmin.
❤  Kävin Combatissa ja Balancessa ja oli maailman raukein olo sen jälkeen. Veerakin tuli moikkaamaan mua Balancen loputtua, aina hauskaa kun joku tunnistaa blogin kautta :)
❤  Salilta kotiin pyöräiltyäni oli ihana syödä nami ateria ja käydä saunassa rentouttamassa Combatista täriseviä takareisiä, just täydellinen lopetus treenille ja oikeastaan koko päivälle.

 Pus pus :)

torstai 30. elokuuta 2012

Kyllä mulla oikeasti hymyilyttää

Photobucket

Oon rakastunut tuollaisiin pehmeisiin, isoihin paitoihin. Tämä kipale on ostettu Ginasta 15 eurolla, how you like that bitc... bunnies! Oulussa on muuten vaikeaa pitää hattua, täällä tulee niin kovasti. Ompelen kumilenksun lieristä leuan alle, pysyypähän ensi kerralla päässä kun polkee eksyneenä keskustan katuja pitkin!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Hampparipäivä

Photobucket Photobucket

Tämä keskiviikko hujahti kyllä hirveän nopeasti ohi! Olin melkein koko päivän kaupungilla Sinin kanssa, ja ostin kaikkea ihanaa, mm. kengät, hampurilaisen ja viininpunaisen college-puseron. Käytiin tosiaan Amarillossa kahvilla, sitten pyörittiin kaupoissa ja lopuksi istahdettiin Kauppuri5:n terassille, jossa ilmassa leijuva nami tuoksu enteili hyvää jo ennen kuin meidän tilaukset ehti saapua pöytään. Oltiin kyseisessä paikassa ensimmäistä kertaa ja valittiin 11 euron vuohenjuustohampurilaiset kahden euron limsoilla. Paras valinta ikinä! Oli hullun hyvää, taputan kömpelöillä käsilläni aplodit Kauppurin porukalle.

Hei Oulu-people, kertokaapa muita hyviä ruokapaikkoja täällä! Myös kahviloita saa suositella.

Sain tänään muuten ruokapöydän (vielä kun tuolit saapuisi) ja pyykinpesukoneen käyttöön! Ihan mahtavaa. Niin ja tsekatkaa mun kameran linssisuojus. Kitos heipa.

tiistai 28. elokuuta 2012

Onnellinen Sita

Photobucket
PhotobucketPhotobucket

Tuntuu, etten saa kirjoitetuksi tähän mitään. Syynä ei ole se, etteikö olisi asiaa, vaan päinvastoin - tuntuu, että kaikkia kivoja juttuja ja ihania tunteita on niin paljon mielessä, että haluttaisi vaan istua hiljaa ja hymyillä.

Muutin siis pari päivää sitten, lauantaina, tänne Oulun Alppilaan omaan kämppään. Vaikka täällä olikin ihan hirveä siivo, heti muuttopäivän iltana tuli niin ihanan kotoisa olo. Tämä on mun koti. Jos joku haluaa tietää tarkemmin, tässä yksiössä on siis 38 neliötä, sauna ja lasitettu parveke - aika ihana tapaus siis. Lähistöltä löytyy kauppa, alue vaikuttaa rauhalliselta ja pyörämatka kaupungin keskustaan on aika täydellinen (ei liian pitkä, muttei toisaalta liian lyhytkään, sillä haluan harrastaa hyötyliikuntaa mahdollisimman paljon).

Lauantaina muutossa mukana ollut herra poikaystävä jäi siis tänne yöksi, mutta lähti sunnuntaina junalla Rovaniemelle. Vaikka eilen illalla tulikin yhtäkkiä tosi outo ikävyysitkukohtaus, musta on ollut ihan mahtavaa olla yksin täällä. Oma rauha, ja se, kun saa tehdä just mitä haluaa ilman häiriötä... voiko parempaa olla? Tässä kyllä huomaa mun perusluonteen, joka ei oikeasti loppujen lopuksi ole sellainen hirveä menopeppu - tykkään olla ihmisten kanssa, mutta nautin kyllä ihan hulluna yksinolostakin. Okei, kyllä mulla iltaisin vähän pelottaa olla yksin tässä asunnossa koska pelkään pimeää, mutta muuten nämä päivät on olleet kyllä ihania.

Maanantaina kävin aamulenkillä juoksemassa Alppilasta keskustaan ja takaisin. Oli ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma, ja lähdettiinkin mun lenkin jälkeen samassa talossa asuvan Maijan kanssa kiertelemään kauppoja tarkoituksena ostaa juttuja asuntoihin. Käytiin Prismassa, Jyskissä ja Kodinykkösessä - ja ah, niin kuin sanoinkin Tähtisilmien FB-sivuilla, oikeasti oman kämpän sisustaminen on ihanaa! En oo ikinä ymmärtänyt muiden hehkutusta aiheesta, mutta nyt allekirjoitan kyllä kaikki talouspaperitelineen ja käsipyyhkeiden ihanuuden fiilistelyt.

Tänään tiistaina heräilin hymyillen, koitin saada purettua lisää muuttolaatikoita aamupäivällä ja yhden kahden aikaan lähdettiin Maijan kanssa pyöräilemään keskustaan. Kierrettiin taas sisustus- ja kodintarvikeliikkeitä tehden kivoja löytöjä. Illalla kävin ensimmäistä kertaa kuntosalilla Oulussa, ja paikaksi valikoitui Hukka. Ostin sinne kertalipun, jolla saa siis käydä niin monella tunnilla päivän aikana kuin haluaa. Mie valitsin Sh'Bamin ja BodyPumpin. Sh'Bamissa sattui olemaan ohjaajana mun tuttu Kiira, joka on vetänyt Rovaniemellä ryhmäliikuntatunteja - ihana yllätys. Pumpissa olin ihan kuollut, koska täällä on painavemmat painot kuin Rovaniemellä?? Eikä se vain tuntunut siltä, vaan ne samat kiekot oikeasti oli raskaammat kuin kotisalilla. Ootteko te huomanneet tällaista ilmiötä eri salien välillä? Johtuu vissiin painojen iästä... Hullua! Oli joka tapauksessa hyvät jumpat, oli hauskaa ja suloiseen Iinaan törmääminen piristi. Oli hyvä fiilis kun pyöräilin Hukasta kotiin.

Äsken söin namileipiä ihastellen mun uusi keittiöjuttuja. En oo muuten ennen hoksannut ajatella sitä, miten mun rakkaussuhde kaikkeen pieneen, pinkkiin ja söpöön tulee näkymään omaan kämppään muuttaessa - nyt sitä ei tarvitse enää edes miettiä. Kyllä, se näkyy. Yritän kyllä hillitä itseäni kaupoissa, mutta on se vähän vaikeaa. Totta kai mulla pitää olla Hello Kitty -aterimet ja minikokoiset Muumi-peltirasiat. Oon jo ihan innoissaan siitä, kun saan tehtyä teille asuntopostausta! Itse asiassa mie vähän pelkäsin koko hommaa ennen muuttoa, tai epäilin, jaksaisinkohan panostaa asunnon sisustamiseen saati sen esittelyyn blogin puolella, mutta nyt totean nuo epäilykset vääriksi. Todellakin haluan näyttää mun asuntoa, haluttaisi jo nyt kuvata teille kaikki jutut jotka oon ostanut. Yritän kuitenkin malttaa odottaa siihen asti, että saan ruokapöydän ja sohvan tänne - tulee vähän kynyjä kuvia muuten...

Koska ruoan fiilistely on ihanaa, oon ollut myös syömisestä ihan mielissään. Tai no, syöminen on ollut vähän hankalaa (mulla ei jotenkaan oikein maistu ruoka, en oo varma miksi), mutta ruoan tekeminen ja kattaminen on ollut mulle suuri nautinto viime päivien aikana. Haluaisin kuvata jokaisen iltapalan, jonka oon hienosti itselleni laittanut, mutta edelleen haluan odottaa ruokapöytää ja muutenkin kämpän valmistumista, ennen kuin laitan kuvia täältä. Mie muuten rakastan tehdä erilaisia voileipiä! Oon vasta tajunnut, kuinka helposti leipiä voi tuunata, vaikka usein yhdistelmät kuulostaakin vähän oudoilta. Maistuu kuitenkin hyvältä! Esimerkiksi coleslaw-salaatti käy leipien väliin mainiosti, ja erilaiset kaupassa myytävät majoneesimaiset kastikkeet (mulla on valkosipulin ja curry-ananaksen makuiset törpöt) antaa just hyvin potkua voin sijasta käytettynä. Siihen vielä juustot ja kurkut mukhan niin johan on hyvvää! Vielä parempaa olisi, jos en olisi ostanut maailmanparannuspuuskissani O'boyn Organic-kaakaojauhetta, joka ei olekaan samanmakuista kuin normi versio... Ja ei, mie en voi syödä leipää ilman kylmää maitokaakaota.

Nyt istun pörröinen jump in päällä sängyllä, dippaan Dops-keksejä maitoon ja mietiskelen tätä tunnetta. Se tuntuu niin uskomattomalta, ihanalta, täydelliseltä. Onnellisuus. Ainakin mulla onni muodostuu kahdesta asiasta; stressittömyydestä sekä kivoista asioista ja tapahtumista arjessa. Stressi on mulle niin paha asia, sillä se johtaa ahdistuneisuuteen ja muuhun inhottavaan, ja siksi onkin niin järjettömän ihanaa, kun ei ole stressiä. Ei vaan oo. En muista, milloin mulla olisi ollut tällainen tilanne - joka tosin tulee varmaan vähän muuttumaan koulun alkaessa. Mutta kuitenkin! Lisäksi se toinen puoli onnellisuudesta on myös ollut äärimmilleen täytetty; kaikki uusi tuntuu niin virkistävältä, minkä lisäksi sellainen pieni, vapaaehtoinen kiire saa ajan lentämään hymyjen siivittämänä. Ainoa asia, mikä ehkä tällä hetkellä on huonosti, on huoli yhdestä perheenjäsenestä, mutta sekin asia pitää vaan saada hoidettua. Joka tapauksessa, mie kihelmöin toiveikkaasta jännityksestä ja onnellisuudesta. Vilpittömästi, puhtaasti, pitkästä aikaa.

Toivottavasti teillä siellä ruudun takana on myös hyvä olla omassa elämässä tällä hetkellä. Jos jotain inhottavaa on tapahtunut, haluan lähettää lämpimän, pehmeän halauksen lohdutukseksi Oon muuten suunnitellut tekeväni postauksen sellaisesta pienestä projektista, jolla saa omaan arkeen rippusen lisää sellaista pientä onnellisuutta. Eli erilaisia juttuja, jotka pitää tehdä päivittäin viikon aikana, ja katsoa tuntuuko olo homman jälkeen paremmalta. Palataan siihen vielä myöhemmin. Ai niin, postauksista tuli mieleen. Lupasin teille thairuokapostauksen, joka jäi kuitenkin toteuttamatta muuttohässäkän vuoksi. Aion edelleen tehdä sen postauksen, mutta odotellessa tsekatkaa ihmeessä oululaisen Matleenan blogista tom yam kai -keiton resepti! En oo tuolla reseptilla valmistettuna maistanut, mutta ainakin aidot thaimaalaiset versiot tuosta ruoasta on vieneet mun sydämen. Että klikkailkaas itsenne sinne jos tekee mieli thaiherkkua!

Nyt menen nukkumaan, iloiten siitä että mulla ei ole kaikki mitä haluan, vaan kaikki mitä tarvitsen.


Ps.
Photobucket

Maastovihreää, niittejä ja mustaa nahkaa

Photobucket

Vitsi, mie kyllä niin tykkään maastokuviosta ja samansävyisestä vihreästä nykyään. Viininpunaisen lisäksi syksyn ehdoton lempiväri! Ja, koska mie en osaa olla asussa, jossa ei ole joko inkkarijuttuja tai rokkimeininkiä, oli pakko lisätä tähänkin asuun parit koviskorut mukaan.

Oon tämän postauksen myötä saanut aika hyvää vauhtia kuvattua kaikki mun viimeaikaiset kirppisostot - kohta teen postauksen, jossa näkyy, mitkä asukuvien vaatekappaleet ja korut on niitä kirpputorilta löytyneitä. Ahkerat lukijat tosin saattaa osata sanoa tästäkin postauksesta, mitkä on niitä uusia kirppisjuttuja... :)

Ps. Eka asukuva Oulusta!! How weird is that??

maanantai 27. elokuuta 2012

lauantai 25. elokuuta 2012

Musta syksy

dodiö6
dodiö7
dodiö8
adodiö10
dodiö13
dodiö4
dodiö1

Siinäpä teille ensimmäinen osa kuvista, joita kävin Intergalactic Radio Station -blogin Paulan kanssa ottamassa torstaina. Tykästyin kirpparilta ostetun niittivyön ja mustan, liehuvan maxihameen yhdistelmään - mitä te tykkäätte? Ja mikä näistä on teidän lempparikuva?

Inkkarikuvat tullee omassa postauksessa :) 

Lenkkibiisejä!




Lupasin tehdä postauksen biiseistä, joita yleensä kuuntelen lenkillä, joten olkaapa hyvät. Löytyy niin rokkia, räppäilyä, fiilistelyä kuin tykitysbiisejä, joiden aikana spurttaillaan niin maan pirusti! Toivottavasti löydätte kivoja kappaleita, osa on tietenkin radiosta tuttuja mutta koitin laittaa vähän tuntemattomampiakin :)

Sitten ei muuta kuin lenkille! Tai vaihtoehtoisesti baariin, suurin osa näistä kelpaa kyllä tanssilattian treeneihinkin...

torstai 23. elokuuta 2012

Kuvailuja, Kauppayhtiötä ja kotifiilistelyä


Tämä torstai hujahti kyllä ohi niin nopeasti! No, tuli sitä kyllä kaikenlaista puuhattuakin. Tänään heräsin jo seitsemältä aamulla ja pakkailin porukoilla omia kamojani. Koska mun muutto Ouluun ei enää lähesty vaan on jo aika läsnä, oon ollut yksi stressipeppu viime päivinä. Tällaiset tilanteet näkyy minussa lähinnä ahdistuksena, mutta onneksi sitä stressiä saa lievitettyä aika helposti. Lähdinkin aamun pakkailun jälkeen ajamaan kohti keskustaa blogimiittiin.

Nähtiin tokaa kertaa ihanan rovaniemeläisen bloggaajan, Paulan kanssa (BLOGI KLIK). Olin ihan innoissaan kun ehdittiin järkätä tapaaminen ennen mun lähtöä, hih Paula on niin kiva! Käytiin ekana kuvailemassa kaupungin teollisuusalueella parit setit.


Paikaksi valikoitui Paulalle ennestään tuttu, hylätty varastoalue. Tuo paikka oli ihan hullun siisti, näette paremmin sitten kun teen noista kuvauksista kunnon postauksen. Siellä oli sellainen avonainen halli tiiliseinineen ja lautakasoineen, täydellistä! Ylläolevat kuvat on otettu hallin ulkopuolelta, ja huh meinattiin kyllä jäätyä kun tiiliseinät ei olleet enää tuulensuojana. Syksy näyttää heti kylmimmät puolensa. Ensi kerralla asuksi toppatakki ja villacrocsit.

Koska mie en ollut syönyt koko aamuna mitään ja kaivattiin lämmitystä, lähdettiin yhden jälkeen Kauppayhtiöön lounaalle. Ah nam, salaatti neljällä täytteellä tekee aina niin terää! Ja Kauppayhtiön sisätilat muuttuu jotenkin niin ihaniksi heti kun tulee syksy; on hullun kotoisaa kun hiljainen, pehmeä melu pyörteilee ympärillä, edessä on lämmin kahvimuki sekä värikkäät pöydät ja ikkunan takana ulkona on kylmä harmaus. KY:tä tulee kyllä ikävä.



Ja uusi, violetti villapaita oli pakko laittaa päälle kun mentiin tuonne! Sopii paikan sisustukseen, hah. Syömisen jälkeen kierrettiin Kauppayhtiön vieressä oleva kirpputori, koska Paulalla oli kirppariniksat. Miekin tein löytöjä kympillä, je! Ajattelin muuten tehdä kirpparipostauksen tässä muuton jälkeen, oon nimittäin viime päivinä ostanut enemmänkin juttuja Tuhattorilta ja tekisi mieli vähän esitellä niitä teille.

Kirpparin jälkeen käytiin vielä kuvailemassa toiset tuulisen kylmät kuvat.


Siinä taas vähän esimakua, teen lopuista (vähän vakavemmista) kuvista kunnon postauksen loppuviikon aikana. Oli kyllä jälleen hullun kiva ottaa kuvia toisen bloggaajan kanssa, huomaa motivaatiossa merkittävän eron verrattuna esimerkiksi herra poikaystävään, hahha. No, kyllähän sitä pitää omistautumista löytyäkin, jos kerran kirmailee paljain jaloin tuulisessa syyskelissä pitkin joenrannan heinikoita...

Illalla tulin takaisin Vennivaaraan ja jatkoin pakkailua.


Musta tuntuu, etten saa käytyä läpi näitä mun kamoja ikinä. Oikeasti, huh pirkule kun on paljon sälää! Mie oon vielä niin hidas lajittelemaan turhia ja mukaanlähteviä tavaroita, koska pysähdyn fiilistelemään jokaisen kuvan ja kortin kohdalle ja unohdun lukemaan vanhoja päiväkirjoja kesken pakkaamisen. Paula, joka sattumalta asuu ihan mun porukoiden lähellä, tuli käymään meillä ekaa kertaa tänään illalla ja sai varmasti oikein hyvän ensivaikutelman mun huoneesta. No, saatiin me sotkusta huolimatta jutustelua se muutama tunti :)

Huomenna mun pitäisi vielä käydä hankkimassa muutamat jutut kämppää varten ja vetää loppukiri pakkaamisen suhteen. Niin ja illalla on Tivolin uudelleenavajaiset, joihin sain yllättäen oikein VIP-kutsun! Harmi, että muutto on heti seuraavana aamuna, muuten olisin kyllä vetänyt kaikki irti vippinä olemisesta... Nyt pitää vähän tissutella, että jaksaa roudata nämä kaikki muuttolaatikot Ouluun asti. Noo, eiköhän siellä ole hauskaa selvinkin päin :) Voin kuvitella, että meno on aika katossa parin viikon tivolittomuuden jälkeen. Onko teistä ketään tulossa?

Pitäisi mennä nukkumaan. Iik mie muutan ylihuomenna! Heipa.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Liikuntapäiväkirjoja loppukesän ajalta

ööööröet

Mie en oo nyt muutamaan viikkoon laittanut teille liikuntapostausta, mutta nyt päätin korjata asian! Kun HeiaHeiasta kattoo, niin yllättävän hyvin on mullekin kertynyt noita treenikertoja, ottaen huomioon vuodenajan. Yleensä kesällä elämä menee niin rappion puolelle, ettei kehtaa näyttää turvonnutta naamaansa salin puolella, mutta nyt on ollut erilaista! Motivaatioon vaikuttaa varmaan sekin, että teitä lukijoita alkaa olla mulla HeiaHeia-kavereina aika paljon - kuvittelen, että tyypit huomaa heti, jos mulla on ollut lusmuviikko, haha.

Ai niin, pakko jakaa ilouutisia! Ensi Combat-ohjelmaan tulee mun kaikkien aikojen lempibiisi, Skrillexin Bangarang! EN KESTÄ! Ihan supermahtavaaaaaaa! Saa nähdä missä mie tuon biisin tahtiin nyrkkiä paukuttelen, mun Rovaniemen kuntosalisopimus loppuu tämän kuun viimeinen päivä ja pitäisi alkaa tehdä päätöksiä Oulun salin valitsemisen suhteen... Tässä kuitenkin niitä liikuntapäiväkirjoja!


Viikko 30
Maanantai: BodyBalance 1h
Tiistai:  -
Keskiviikko: BodyPump 1h
Torstai: BodyCombat 1h
Perjantai: Spinning 1h, Zumba 2h
Lauantai:  -
Sunnuntai:  -

Viikko 31
Maanantai:  -
Tiistai: Lenkki 30min
Keskiviikko: Lenkki 30min
Torstai: BodyCombat 1h 10min
Perjantai: BodyBalance 1h
Lauantai:  -
Sunnuntai:  -

Viikko 32
Maanantai:  -
Tiistai: BodyCombat 1h
Keskiviikko: BodyBalance 1h
Torstai: BodyCombat 1h 10min
Perjantai:  Lenkki 30min , BodyBalance 1h
Lauantai: BodyStep 1h
Sunnuntai:  -

Viikko 33
Maanantai:  -
Tiistai: Lenkki 30min
Keskiviikko: BodyBalance 1h
Torstai: BodyPump 1h
Perjantai:  -
Lauantai:  -
Sunnuntai: BodyPump 1h


Aika paljon Combatin, Pumpin ja Balancen suuntaan painottuu mun liikkumiset, mutta on siellä yksi Steppi ja spinning-tuntikin vähän tasapainottamassa! Nyt pitää syksyllä panostaa vielä lenkkeilyyn kun on uudet maisematkin joissa jölkötellä, ja lenkkikaveri muuttaa samaan taloon niin on helppo lähteä yhdessä juoksemaan. Jos joku ei muuten tiedä, mitä BodyPumpit sun muut ovat, niin googlatkaa Les Mills! Pump, Combat, Step ja Balance on siis ryhmäliikuntatunteja, mutta tarkempaa tietoa löytyy Les Millssin sivuilta.

Miten teidän kesä on mennyt? Onko hulluna kerääntynyt motivaatiota syksylle, kun on vähän sellaista uuden alun tuntua ilmassa? Ja kellä muulla kyllästyttää nykyinen Balance ihan hulluna? Mie muuten vähän meinasin tehdä teille musiikkipostauksen, johon laittaisin kivoja lenkkibiisejä - palaillaan treenijuttuihin sitten sen merkeissä :)

tiistai 21. elokuuta 2012

Linkkaa blogisi parhaimmistoa, osa 1

öaaalIMG_5831_thumb2-vert-horz

19-vuotiaan Essin suloisen kaunis blogi. Aivan järkyttävän ihania kuvia, joissa on superkiva tunnelma, söpöjä kuvauksen aiheita ja sydäntä lämmittävän hyvä laatu. Löytyy ruokajuttuja, asukuvia, treenausta, fiilistelykuvia - vähän kaikkea mitä mie blogilta toivon.



öconfusethem1

Amandan blogi on... en itse asiassa oo varma, mikä tässä mua heti viehätti. Ehkä rentous, persoonallisuus ja mielenkiintoiset kuvat, joissa on usein joku hyvä juju ja kiva tunnelma. Ja matkustelu on aina jees :) Typyllä on myös ihana vaatetyyli, tykkään!



önipsu

Oi, Nipsulintu! Törmäsin tähän blogiin ekan kerran silloin, kun MFF:n Laura esitteli meidät yhtä aikaa omassa linkitä blogisi -postauksessa. Nipsulintu on järkyttävän ihana kuvablogi, jonka bloggaaja osaa ottaa mahtavia kuvia, mutta myös piirtää ja taiteilla. Blogin jokaisen kuvaan voi jotenkin pysähtyä fiilistelemään, ja jokainen otos on harkiten muokattu ja postattu. Paljon sydämiä!



önorthern nina

19-vuotiaan Marian (sekoitan aina blogin nimen takia Marian nimen Ninaan!) blogissa on musta potentiaalia, ja tykkään blogin kuvista ja teksteistä. Hyvälaatuisia, isoja ja valoisen värikkäitä kuvia, joista voi hyvin seurailla kirjoittajan elämää :) Asu- ja fiilistelykuvien lisäksi myös ihania ruokakuvia, mikäs sen tärkeämpää!



öb

Iik Valtteri! Suomessa on liian vähän poikabloggaajia, joten oli tosi kiva löytää Not an average Guy -blogin kautta tällainen aarre. Valtterilla on kiva tyyli, tykkään herran asukuvista, mutta mikä tärkeintä, postauksissa on jotenkin aivan hulluna ihanaa, vilpitöntä energiaa, joka välittyy lukijalle saakka. Aitoa elämäniloa ei oo maailmassa ikinä liikaa - eikä näin mukavia ihmisiäkään :)



Koska teitä linkitä blogisi -postaukseen osallistuneita oli niin ihanan iso määrä, päätin, että esittelen teidän blogejanne vähän enemmänkin kuin vain yhden postauksen verran. Eli näitä lemppariblogit-julkaisuja tulee vielä lisää! Tässä kuitenkin ensimmäiset nöpönokat, joiden sivut valitsin esiteltäväksi. Käykää vierailemassa, nautiskelkaa kuvista ja tarinoista, kommentoikaa, liittykää lukijaksi, linkittäkää omia blogejanne - siitähän bloggailussa on kyse :)

Jos joku miettii, millä perusteella näitä oon valinnut, niin vastauksena: blogissa plussaa ovat hyvälaatuiset ja mielenkiintoiset kuvat, selkeä ulkoasu, persoonallinen bloggaaja, kiinnostavat aiheet, ihanat ruokakuvat sekä sellainen hyvä fiilis ja tunnelma. Ja hei, koska valitsen näitä lemppareita syksyn aikana vielä lisää, tuonne linkitä blogisi -postaukseen saa käydä vielä nakkaamassa oman osoitteen, jos ei ehtinyt silloin osallistua hommaan. Eli ilmoittautuminen on taas auki!

Ihana viikon alku

terIMG_4106 terIMG_4109 terIMG_4111 terIMG_4113

Oi mikä päivä eilinen maanantai oli. Ensinnäkin, jes sain hoidettua sekä Kela- että sähkösopimushommat muuttoa varten, ja toiseksi, kierreltiin tyttöjen kanssa kaupungin terasseja aurinkoisen ilman kunniaksi. Käytiin ensin Kauppayhtiöllä lounassalaateilla (yrttilihapulla-feta-aurinkokuivattu tomaatti), jonka jälkeen kierrettiin KY:n vieressä oleva kirpputori läpi. Löytyi sieltä muutamia ihan kivoja juttuja... Käytiin myös Zoomitin terassilla makulimsoilla ja ihmeteltiin kuinka outoja iskulauseita mun kirpparilta ostetuissa tarroissa oli, haha. Yhdessä luki "Diet" ja sitten oli vaa'an kuva - kivoja tarroja lapsille! No, oli siinä arkissa kaikkea söpöjäkin juttuja, ja kirpparilla niitä sai kahdeksan arkkia eurolla.

Iltapäivän päätteeksi käytiin myös Amarillossa, jonka jälkeen mie suuntasin kämpille vetämään treenivaatteet niskaan. Sitten lenkin kautta Balanceen :) Sellainen oli meizin maanantai!

Ps. Ensimmäinen osa linkitä blogisi -postauksesta on kohta valmis, jes. Vihdoinkin.

lauantai 18. elokuuta 2012

Päivän piristystä - Osa kolme

Vanhat lukijat tietääkin käytännön, mutta selitän uusille nuppusille homman nimen! Eli teen noin kerran kuukauteen "Päivän piristystä" postauksen, jossa on hauskoja sekä koskettavia videoita piristämään tylsiä hetkiä. Videot on sekalaisia, jotta kaikille osuisi jotain mieluisaa viihdytystä. Ja tosiaan, näiden katsomiseen menee aikaa, joten jos nyt on kiire niin ei muuta kuin korvan taakse postaus ja katselemaan silloin kun kaipailee viihdykettä!




 







Toivottavasti tykkäsitte! Edelliset samanlaiset postaukset löytyy tuossa alaolevaa tunnistetta klikkaamalla. Kommenttia boxiin jos nämä saivat hymyn huulille ja omia videoehdotuksia saa linkittää :)

torstai 16. elokuuta 2012

Työviikko ja blogiarvonnan voittaja

aaaaasdaaaaaaaassa

Oon nyt ollut maanantaista torstaihin joka päivä töissä, ja myös ollut yökyläilemässä äitin luona (syömässä ihania thairuokia hihi). Viikko on jotenkin mennyt äkkiä, nyt jo alkaa viikonloppu! Tai siis mulla alkaa, koska tänään on viimeinen työvuoro ja pääsen sinne möksälle tyhjentämään mielen stressistä. Toivottavasti siellä olisi hyvät ilmat, sillä ainakin Rovaniemelle on tällä viikolla tullut kesä takaisin. Varsinkin illat on olleet sellaisia täydellisiä kesäiltoja, kuten tuosta kuvasta näkyykin. Kyllä kelpaa käydä paukuttamassa viimeiset biitsipelit ennen koulunalkua.

Pakko kertoa pari juttua. Mulla nauratti töissä, kun eräs nainen sanoi, ettei halua "peräpukamahousuja" kun ehdotin hänelle stringejä, haha mainio. Toinen mieleenjäänyt tapaus oli sellainen thaimaalainen nuori nainen. Rovaniemellä ei ihan hirveän usein käy thaituristeja, joten olin tietenkin ihan innoissaan tervehtimässä sitä - ja yleensä myös turistit on innoissaan, kun tapaa puoleksi thaimaalaisen jossain ihan randomissa paikassa Lapissa. Mutta tämä neiti oli jotenkin ihmeellisen kylmänviileä, ja mietin yhtäkkiä, oliko kyse nyt jostain luokkaerosta. Tai no, en mie nyt kuulu mihinkään luokkaan kun Suomessa asun, mutta kuitenkin se nainen vaikutti siltä, ettei halua jutella mun kanssa kun oon vaan joku työntekijä kaupassa ja hän on joku hienompi ihminen hands free -laitteidensa ja merkkilaukkujensa kanssa. Oli kyllä varmasti Bangkokista kotoisin...

Hei muuten, Design Skins -arvonta on päättynyt ja voittajakin on tiedossa! Onni suosi anonyymiä nimeltä Marjukka, onneksi olkoon :) Laitan sulle sähköpostissa koodin jolla saat tilattua sivustolta ne turkoosit inkatarrat!

Nyt viimeiset työtunnit ja Savukoskelle! En ota siis läppäriä mukaan, koska haluan irtautua muutamaksi päiväksi bloggailusta, mutta tein teille yhden ajastetun postauksen lauantaipäivälle :) Päivittelen luultavasti mökkifiiliksiä Tähtisilmien Facebook-sivuille, niin sielläkin voi käydä jos tulee oikein ikävä. Hauskaa viikonloppua kaikille!

tiistai 14. elokuuta 2012

Kuulumisia syksyn ensimmäisiltä päiviltä

tässäonkakkua

Tiistaimoikat kaikille! Aattelin vähän päivitellä teille kuulumisia, koska en oo nyt muutamaan päivään tehnyt postausta ilman sen kummempaa teemaa. Nyt siis teen.

Mulla kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Vähän sekava olo johtuen ensi viikolla tapahtuvasta muutosta, johon en oo valmistautunut sitten yhtään. Okei, löytyy astiastot ja ilmoitus väestörekisteriin on tehty - mutta henkisesti en oo valmistautunut yhtään. Mie en vaan tajua, että lähden kohta Rovaniemeltä, en tajua en tajua en tajua! Oon asunut täällä pienestä pitäen, kaikki on täällä. Niin hullua, että nyt on se aika, jota aina pienenä ja nuorena mietti muttei koskaan osannut ajatella, että se aika koskaan oikeasti tulisi. Tiedättekö tunteen? Kuin jouluaatto, jota odotetaan kuukausi, mutta itse aattona olo on ihan sellainen sekava. "Tänäänkö se päivä on?" Jotkut muut olisivat mun tilanteessa varmaan superinnoissaan, mutta mie oon kyllä niin muutoksien kammoaja, etten tiedä, miten mie pysyn järjissäni ensi viikon ajan. No, ehkä jatkan kuin tähänkin asti; esittäen, kuin koko muuttoa ei olisikaan :D

Mulla on nyt viimeiset työvuorot käsillä, mikä on myös ihan outoa. Oon ollut Triumphilla töissä melkein viisi vuotta putkeen, yhdeksännen luokan joulusta lähtien, ja nyt yhtäkkiä pitäisi lopettaa hommat. Ensi viikoksi piti ottaa vähän vähemmän vuoroja, että saan pakattua - keskiviikkona on siis viimeinen työpäivä. Pitää varmaan ostaa jotain kakkua tai muuta takahuoneeseen, että kaikille jää hyvä maku suuhun, haha. Tavallaan olisi kyllä ollut hyvä vetää koko ensi viikko vielä töitä, koska mun rahatilanne on vähän sukka tällä hetkellä. Mulle tuli hyvä palkka heinäkuulta, mutta mitä hittoa maksoin takuuvuokran ja ensimmäisen vuokran niin heh hee sinnepäs katsosi puolet palkasta. En tiiä, millä rahalla hankin itelleni sohvan ja ruokapöydän - toivottavasti porukat olisi armollisia Ikeanreissulla...

Viime viikonloppu oli ihan kiva. Perjantaina lenkki ja Balance sekä taiteilijasiideri yksin kämpillä. Niin ja hain mie Tuukan baaristakin, olin jo nukkumassa mutta toinen sai houkuteltua mut rattiin pizzalla, haha. Oli vähän outoa neljältä yöllä selvin päin syödä rasvaista laskuhumalapizzaa... Lauantaina aamulla olin Stepissä, sitten menin töihin ja illalla oli Even synttärit. Synttäreiltä mentiin baariin, ja vitsi pakko kertoa: Doriksen tanssilattian portailla tanssi sellainen vanha, siististi pukeutunut tummaihoinen mies koko ajan hymyillen omalle fiilikselleen! Mie en kestä!! Ihana, haha. Käytiin antamassa sille läpsyt Even kanssa. Sunnuntaina vähän pahaa oloa, kanapihvejä ja pestopastaa sekä illalla saunaa ja lempijäätelöä eli kermatoffee-Classicia. Ihan jees. Niin ja tuhat lukijaa tuli täyteen! Ihan huippua, tuntuu niin epätodelliselta. Muistan, kuinka blogin aloittaessani mietin, että jos joskus saan kolmesataa lukijaa täyteen niin oon onnellinen. Nyt teitä on tuhansia.

Tällä viikolla oon siis maanantaista torstaihin töissä, sitten lähen taas Savukoskelle mökille pidennetylle viikonlopulle. Meillä on itse asiassa kahden viikon päästä neljäs vuosipäivä Tuukan kanssa, ja mietin, pitäisikö sitä viettää nyt mökillä - virallisena päivänä mulla on tyttöjen kanssa läksijäiset, joita en oikein voi missata. Mutta niin, mie vähän mietin, etten ottaisi konetta mukaan Savukoskelle - kameran joo, mutten konetta. Syy tähän on se, että mulla menee joka päivä ihan hulluna aikaa tämän päivittelyyn ja kommentteihin vastailuun, ja haluan kerrankin pitää muutaman päivän tauon postailusta. Jos kone on mukana, se on varmaa bloggailua, haha.

Nyt aattelin lähteä puolen tunnin lenkille, että saa päivän käyntiin (ja mun on ihan pakko saada kuunnella tämä biisi kuulokkeista). Toivottavasti teillä on kiva, kesäisen syksyinen tiistaipäivä ja elämä antaa teille pieniä onnenkipinöitä tänään <3

maanantai 13. elokuuta 2012

Mistä on Tähtisilmät tehty


Ihana Kia haastoi mut tekemään postauksen blogini aineksista. Ideana on koota kymmenen kuvaa, jotka kuvastavat omaa blogia ja sen sisältöä. Kian versio oli superkiva, ärsyttävän hyvälaatuisia ja tarkkoja kuvia, jotka kuvastivat neitin sivuja just eikä melkein! Mulla meinasi tulla paniikki, että miten saan tehtyä itsekin noin kivan postauksen... 

Päätin loppujen lopuksi laittaa kuvat gifin muotoon, ja tekstit siihen samaan syssyyn. Olipa muuten kiva selailla vanhoja kuvia ja fiilistellä vähän kulunutta vuotta! Tulee niin voimakas tunne aina kun kattoo jotain kuvaa, tai siis muistaa miltä kuvan aikoina on elämä ja arki tuntunut. No mutta, tässä kuitenkin ne Tähtisilmien ainekset rakeisina kuvina, joiden laadun gif-muoto pilasi:




Mie haastan tällä kertaa nämä blogit ja niiden suloiset pitäjät:



Sellainen haaste tällä kertaa! Toivottavasti jaksatte lueskella tällaisia postauksia, koska mulla on vissiin kuusi kysymyshaastetta rästissä ja ne pitäisi tässä pikkuhiljaa julkaista... Heh. Niin ja muuten, mulla teki ihan hirveästi mieli tehdä läppäversio tästä blogini ainekset -haasteesta, kiinnostaisko kellään nähdä sellainen versio? :D

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Blogimiittailua Rovaniemellä


awesomee56

Muutama päivä sitten mulla oli pitkästä aikaa blogimiitti! Ja vieläpä Rovaniemellä. Mie ja Intergalactic Radio Station -blogin Paula ollaan lueskeltu toistemme blogeja jonkin aikaa - tai no, ainakin siitä lähtien, kun hoksattiin sattumalta yhden mun blogin kuvan kautta, että asutaan kumpikin samalla Rovaniemen asuinalueella, ja vieläpä melkein vierekkäin. Päätettiin, että pitää tavata livenä ennen kuin mie muutan Ouluun, ja näinpä me sitten teimme.

Mulla vähän kyllä jännitti nähdä Paulaa, mietin että onkohan se kauhean pelottava räväkän pukeutumistyylinsä ja napakoiden mielipiteidensä takia - mutta herranjestas, Paula oli ihan hullun suloinen ja supermukava tyyppi! Ja kypsä, miehän olin luullut, että me ollaan saman ikäisiä, mutta eipäs vain ollakaan, haha. Käytiin ensin Vennivaaran jänkhällä hyppelemässä sukkasiltaan sammaleilla (eli otettiin kuvia, heh) ja sen jälkeen ajeltiin vielä keskustaan nappailemaan lisää otoksia. Juteltiin oikeastaan koko ajan, ja musta tuntui jännältä, kuinka paljon yhteisiä mielipiteitä meiltä löytyi. Tai tuntui heti, että ollaan ihan samalla aaltopituudella :) 

Tässä vähän kuvia, joita otettiin.

awesomepaula1
awesomase4r

awe awesomepaula2

awesome456t
awesomew9
awesome1

Siinä siis ne kaupunkikuvat! Katotaan, jos laitan mäthäällä otetut sitten myöhemmin. Paula on muuten hullun kuvauksellinen tyttö poseerauksineen ja katseineen, mie olin ihan vauva siihen verrattuna! En osaa kuin nauraa kuvissa :D Vitsi että kyllä harmittaa, ettei olla Paulan kanssa tavattu aikaisemmin. Miekin oon koko viime syystalven ollut välivuoden takia kotona ja tuskaillut sitä, kuinka tylsää on ja myös toivonut, että saisi enemmän kuvia blogiin - Paula olisi asunut jonkun kahden minuutin kävelymatkan päässä, ja kuinka helppoa olisi aina ollut käydä kuvailemassa yhdessä, jos olisi vaan tiennyt toisen olemassaolosta! No, onneksi tavattiin viimeinkin, tekee ihan hyvää meän porukan tytöillekin, kun saan avautua blogijutuista blogi-ihmisille eikä aina vaan niille, haha.

No niin, nyt blogimiittejä on siis kertynyt kuusi: Helsingissä Senja (http://senjalifestyle.blogspot.fi/), Laura (http://fuckfash.blogspot.com/), Kaisa (http://nohomewithoutyou.blogspot.com/) ja Mirella (http://mirellablogi.blogspot.fi/), Turussa Outi (http://alamode-outi.blogspot.fi/) sekä nyt viimeisenä Paula (http://mikariittaaonnelliseenelamaan.blogspot.com/). Innolla odotan kyllä myös sitä, että pääsen tutustumaan paremmin oululaisiin blogeihin, uusien ihmisten tapaaminen yhteisen harrastuksen parissa on aina jees!


SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS