maanantai 26. tammikuuta 2015

Arkea

image

Moikka moi :)

Ihan ekana: katsokaa miten violetti smoothie! Oli varsinkin livenä melkein epäluonnollisen värinen, haha. Mutta hei, ihanaa päästä vihdoinkin taas kirjoittamaan teille. On nimittäin jotenkin tosi kiireiseltä tuntuva viikko takana - ei sillä, että tekemisistä ja menoista olisi tälläkään viikolla puute... Mulla on nyt tosiaan aika paljon enemmän töitä kuin tavallisesti (peräti kuusi päivää viikon sisällä), sillä tuurailen työkaveria ja korvaan etukäteen omaa lomaa. Thaimaan-reissu lähestyy, ja vaikka yksi kolmesta viikosta onkin palkallista talvilomaa (omg mitä luksusta), ne pari muuta viikkoa pitää paikkailla pikkuhiljaa tässä tammi-helmikuun aikana. Mulla on myös tentti keskiviikkona, ja oonkin tässä koittanut töiden ja luentojen ohella valmistautua siihen. Melkein tekisi mieli sanoa, että pitikö taas vältellä tenttiä siihen kolmanteen tenttipäivään saakka... On niin ärsyttävää, kun tuntuu että kaikki kurssin asiat on unohtuneet tässä joulun ja tammikuun aikana, mutta kylläpä ne opitut jutut alkaa palautua mieleen kun kertailee niitä luentomateriaaleja. Nyt pitäisi kyllä olla hullun skarppina tuon koulun kanssa, että voi lähteä reissuun hyvällä mielellä - ja nää on näitä, ei se tunnollisuus yleensä ikinä luonnistu kuin pakon edessä, haha.

Tällä viikolla mulla on nyt maanantaina ja tiistaina töitä, mutta keskiviikon tentin jälkeen helpottaa! Sitten ei ookaan tissivuoroja koko loppuviikon aikana, joten lähden luultavasti käymään kotona Rovaniemellä perjantaina. Ihan perus reissu tiedossa, pikkusiskon kanssa hengailua sun muuta.

image

Naurattaa aloittaa taas asiasta puhuminen, mutta vitsi oon innoissani Thaimaasta!! Haha. Oon viime päivinä mm. tehnyt ostoslistaa reissulle ja kertaillut kaikkia ihan turhia juttuja, jotka mun pitää muka muistaa tehdä ennen lähtöä ("Tee soittolista, tyhjennä kameran muistikortti, osta eväät lentokoneeseen..."). Siitä oon kyllä iloinen, että oon saanut myytyä niin hyvin tavaraa siellä kirpparilla! Miehän itse asiassa pidensin pöydän vuokra-aikaa viikolla, eli mun vaatteita löytyy Palje-kirppikseltä vielä tämän viikon perjantaihin asti. Kivempi ostaa reissussa juttuja kun tietää, ettei kotona ole jo valmiiksi ihan hulluna tavaraa. Ei hele, mie varmaan taas pyörryn katumarkkinoilla Hello Kitty -kojujen luona...

Kuuntelen muuten tässä kirjoittaessa Mewin vanhoja biisejä, vitsi tulee jännä olo näistä. Mie kyllä suorastaan rakastan sitä, miten joistakin kappaleista tulee niin vahvasti jotkut vanhat ajat mieleen. Siksi oikeastaan haluankin Thaimaahan oman uuden soittolistan, pitää luoda siellä taas sellaisia muistobiisejä tulevaisuutta varten.

Huomenna mulla on onneksi taas vasta kymmeneltä luento (kielihistoriaa, mites se suomen kieli nyt onkaan syntynyt), ja puoli yhdeltä mennään Jussin kanssa läiskimään tennistä. Miehän oon siinä aika surkea nykyään, vaikka harrastin sitä jonkun seitsemän vuotta ja kävin kisoissakin, mutta on se pelaaminen silti hauskaa. Ei vaan uskalla ottaa kunnon pelejä, mie oon niin äkkipikainen kiukkupussi ja alan heittelemään mailaa, jos ei peli kulje :D Tentsun jälkeen mie menenkin sitten taas töihin.

Mutta tällaista tällä kertaa! Toivottavasti teillekin kuuluu hyvää <3

23 kommenttia:

  1. Sitaaa! Millon nähhään? Ikävä! Ihana tuo kuva susta! <3

    VastaaPoista
  2. Oon tulossa torstaina Ouluun niin voisin perjantaina käydä vielä tsekkaamassa kirppiksen jämät heh ;) onko sulla vinkkailla muita hyviä kirpiksiä Oulusta :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mie en itse asiassa oo käyny missään muualla :D se second hand kskustassa varmaan käymisen arvoinen!

      Poista
  3. Mistä tuo sign -kyltti on? :-)

    VastaaPoista
  4. kerrohan et mikä on "omaa lomaa" töistä? voiko sellastaki ottaa :D määki haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha palkatonta vapaata vaan pyytämään :D meillä sattu olemaan sellainen tilanne että pystyttiin järkkäämään je

      Poista
  5. oi muru oot niin ihana ♡ niin kivvaa ku kirjottelet taas enempi! :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustaki on kivaa :) kiitos Iinu kommentista taas <3

      Poista
  6. Mulla tulee samanlainen nostalginen olo Mewin vanhoista biiseistä, kun niitä tuli kulutettua yläasteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vitsi kaikki Specialit ja She came home for Christmas ja ääää kaikki

      Poista
  7. oi että oot kaunis! :) niin kiva höpöttely taas, piristi päivää ja alkavaa koeviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kaunis sinä! Olipas kivan piristävä merkintä jotenkin taas, sai mutkin haluamaan orientoitua arkeen kunnolla ja ottaa arjen pikkujutuista ilo irti :) Puss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii tuli hyvä mieli tästä! Kiitti paljon kommentista <3 :)

      Poista
  9. :DDD Oot niin symppis! Voin kuvitella sut kihisemässä innosta siellä Hello Kitty kojuilla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :) koska sie tuut ens kerran kihiseen Ouluun mun kans!

      Poista
  10. Ootpas kaunis ♡ ja niiiiin ihanaa kun postailet taas! täällä ikävöitiin sun juttuja kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsii mieki oon ikävöiny teän kommentteja <3 :) kiitti paljon ja ihanaa viikkoa!

      Poista
  11. mitä tossa smoothiessa on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitorahka, mustikka, mustaherukka ja vadelma :) banaani puuttu!

      Poista
  12. Ihanaa huomata sulta postausta! :) Ja ihanaa matkaa sitten! :)<3

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS