sunnuntai 10. elokuuta 2014

Arvonnassa liput NRJ Workout -tapahtumaan

image

Yhteistyössä NRJ Workout.


Mun alkusyksyn kohokohta on tänä vuonna ehdottomasti 13.9. järjestettävä NRJ Workout Oulu, joka toimii tänä vuonna myös mun yhteistyökumppanina blogissa. Koska moni ei välttämättä vielä tiiä minkälaisesta päivästä on kyse, kerron vähän taustatietoa teille arvontaa varten.

NRJ Workout on tänä vuonna Turussa, Helsingissä ja Oulussa järjestettävä hyvän fiiliksen liikuntatapahtuma. Oulussa paikkana toimii uusi SuperPark, jossa on päivän aikana aamusta iltaan saakka erilaisia ryhmäliikuntatunteja; esimerkiksi Les Mills GRIT, BODYCOMBAT, BODYPUMP, BODYSTEP, BODYBALANCE ja BODYJAM. Päivän päätteeksi kirsikkana kakun päällä on Astetta kovempi -treeni, jossa viimeistään vedetään viimeisetkin mehut irti treenaamalla livenä esiintyvän Asteen biisien tahdissa. Mulle tulee ihan nuoruus ja lukioajat mieleen Asteen musiikista, joten vaikka en koskaan oo mikään fani ollutkaan, ootan jo että Poikkeus sääntöön, MRJS ja Normipäivä alkaa soimaan siellä salissa! Hahaa. Helsingin Workouteissa live-treenin vetää ohjaajien kanssa Rähinän pojat eli Elastinen, Uniikki ja Brädi - kelpaisi tuonkin porukan kanssa treenailla...

NRJ Workout Oulu -tapahtumassa pidetään yhteensä yli 15 tuntia, joista osallistujat voivat siis valita mieleisensä eli ne, joihin haluaa osallistua. Moni oululainen taitaa tietääkin päivän ohjaajista Mika Kankaisen, jonka tunnille mun on ainakin pakko päästä :) Koko tapahtuman ideanahan on liikunnan lisäksi pitää hauskaa; nauttia hyvästä seurasta, musiikista ja varmasti kokemisen arvoisesta tunnelmasta. Mun treenikaverina tulee olemaan Maija the Kämppis, mutta toivottavasti tuolla tulee törmättyä muihinkin tuttuihin ja ehkä blogin lukijoihinkin.

Liput tapahtumaan maksavat ennakkoon 37 euroa (S-etukortilla 32 euroa) ja ryhmäalennuksella lipun hinta on 30 euroa, kun porukassa on vähintään kymmenen henkilöä. Lisätietoa lipuista, niiden ostamisesta ja tuntien varaamisesta löytyy nettisivuilta! Tapahtumarannekkeella saa myös etuja: tapahtuman virallinen palautuspäivä järjestetään sunnuntaina 14.9. eli seuraavana päivänä liikuntakeskus Hukassa, jossa rannekkeella pääsee palautus- ja venyttelytunneille. Mie tuun muuten varmasti tarvitsemaa kunnon palauttelua, kesän jumppatauon jälkeen tekee varmaan hyvää läsäyttää yhtäkkiä kaikki mahdolliset ryhmäliikuntatunnit kerralla, haha. Lisäksi SuperParkissa Robson's ravintolassa rannekkeella saa päivän aikana lounasta kymmenen prosentin alennuksella ja sisäänpääsyn SuperParkin puistoon 17 eurolla. Hassua puhua SuperParkista, kun en oo siellä vielä itse käynyt - jännä nähdä paikka viimeistään sitten kuukauden päästä.




Sain Workoutin porukoilta teille oululaisille kaksi lippua arvottavaksi NRJ Workout Ouluun, joten laitetaan pikku kisa pystyyn! Osallistua voi taas kommentoimalla oman sähköpostiosoitteensa kommenttiboxiin, ja osallistumisaikaa on ensi viikon loppuun asti eli 17.8. sunnuntai-iltaan saakka.

Lisää kilpailuja, arvontoja ja infoa löytyy tapahtuman Facebook-sivuilta, saa käydä vähän tutkiskelemassa jos kiinnostaa: Oulu - Helsinki - Turku.

65 kommenttia:

  1. roosa.i@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  2. Heidiherranen@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. clairdelunenocte@gmail.com

    VastaaPoista
  4. jenna.virkkunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista
  6. vera.holm@live.fi

    VastaaPoista
  7. fannylahde@gmail.com

    VastaaPoista
  8. kauppisara@gmail.com

    VastaaPoista
  9. katariinq@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Wuhuu täähän ois ihan mahtava!
    martikainen.roosa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. sara.holappa@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Oi kuulostaa ihan huipulta!
    t.kynsilehto@luukku.com

    VastaaPoista
  13. oi ois niin ihana päästä!! outi.teeriaho@hotmail.com :-)

    VastaaPoista
  14. sarza_94@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. heidi97@wippies.com

    VastaaPoista
  16. siinukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. sini-tuuli.pohjonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. svuokila@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Effyee@gmail.com. Siistiä! :)

    VastaaPoista
  20. anniina.kunelius@hotmail.com

    8)

    VastaaPoista
  21. kati_inka@hotmail.com !! :)

    VastaaPoista
  22. o0kaan01@gmail.com

    VastaaPoista
  23. ssuviss@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. jonna-maatta@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. audreyhorne79@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Oijoi, oon aina halunnu Mikan tunneille mutta se on aina ollut väärällä salilla töissä! :D

    meppu83@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Joku sähköpostispämmääjä saa tuosta helposti kivan listan uusia uhreja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Bloggerissa tää on vähän hankalaa :/ Harmi ku kaikki ei tajua laittaa jotenki välilyöntejä yms osoitteeseen ettei olis ihan suoraan se! Kyllä kai seki vähä helpottaa jos on vaikka väli (at) väli kirjoitettu oikean version sijaan :)

      Poista
  28. pr.haapakoski @ gmail.com

    VastaaPoista
  29. heikkinen.emma@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. o_hirvi (at) luukku.com

    VastaaPoista
  31. sanna.kamula@mail.suomi.net

    VastaaPoista
  32. Annica102@luukku.com

    VastaaPoista
  33. maiju_katariina @ windowslive.com

    VastaaPoista
  34. elina_simila@wippies.fi

    VastaaPoista
  35. jens--@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. jaana.sverloff @ hotmail.com

    VastaaPoista
  37. alma.rapakko@hotmail.fi

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS