keskiviikko 27. elokuuta 2014

Opiskelupostaus

image

Jaa, ei mun oo pitänyt tehdä tämä kuin jonkun pari vuotta! Opiskelupostausta on tosiaan pyydetty useampaan otteeseen, ja nyt vihdoinkin sain aloitettua tämän. Vähän kyllä naurattaa muka pätevänä kertoa opiskelemisesta, kun en mikään malliopiskelija todellakaan ole, mutta aina sitä voi jotain tarinoida! Kerron nämä jutut silleen arkisilla ilmauksilla, eli ottakaa se huomioon kaikki fiksut ja akateemiset ihmiset, haha. Mie opiskelen siis Oulun yliopistossa suomen kieltä ja aloitan nyt mun kolmannen opiskeluvuoden. Tällä hetkellä minun sivuaine on kirjallisuus, eli käyn myös kirjallisuuden kursseja. Mutta pitää varmaan palata ihan alkuun, että saatte jonkinlaisen pohjustuksen näille jutuille.

Mullahan on ollut ihan pienestä pitäen haaveena tehdä työtä kirjoittamisen parissa. Jossain vaiheessa nuorempana ajattelin, että mun unelmat on lapsellisia ja olisi järkevämpää tähdätä vaikka lennonjohtoon töihin, mutta lukiossa hoksasin jollain tunnilla yhtäkkiä, että mun on pakko saada tehdä töitä kirjoittamisen parissa - tai ainakin yrittää, kerranhan tässä vaan eletään. En oo ikinä ollut mikään huippu kouluäikässä (vaikka sain kyllä pistettä vaille L:n lukion ylioppilaskirjoituksissa), mutta oon aina rakastanut lukea ja kirjoittaa omia tarinoita. Tavallaan on ihanaa, että oon löytänyt sen mun oman jutun tai ainakin mulla on jokin unelma, jota tavoitella.

Lukion lopussa aloin sitten miettiä, mihin hakisin opiskelemaan. Halusin kokeilla käydä pääsykokeissa, vaikka välivuosikin kiinnosti. Päätin hakea Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta, mutta halusin muuten vain osallistua myös suomen kielen pääsykokeisiin. Siinä huhti-toukokuussa kokeisiin lukiessa tajusin, ettei yliopiston kirjallisuus ollutkaan aineena sellaista mitä olin toivonut, ja että suomen kielen pääsykoekirjat oli selvästi se minun juttu. Yhtäkkiä päätinkin panostaa enemmän suomen kieleen. Pääsykokeissa mie en kuitenkaan pärjännyt, sillä mun opiskelutekniikka oli ollut aika huono enkä oikeasti ymmärtänyt, kuinka hyvin siellä kokeissa pitää kaikki osata (tosi tosi hyvin).

Olin sitten varasijalla, mutta välivuosihommiksihan se sitten meni. Vuoden aikana asuin porukoilla, kävin kuukauden reissun Thaimaassa ja aloitin pääsykokeisiin valmistautumisen jo talvella. Tällä kertaa hain opiskelemaan vain suomen kieltä, mutta useampaan kaupunkiin: Ouluun, Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Osa eri yliopistojen pääsykoekirjoista oli samoja, osa ihan eri aihetta käsitteleviä. Perus kielioppijutut ja suomen kielen rakenteeseen liittyvät asiat sai opeteltua aika helposti yhdestä kirjasta (Käyttökielioppi), joka ei kuulunut kaikkiin pääsykokeisiin, mutta jonka sisältö päti totta kai muiden kielioppikirjojen lailla. Ouluun oli lisäksi luettavana Kielemme kohtalo -kirja, joka sisälsi pohdiskelua ja asiaa suomen kielen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta sekä kielen variaatiosta. Nämä kirjat luin ensimmäisenä, sillä Oulu oli mulle ykköskohde. Keväällä mun projektina oli Johdatus yleiseen kielitieteeseen -teos, joka taisi kuulua ainakin Turun ja Tampereen yliopiston pääsykokeisiin. Yleinen kielitiede toisaalta kyllä tuki mun pärjäämistä Oulunkin pääsykokeissa, sillä pystyin syventämään Oulun Käyttökieliopista opittuja tietoja eikä ne asiat tuntuneet niin irrallisilta, kun pystyi vertaamaan vaikkapa suomen kielen lauserakenteita muiden kielien vastaaviin. Kokonaisuudet on tärkeitä, helpottaa kaiken oppimista :)

Mun tapa lukea pääsykokeisiin... No, yleensä menin aina Rovaniemen kirjastoon lukuhuoneeseen päiväksi istumaan. Tein kaikista jutuista muistiinpanoja, mutten perinteisesti johonkin vihkoon vaan kalenteriin. Tuohon aikaan mun kalenteri oli täynnä pieniä laatikoita, värikkäitä taulukoita, tarroja, loruja, muistisääntöjä ja post it -lappuja. Ideana oli se, että asiat painuivat muistiin ja olivat samalla sellaisessa muodossa, että saatoin tarkistaa jonkun jutun kalenterista nopeasti vaikka töissä tauolla - ja kalenteria tulee availtua menojenkin takia usein, joten näin ne pienet muistiinpanot työvuoroja katsoessakin ikään kuin vahingossa. Oulun pääsykokeita varten opettelin ne kaksi kirjaa oikeastaan ulkoa, niin että osasin melkein kaiken täydellisesti (lauseenjäsenet on aina olleet mulle jotenkin käsittämättömän vaikeita, haha). Mie myös tulostin eri yliopistojen vanhoja suomen kielen pääsykokeita netistä ja testasin niiden kautta, kuinka hyvin osasin soveltaa oppimiani asioita. Muutenkin kokeisiin on tosi paljon mukavampaa mennä, kun tietää kokeen rakenteen etukäteen. Suosittelen tutustumaan noihin vanhoihin papereihin, niitä löytyy netistä aika helposti! Tässä postauksessa on mun fiiliksiä ennen pääsykokeita 15.5.2012.

image

Meän Oulun yliopiston suomen kielen pääsykokeen vuodelta 2012 voi katsoa täältä. Koe oli siis kaksiosainen: oli suomen kielen rakenteeseen liittyviä tehtäviä sekä essee suomen kielestä. Olin laskenut etukäteen mun todistuksesta tulevat pisteet (äidinkieli E, englanti E, lyhyt matematiikka E, ruotsi E), verrannut edellisten vuosien pisterajoja sekä sitä, kuinka paljon mun pitäisi kokeesta saada. Oli mukavaa huomata, että ihan hyvän todistuksen ansiosta oli varaa tehdä pari virhettäkin kokeessa. Mie sain tosiaan yhteensä 51,5 pistettä (todistus ja koe ) ja tässä postauksessa tuulettelin sitä, että pisteraja oli ollut edellisenä vuonna 45,75. Tuntuu ihan hassulta lukea noita vanhoja postauksia! Blogissa on kyllä se hyvä puoli, että elämän tapahtumat jää päiväkirjan lailla talteen kuvineen kaikkineen. Kiva palata lukemaan noita näin vuosien päästä.

Pääsin siis Ouluun kouluun, mutta myös Turun yliopistoon! Helsingin pääsykokeet meni penkin alle ja Tampereella en jaksanut käydä ollenkaan, koska Oulussa meni koe niin hyvin. Turku oli kuitenkin vähän liian kaukainen kaupunki, varsinkin kun seurustelin silloin Rovaniemellä opiskelevan Tuukan kanssa. Lähdin siis Ouluun, ja tästä postauksesta voi lukea mun muuttotunnelmia.

Muutin Rovaniemeltä Ouluun elokuussa 2012 ja aloitin syyskuun alussa yliopistossa fuksivuoden. Olin kyllä ihan pihalla koko sen syksyn ajan, ehkä koko ensimmäisen yliopistovuodenkin. Jotenkin tuntui, että yliopistossa opiskelemisen... idea, rakenne ei vaan mennyt mun päähän, haha. Mikä HOPS, mikä sivuaine, tentit gradut hä? Kyllähän meille yritettiin kovasti selittää, mistä missäkin on kysymys, mutta mulla ainakin hävetti esittää tyhmiä kysymyksiä ja elin mieluummin pimennossa, haha. Mutta kyllä ne asiat ajan kanssa selviää! Nyt kahden vuoden jälkeen musta tuntuu, että tajuan yliopiston pointin...

Alun tutustumisten jälkeen alkoi opiskelu. Meillä oli ekan vuoden syksyllä suomen kielen kursseja, kirjallisuuden kursseja (suurin osa suomen kielen opiskelijoista ottaa sen sivuaineeksi) sekä joitain random kursseja, jotka monien humanistien ja kielten opiskelijoiden kuuluu käydä ikään kuin yleissivistyksen vuoksi, jos noin voi sanoa. Esimerkiksi suomen kielen rakenne, yleisen kielitieteen peruskurssi, fonetiikka ja Academic English oli tällaisia kursseja, jotka hyödyttää pääaineesta riippumatta omia opintoja. Tuo oli kyllä kiva juttu, sillä me aloitettiin minun nykyisen kämppiksen eli Maijan kanssa yhtä aikaa suomen ja ruotsin opiskelu. Saatiin noiden yhteisten kurssien ansiosta opiskella fuksivuoden alussa yhdessä - nykyään kummallakin on vaan niitä omia kursseja. Mutta itse suomen kielen opiskeluun kuuluu siis yksinkertaisesti sanottuna suomen kieli ja kaikki sen eri puolet. Monet luulee, että me käydään läpi samoja juttuja kuin peruskoulun äikässä - ei todellakaan, vaikka välillä liippaisikin läheltä. Me käydään noita suomen kielen eri puolia kursseittain: yksi kurssi liittyy yhteen asiaan, vaikka joskus tietenkin asiat menee lomittain. Tässä esimerkkejä meän kursseista ekoilta vuosilta:

Suomen kielen rakenne
Kielenhuolto
Kielen vaihtelu
Äänne- ja muoto-oppi
Kriittinen medialukutaito
Lauseoppi
Kirjakielen vaiheet
Johto-oppi
Tekstilajit ja kirjoittaminen
Sanasto ja nimistö
Murteet
Semantiikka

Meän opintovuosi on jaettu neljään periodiin, ja nuo kurssit kestää sisällöstä riippuen yhden tai kaksi periodia (eli muutaman viikon tai puoli vuotta). Kursseista saa eri verran pisteitä, ja nuo opintopisteet on laitettu vastaamaan suunnilleen kurssilla tehtävää työmäärää. Mutta esimerkiksi semantiikan neljä pistettä sai tosi helposti, ei ollut montaa luentoa eikä tehtäviäkään, ja joidenkin kurssien esitelmät ja tentit on sitä luokkaa, että pisteitä saisi tulla enemmän kuin kolme. Riippuu aika paljon kurssista!

image

Meän kursseilla on usein se kaava, että pidetään luentoja ja kurssin lopussa on tentti (tai useita tenttipäiviä, jolloin voi osallistua kun itselle sopii). Meillä suomen kielen linjalla on kohtuullisen vähän ryhmätöitä, luentopäiväkirjoja, tehtäviä tai esitelmiä, ainakin jos vertaa Maijan opintoihin. Maija opiskelee pohjoismaista filologiaa (eli ruotsia). Mie oon tehnyt suomen kielen kursseilla kahden vuoden aikana vissiin pari esitelmää ja ryhmätyötä. Eli tosi vähän! Muutamalla kurssilla suoritukseen on kuulunut essee tai tehtäviä. Kirjallisuuden puolella on enemmän luentopäiväkirjoja, ja tentin tilalla on joskus pitkä essee.

Nuo meidän kurssit on ripoteltu opintovuosille sisällön kannalta loogiseen järjestykseen, mutta periaatteessa niitä voi käydä vähän miten haluaa. Meillä yksi kurssi ei vaan yleensä ole kuin kerran vuodessa, joten sitä ei kannata missata - ja voi olla taas jollain toisella kurssilla pihalla, kun ei ole pohjatietoa asiaan liittyen. Mun opinnot on edistyneet ihan ok tahdilla. Ensimmäisenä vuonna jäin ihan hulluna jälkeen muista (mie panostin niin paljon blogiin, että postaukset meni tenttien edelle), mutta viime vuonna sain kirittyä aika hyvin. Nyt on oikeastaan tosi mukavaa aloittaa kolmas vuosi, koska ei oo sellainen pieni paine päällä niin kuin viime syksynä; tiiän, että mulla on sopivasti opintopisteitä ja tiiän, että tuun saamaan niitä sopivasti lisää. Oon nimittäin vasta viime vuonna tajunnut, miten mun kannattaa yliopistossa opiskella ja miten kurssit pääsee helposti läpi ("helposti" mutta kuitenkin niin, että asiat jää päähän). Mun tokan vuoden arvosanat onkin paljon parempia kuin ekan vuoden. Tällä hetkellä mulla on reilusti eniten kolmosia, ja niiden lisäksi pari nelosta, muutama kakkonen ja pari ykköstä - plus tietenkin sellaiset kurssit, joista saa arvosanan sijaan suoritusmerkinnän.

Viime vuonna mun tavallinen päivä yliopistolla kesti usein kello kahdeksasta tai kymmenestä jopa kuuteen illalla, sillä luentojen jälkeen jäin usein tietokonesaliin tai kirjastoon hengailemaan tai lukemaan tenttiin siihen asti, että illan jumpat alkoi Teknopalatsilla (yliopiston vieressä sijaitseva kuntosali, jossa kävin melkein koko viime lukuvuoden). Luentoja on päivän aikana yleensä kahdesta neljään kappaletta, ja luennothan kestää noin yksi ja puoli tuntia. Puolen tunnin tauoilla voi käydä syömässä tai kahvilla :)

image

Suomen kielen opiskelijoille järjestetään ihan kivasti tapahtumia ja juhlia, vaikka meitä onkin Oulun yliopistossa tosi vähän vaikka teekkareihin verrattuna. Sitten on tietenkin humanistien yhteiset riennot, sekä kaikille opiskelijoille suunnatut juhlat - eli valinnanvaraa kyllä on! Mie en kuitenkaan ole ihan hirveän aktiivisesti osallistunut mihinkään yliopiston juhliin. Ekana vuonna olin fuksisuunnistuksessa ja fuksien baarikierroksella silloin syksyllä, mutta esimerkiksi opiskelijavappu jäi kokematta. Enkä oo ikinä osallistunut sitseihinkään, apua. Tokana vuonna kävin Vulcanaliassa, jossa esiintyi Redrama, sekä fuksisuunnistuksessa hengailemassa suomen kielen rastivahtien kanssa. Meillä on tummanvioletit haalarit, joiden väristä tykkään tosi paljon! En vaan oo käyttänyt mun haalareita kuin vissiin kolmesti. Voin tehdä mun haalareista oman postauksen joskus, haluan näyttää mun ostamat merkit teille! Ja nyt ensi vuonna pitää kyllä käydä myös poikkitieteellisissä haalaribileissä, nekin on kokematta. Mulla vaan on ollut vähän korkea kynnys pitää haalareita, musta ne on vaan vähän huvittavat :D Varsinkin haalareissa ja jossain biletopissa tanssiminen baarissa, huh huh... Mie suosin jotain tosi yksinkertaista, mustaa yläosaa  ja mustia Converseja haalareiden kanssa.

Tästä tulevasta lukuvuodesta oon kyllä erityisen innoissaan. Sen lisäksi, että opinnot on paremmassa jamassa kuin viime syksynä, meän porukasta kaksi tyttöä on tosiaan muuttanut Ouluun ja aloittaa opiskelun yliopistossa. Päästään kunnon possella tapahtumiin - ja onhan se ihanaa nähdä kavereita luentojen välissä, käydä yhdessä syömässä ja lojua yliopiston kirjastolla "tekemässä kouluhommia". Tekee tavallisista arkipäivistä erityisiä ja auttaa jaksamaan :) Mie en luultavasti vielä tänä vuonna aloita kandin naputtelua, vaan käyn kaikki kurssit rauhassa läpi ja katson sitten, mikä tilanne on. Mulla ei oo mikään hirveä kiire valmistua (opiskelijakamut varmaan sanoisi tässä vaiheessa, että "Ollaan huomattu" :D), vaan sellainen kuusi vuotta yliopistossa voisi olla mulle ihan jees. Mitä sen jälkeen - ei vielä mitään hajua. Moni suomen kielen opiskelijahan päätyy opettajaksi, mutta mie haluaisin pitää kiinni haaveista päästä tekemään jotain vähän erilaista, ehkä luovempaa. Oon myös miettinyt markkinoinnin opiskelua, sillä media kaikessa muodossa kiinnostaa mua, mutten tiiä siitä sitten. Ainakaan vielä :)

Semmosia juttuja mulla tuli mieleen! Ja pakko mainita tässäkin yhteydessä: joo, mie opiskelen suomen kieltä, mutta kirjoitan tänne blogiin aika rennolla meiningillä ja osittain puhekielellä. Eli tämä ei oo mikään näyte mun kielenhuoltotaidoista, haha. Mutta hei, laittakaahan kommenttia jos siellä on muita suomen kielen opiskelijoita. Ja kommenttiboxissa saa esittää lisäkysymyksiä ja tarkennuksia, jos postauksesta jäi jotain kysyttävää mieleen. Mie vastaan mielelläni :)

32 kommenttia:

  1. Haha pittää vissiin itekki hakia ens vuonna uuestaan! Tuli välivuosi ja lähin jo ulkomaille, saa vaan nähä malttaako täältä tulla ennää pois :D sun postauksen ansiosta alkoin taas kirjottaa jotaki pientä novellia (joka tietenki venyy ylipitkäks niinku aina). Vaikuttaa kyllä ihan hullun mielenkiintoselta tuo opiskelu, tsemppiä sulle uuelle kouluvuojelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin lähit reissaan? Tuo on kyllä ihanin tapa viettää välivuotta :) kiitos tosi paljon kommentista ja tsempeistä! <3

      Poista
  2. Nyt alkoi kiinnostaa, että millaiseen duuniin voisit tolla koulutuksella mennä/päästä ja mikä se sun ammattinimike on, ku valmistut? (Ja tää oli varmasti aika kamalasti rakennettu kommentti suomen kielen opiskelijan näkökulmasta! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomen kielen pääaineopiskelijoista osa valmistuu äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi perusasteelle ja lukioon. Osa pääaineopiskelijoista työllistyy suomen kielen ja viestinnän opettajiksi esimerkiksi ammatillisiin oppilaitoksiin tai ammattikorkeakouluihin. Viestintäalalle toimittajiksi ja tiedottajiksi suuntautuvat opiskelijat voivat hakea perus- ja aineopinnot suoritettuaan esimerkiksi tiedeviestinnän maisteriohjelmaan. Niille, jotka aikovat valmistua suomi toisena ja vieraana kielenä -opettajiksi, on tarjolla oma opintokokonaisuutensa. Pieni osa valmistuneista sijoittuu tutkijoiksi. Kaikki valmistuneet suomen kielen maisterit ovat sijoittuneet työelämään hyvin, ja myös alan lisensiaateilla ja tohtoreilla on kysyntää."

      Tuossa suora lainaus meän sivuilta :) eli siis ei oo suoraan ammattinimikettä, suomen kielen asiantuntijoita sitte ollaan :D

      Poista
  3. Hyvä postaus tää!! Mielenkiintosta luettavaa ja mua kans kiinnostaa sama ku mitä Teresa kysy eli millasiin töihin voisit hakea/päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitti Anni <3 :) ja hehe en kehtaa laittaa tuota kahesti!

      Poista
  4. oi olipa mielenkiintonen postaus! vaikuttaa kivalta :) eeh mun tulevaisuuden suunnitelmat on vielä ihan auki mutta miksipä pitäs kiirehtiä semmosten suhteen :) haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pikkuinen <3 ja niimpä, ei mittään hoppua! :)

      Poista
  5. mä aloittelen viidettä (viimeistä!) vuotta rovaniemellä kuvisopettajaopintoja ja haaveena olis jossakin vaiheessa pätevöityä myös äikänopeksi :) tosi mukava oli siis lukea tätä merkintää. mulla on yliopistosta vähän samankaltaisia kokemuksia kuin sulla, vaikka pärjäsinkin ekoina vuosina ihan ilman ongelmia niin tuntui, että tajusin mitä opiskelu ihan oikeasti on vasta kolmosvuonna :D tsemppiä sulle opintojen jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit :) ja haha onneksi en oo ainoa! Onneks tässä on vielä muutama vuosi aikaa olla kartalla :D

      Poista
  6. Musta tuntuu että jokainen kommentti mitä jätän sulle liittyy jotenkin siihen että opiskelen kans suomen kieltä.... :D Hups. Luen kuitenkin kaikki postaukset, näihin vaan on helpompi kommentoida!

    Mut oli kivaa lukea jonkun muun yliopiston suomen kielen opiskelua, vaikka ei toi nyt ihan hirveästi eronnut Helsingin yliopiston vsstaavasta, vähän jotain sävyeroja toki :) Oon ite tykännyt alusta asti ihan älyttömästi mun aineesta, oon jälkikäteen tosi helpottunut että pidin välivuoden ja pohdiskelin kunnolla minne haluaisin koska en paljoa enempää parempaan paikkaan olis voinut päätyä.
    Musta tulee mitä luultavammin äikänope, mutta viestintä ja informaatiotieteet (=kirjastovirkailija) kiinnostais sivuaineena kanssa. Opena tuo työllistyminen vaan olis jonkin verran helpompaa...

    Kiva kun nyt tämmösen romaanin tähän höpötin, ehkä lopetan vielä hyvän sään aikana sanomalla vaan että kiva kun kerroit opiskelustas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romaanit on just hyviä, ei haittaa yhtään höpötys :) ja ihanaa että oot tykännyt, sehän on tosi hieno juttu jos opiskelee jotain mistä oikeasti tykkää. Jännää, kumpikohan susta tulee :) kiitos itsellesi kommentista!

      Poista
  7. oi tuli kauhea opiskelukuume!!
    eikö sulla kiinnosta tutustua opiskelukavereihin kun et osallistu tapahtumiin? ammattikorkeassa meillä ainakin kaikki panosti tosi paljon tutustumiseen. toisaalta jos teillä ei ole ryhmätöitä niin ymmärrän jos ei muut niin kiinnosta, mutta ite oon kyllä niin sosiaalinen, että tarvisin kavereita ympärille! että onko yliopisto sitten tuollaista että yksin puurretaan, vai onko sulla omat kaverit ja et niin muita "tarvi"? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei kyllä yksin puurreta :D ja kyllähän ihmisiin tutustuu muutenkin kuin tapahtumissa, luennoilla lounailla jne! Tosi hyviä tyyppejä meän suomen kielen vuosikurssilaiset on, vaikka yliopistolla on tullut eniten oltua Maijan kanssa - mutta se on kai ihan normaalia, kun yks parhaista kavereista on samassa tiedekunnassa :) luennoilla tykkään olla myös yksin, pystyy vähän paremmin keskittyyn.

      Mutta joo asiaan kyllä vaikuttaa se että mulla on tiivis kaveriporukka, poikaystävä, työpaikka, blogi ja sali opiskelun lisäksi, tai silleen kuulostaa tyhmältä, mutta ei mulla ehkä olis aikaa noiden lisäksi hengata tiiviisti vielä yliopistokavereiden kans - ja tarkotan siis sellaista syvempää ystävyyttä, toki kahvilla voi käydä yms, mutta musta itestä on inhottavaa jos ei pysty antamaan ihmiselle/ystävyyssuhteelle kunnolla aikaa :)

      Poista
  8. Oi vitsit ku oonkin ootellut tätä postausta! Oon itse lukiossa vielä, ja haaveena mulla ois kirjotusten jälkeen pitää pikku välivuosi ja sitten suunnata yliopistoon. Suurin haave ois ihan oikiasti lukia suomen kieltä, mutta sen lisäksi mua kiinnostaa lakitiede ja ravitsemusala. Niin, en vois ehkä yhtään enemmän toisistaan poikkeavia aineita haaveilla lukevani... Tämä postaus kuitenkin vaan entistä enemmän houkuttelee mua tuonne suomen kielen pariin, josta oon unelmoinut pikkulikasta saakka!!! Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha on kyllä aika erilaisia! Mutta kyllä sie sen oikean löydät, oon varma :) ja aina voi vaihtaa alaa, jos tuntuu että teki väärän valinnan! Kiitos itsellesi, söpö kommentti :)

      Poista
  9. Viestintähän vois olla kans ihan mielenkiintonen sivuaine, jos media kiinnostaa!

    Ja muille kommentoijille: kun valmistuu yliopistosta, ei saa muita nimikkeitä kuin kandin/maisterin/lisensiaatin jne., eli siellä ei opiskella valmiiseen ammattiin, niin kuin amk:ssa (paitsi ehkä opet, mutta sillonkin taidetaan puhua ennemminkin opettajan pätevyydestä kuin opeksi valmistumisesta). :) Mut sivuainevalinnoilla voi vaikuttaa siihen, mihin vois ehkä työllistyä.

    VastaaPoista
  10. Sun blogia on ehdottomasti miellyttävintä lukea, kun yhdyssanat, pilkut ja pisteet on kunnossa eikä kongruenssivirheitä näy. Oli kiva lukea sun opiskeluista:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah maailman paras kehu :D kiitos tosi paljon!

      Poista
  11. Oli kyllä kiva ja mielenkiintoinen postaus! :D Musta opiskelupostauksia on aina parasta lukea, varsinkin kun en oo koskaan ollut Suomessa yliopistossa niin on kiva kuulla miten kurssit sun muut eroaa rakenteellisesti mun yliopistosta.

    VastaaPoista
  12. Jee, tätä postausta oon ootellu! Itsehän aloitin juuri fuksivuoden täällä Oulussa suomen kielen opinnoissa! Rauhottavaa kuulla, että on ilmeisesti ihan normaalia olla pihalla kaikesta (vaikka tosiaan oon ollu kolme päivää koulussa, haha). Itse oon kyllä aika menevää sorttia, tulee varmaan monet tapahtumat kierrettyä :D

    Ei nyt ollu erityistä pointtia tällä kommentilla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee illalla nähään rynyissä! Vai ootko tulossa :)

      Poista
  13. Suosittelen lämpimästi markkinoinnin opintoja. Hyvän kombon saa aikaiseksi, kun ottaa siihen vielä kaveriksi viestinnän perusopinnot. :)

    Oletko saanut paljon opiskelun kautta kavereita Oulussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi pitää kyllä oikeasti ottaa harkintaan!

      Oon saanut sellaisia kavereita kenen kanssa oon yliopistolla, mutta enemmän oon Oulussa tutustunut ihmisiin ja saanut uusia kavereita omin päin tai tuttujen kautta kuin opiskelijajutuissa :) Ja meillä on tosiaan tää tilanne, että meidän Rovaniemen kymmenen hengen tyttöporukasta kuusi asuu nyt Oulussa, niin oon saanut pitää mun vanhat parhaat ystävät elämässä.

      Poista
  14. Ihana postaus! :) Pakko tähän alkuun mainita, että oot tosi hyvä bloggaaja ja näitä sun postauksia on niin kiva aina lukea! :) Tätä opiskelupostausta oon odotellut, joten kiitos kun nyt laitoit sen tänne! :) Tosi hyvin mun mielestä kerroit tässä postauksessa kaikki pääasiat ja hyvä lisäys oli nuo vanhemmat postaukset, jotka olit liittänyt tähän postaukseen. :) Olisi kiva, jos tekisit joskus sellasen kunnon postauksen Oulusta. Hyvät ja huonot puolet (jos niitä huonoja puolia vaan löytyy :D)Oulussa, nähtävyydet, yms. perustietoa, mitä sulla olis sanottavaa oululaisena Oulusta. :D Kämppäpostauskin olisi kiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihana kommentti!! Tuli niin hyvä mieli :) joo pitää tehdä Oulu-postaus! Ja kämppäpostaus sitten kun on kaikki valmiina - mullahan ei oo vielä edes lamppua makuuhuoneessa, aina ihan pimeässä hapuilen nukkumaan :D Kiitos vielä kehuista <3

      Poista
  15. Olipas hauska lukea fiiliksiä toisesta yliopistosta! :) aika paljon samoja juttuja kuin itellänikin, vaikka opiskelen Helsingin yliopistossa historiaa - ekana vuonna olin niin pihalla haha. Jäin miettimään, että mitä kirjallisuutta sä siis opiskelet? Kotimaista kirjallisuutta eikä yleistä kirjallisuustiedettä? Mullakin on kotimainen kirjallisuus sivuaineena, se on ihan ykkönen! Pohdin myös suomen kielen ottamista, mutta harmittaa kun siihen on rajattu se sivuaineoikeus möh.

    Musta on aina hauskaa, kun joku kysyy, että mikä susta sit tulee kun sä valmistut. Aika harvahan (etenkin humanistisesta tiedekunnasta) yliopistolta valmistuu suoraan ammattiin, jos opettajaa ei lasketa. Tosin se on ihan ymmärrettävää, että yliopistojutut voi tuntua ulkopuoliselle tosi monimutkasilta, sitähän se oli itellekin aluks. Nyt on vaan neljän vuoden jälkeen jo niin sisällä, että itelle itsestäänselvät jutut tuntuu hassuilta selittää.

    Sit vielä siitä, että pitäiskö sitä valmistua jo. Itelläni menee varmaan 6 tai 7 vuotta yliopistolla, enkä ihan ymmärrä, mitä jotkut hönkii, että pitäis valmistua nopeaan. Tää on ollut musta niin ihanaa aikaa! Jokainen päivä on erilainen, rrrrakastan mun opiskelemia aineita eikä mulla oo kiire mihinkään. Mulla ja sulla on tietysti se etulyöntiasema, kun päästiin nuorena opiskelemaan. Tietysti jos kolmekymppisenä alottaa, niin homma voi olla vähän eri. Mulla ei kuitenkaan ole suunnitelmissa opiskella mitään muuta tämän maisterin jälkeen, niin aion todellakin nauttia tästä koko rahan edestä. Toivottavasti säkin! :) muutenkin musta on jotenkin ihan höpöä, jos muut vertailee, että paljonko sulla on pinnoja, paljon sulla on jäljellä hä. Lukiossa sen ymmärtää, kun on niin kova paine valmistua muiden kanssa samaan aikaan, mutta ei musta yliopistolla pitäis olla sellasta. Muutenkin joidenkin kurssien valitseminen esim. sen pohjalta, että onko kavereita samalla luennolla, on niin hassua (kyllä, mulla on kavereita, jotka tekee niin).

    Jaa, olikohan muuta tärkeää asiaa :D aika harvoin innostun kommentoimaan, nyt fiilistelin vaan yliopistohommia syksyn kunniaksi. Tykkään sun blogista hurjana! Toivon sulle kaikkea hyvää, tsemppiä selän kanssa (meikä on niin jäljessä postausten kanssa, etten tiedä, onko edistystä tapahtunut haha) ja ihania yliopistovuosia ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla yleistä kirjallisuustiedettä, jos noista pitää valita! Eli kursseja on esimerkiksi kirjallisuushistoria, kirjallisuudentutkimus ja kirjallisuus yhteiskunnassa. Kotimainen kirjallisuuskin vois kyllä olla kiinnostavaa!

      Haha joo :D Mulla aina ihan vähän ahistaa kun joku kysyy, ihan vaan siks ku ei oo mitään hajua mihin sitä päätyy! Olishan se vähän eri kun olis valmis nimike jonka vois tarjota vastakseksi. Joo mustaki ihanaa! Ei tarvi kiirehtiä töihin vielä pitkään aikaan. Lukio on tosiaan niin eri asia, jos siellä vaikka venyttää opinnot viiteen vuoteen :D Mieki tykkään sun kommentista ihan hurjana! Kiitos tosi paljon <3 Ja ihanaa syksyä sinnekin :)

      Poista
  16. Ihana postaus! Opiskeluasiat ovat mielenkiintoista luettavaa! Jos opiskelu- ja ura-asiat kiinnostaa yleisesti, hyppää kyytiin: http://www.lily.fi/blogit/40-hours-and-counting

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS