tiistai 23. kesäkuuta 2015

Näin huijaat darraa - katso viisi vinkkiä!

image

Joskus kahden päivän krapula yllättää kokeneenkin juhlijan. Vaikka et ole edellisenä päivänä juonut alkoholia, esimerkiksi maanantaiaamuna olo voi olla edelleen kainosti epämiellyttävä kumottuasi sellaisen viitisen litraa viinaa viikonlopun aikana. Itsehän suosin vainoharha-darraa, jonka aikana mielessäni pyörii salaliittoteorioita ja olen varma, että kaikki ystäväni vihaavat minua (eilen tunnelmaa muuten korostivat ilahduttavat Vauva.fi-keskustelut allekirjoittaneesta, jotka löysin sattumalta - kuinka miellyttävä yllätys!). Päätin koota teille tämän päivän kunniaksi muutamat vinkit kahden päivän krapulan huijaamiseen.

1. Pukeudu ylläolevan kuvan mukaisesti urheilullisiin vaatteisiin hämätäksesi darraa. Ehkä hän luulee, että olet ihan fresh ja päättää olla kiusaamatta sinua.

2. Hakeudu huonovointisten sielunsisarustesi seuraan. Kun hyllytte turvoksissa ja vainoharhaisina siskonpedissä, käsittämättömän ala-arvoisen darraläppänne huonous karkoittaa krapulan hengen keskuudestanne - joku roti silläkin.

image

3. Harjaa hampaat, pese tukka ja juo niin paljon vettä kuin pystyt, vaikka vesi onkin viimeinen asia, jota haluaisit lasiisi. Mutta 4real, vesi auttaa yllättävän paljon.

4. Meikkaa niin paljon kuin mahdollista. Hetken aikaa saatat itsekin luulla olevasi ihan menettelevän näköinen, vaikka oikeasti olet ruma kuin saapas ja naamasi on turvonnut kuin satakiloisella maaoravalla, jolla on semmoiset viitisenkymmentä pähkinää poskissaan. Mahdollisimman värikäs ja räikeä bimbohuulipuna on plussaa: sillä hämäät muiden ihmisten katseet pois silmistäsi, joista paistaa tarkemmin katsottuna kuolemantuska. (Tämä kohta erityisesti miehille.)

5. Uskottele darrallesi olevasi hyvä ihminen syömällä naurettava määrä salaattia ja tunkemalla viisi pussia superfoodeja kurkusta alas - vaikka eihän tällaisella aterialla ole loppujen lopuksi kerta kaikkiaan mitään väliä viikonlopun majoneesipizzojen ja tuhansien kaloreiden jälkeen. 

image

5.1 Hae salaatin jälkeen kaupasta herkkuja, kun maha ei tullut täyteen rehuista (muista treenivaatteet niin lähikaupan myyjä ei katso niin tuomitsevasti).


24 kommenttia:

  1. Aaaww <3 Terkkuja läyhääjäpartnerilta! :D

    VastaaPoista
  2. Haha, hyviä vinkkejä! Mää kuulun kylläkin niihin onnellisiin, joille ei ikinä (korostan, ikinä) tule darraa ja oonkin maailman raivostuttavinta seuraa esim. mökeillä kun herään aamulla siivoamaan, lenkille tai muuten vain iloisena hyppelemään kun muut oksentaa sisuskalujaan ulos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah sinä onnekas! Mullaki kyllä henkinen krapula on pahempi ku fyysinen äää

      Poista
  3. Hahah, tuo salaatin mättäminen on niin perus! Tai no, aina en ehdi kyllä salaattiin asti, mutta lähes poikkeuksetta alotan darra-aamut kuten muutkin aamut, eli kaurapuuroa naamariin. Ja yritän jatkaa samalla linjalla, mutta kyllä se yleensä viimestään siinä myöhäsellä iltapäivällä alkaa mättöhammasta kolottaa :D Ja hyi vesi darrassa! Ihan kamalaa. Normaalisti litkin vettä kaiken aikaa, mutta ajatuskin siitä darrassa on jotain niin inhottavaa. Maito sen sijaan maistuu sillon paremmin kuin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho puuro on aika kova! :D Poikaystävä litkii kans maitoa darrassa iha hulluna

      Poista
  4. ahhahhaa muru nyt osu ja uppos! :D oisin tarvinu näitä vinkkejä jo viikonloppuna ;-) haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, huippua kuulla :D Takaisin! <3

      Poista
  5. EI juma kuolen nauruun täällä! :'D Huippuja vinkkejä Sita! Pittääpä kokeilla ens kerralla ;----)

    VastaaPoista
  6. Sori oon ollu niin laiska kommentoimaan viimeaikoina - pakkoa sanoa että ihan superhyvin meni toi sun puolikas, oon hyvin ylpee! Joko suunnittelet jo toista? :D

    Ja ite postaukseen -- HAHHAHHA nää on ihan parhaita! Ihanaa etten oo yksin tässä maailmassa. Toi vika kohta oli kyllä paras, koska siis ne reenivaatteethan hämää aina, väsy vaan iltareenistä ofc. Terkkujaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syksyllä ehkä uudestaan :D Vaikka aluksi tuntu että ei enää ikinä... Hhaha.

      Eikä, kiitos ihana! Ihan huippua ku kommentoit <3

      Poista
  7. Hahahah :P Pitää joskus kokeilla xd

    VastaaPoista
  8. Hahah voi apua, nauroin ihan kamalasti! Juhannuksena ei tullut otettua yhtään (mistä oon itekin yllättynyt), mutta varmaan pääsen jo pian testaamaan näitä vinkkejä :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, freshi! Mie aattelin että tämä viikonloppu pitää kyllä olla juomatta, en kestä enää vainoharhoja :D

      Poista
  9. Hahaha :'D Toi orava kuvaa kyllä osuvasti darrasta naamaa..

    VastaaPoista
  10. Huikee tää :D:D pitää testata vinkkejä ens kerralla! :D

    VastaaPoista
  11. Hei minkä malliset noi sun niket on? Täydelliset

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS