maanantai 7. heinäkuuta 2014

The Reissupostaus Alanyasta

image

Ja nyt, vihdoinkin julkaisen räppäilyt meän juhannusreissusta Turkkiin!

Eli, lähdettiin minun poikaystävän kanssa 15.6. sunnuntaina Oulusta aamupäivällä suoralla lennolla Alanyaan. Oli ihan hullun hyvä fiilis lähteä Suomesta, sillä ilmat oli mitä oli ja meän matkakohteessa oli luvattu yli kolmeakymmentä astetta reissun jokaiselle päivälle. Mie muuten rakastan tokkuraisesta olosta huolimatta aina lentomatkojen ruokia, pikku pikku juustoja ja minijälkiruokia, haha. Lento kesti yli neljä tuntia, ja perillä oltiin joskus kolmen jälkeen (Turkkihan on samalla aikavyöhykkeellä kuin Suomi). Oli pikku shokki astua koneesta ulos, kun sellainen hiostava ilma tuulahti kasvoille Oulun kylmän sään jälkeen. Niin kuin oon sanonutkin, tavallaan mökkijuhannus olisi ollut tosi ihana, mutta vitsi oli silti niin oikea päätös karata pois.

Koska me oltiin kunnon turistipakettimatkalla, mentiin Finnmatkojen bussilla kentältä hotellille. Matka kesti yllättävän kauan, pari tuntia, sillä meillä oli yksi pysähdystauko ja perillä kierrettiin vielä muita hotelleja, kun perheet pari kerrallaan jättäytyivät omansa kohdalla kyydistä. Siinä matkalla näkyi kyllä ihan uskomattomia viiden tähden hotelleja, ne oli ihan valtavia ja niin hienoja että istuin suu auki bussin kyydissä. Vähän myös huvitti seurailla niitä muita kyydissä istuvia suomalaisia, kun yksi vanha pariskunta veti heti siinä tiukkaa kurkusta alas - ja itse asiassa kaksi nuorta poikaa myös, haha. Nähtiin samat ihmiset viikon päästä, kun bussi haki meidät hotellilta lentokentälle; vanha pariskunta joi silloinkin kaljaa ja pojat taas oli niin kärsineen näköisiä, että oli tainnut Alanyan yöelämä viikossa viedä jätkistä voiton :D

Saavuttiin meän hotellille aika myöhään, varmaan seitsemän aikaan. Ensivaikutelma oli oikeastaan tosi hyvä, sillä mulla ainakin vähän pelotti niiden viiden tähden hotellien näkemisen jälkeen, millainenkohan rupumaja meidän kolmen tähden hotla olisi. Mutta hienolta näytti heti sisään astellessa! Ja heti paljastettiin oma urpoutemme, kun ei tiedetty, kuinka paljon tippiä pitää antaa työntekijälle matkalaukkujen kantamisesta ja huoneelle saattamisesta... Mutta, meän hotelli oli siis nimeltään Club Dem, ja tuo lapsiperheille tarkoitettu paikka oli just sellaista plus kolmen tähden luokkaa. Hieno, tosi siisti, hyvin huolletut allasalueet, kiva pääravintola aamupaloineen (lisäksi allasravintola, josta sai pikaruokaa), rauhallinen öisin ja mitä kaikkea! Löytyi palveluita huonosta wifistä hamamiin eli turkkilaiseen kylpylään ja tenniskentän vuokraamiseen. Meidän huone oli päärakennuksen ylimmässä kerroksessa ihan yläkulmassa, josta näkyi sekä merelle että kauemmas kukkuloille.

Ekana iltana ei tehty vielä mitään kummempaa, ihmeteltiin vaan maisemia ja käytiin nopeasti allasravintolassa syömässä. Seuraava aamu valkeni kuumana ja valoisana, ja alettiin tutustua hotelliin :)


image image image

Hotellialueella oli tuo iso päärakennus, josta löytyi isoin uima-allas, respat ja ravintolat. Tuossa altaalla soi päivisin aina musiikki ja iltaisin lapsille järjestettiin aina minidisco, joka oli aivan ihanaa katsottavaa, haha. Niin ja kyllähän tuossa myös grillattiin aina viiden jälkeen! Tuli vähän liiankin hyvät tuoksut aina meidän parvekkeelle. 

Club Demin alueella oli myös alla näkyviä pienempiä rakennuksia, jossa oli kai huoneistomaisia huoneita.


image

Tuota polkua pitkin oli kyllä kiva kävellä, sillä sen varrella oli istutuksia, iso leikkipuisto ja jättikokoinen shakkilauta. Mutta olin kyllä tyytyväinen siihen, että meidän huone oli päärakennuksessa, koska mie pelkään pimeää ja olisi ollut pelottavaa olla yötä tuolla vähän syrjemmässä >:)

Pääaltaan lisäksi Club Demissä oli siis kaksi muuta allasta, joista toinen oli tuon polun varrella huoneistojen yhteydessä.


image
image

Kolmas allas oli hotellialueen toisessa päässä, ja sen yhteydessä oli liukumäet, oma allasbaari ja tenniskenttä. Me ei käyty tuossa altaassa kertaakaan, vaan hengailtiin suurimmaksi osaksi pääaltaalla.

Hotellin aamiaiset oli kyllä mahtavia valikoiman puolesta. Täältä voi katsoa kuvan mun yhdestä kokoonpanosta! Ensinnäkin oli erilaisia leipiä, levitteitä ja leikkeleitä. Juustoja oli ihan hirveä määrä, siis sellaisia napostelujuustoja. Olin ensin hullun innoissaan niistä, koska juustot on parasta mitä tiiän - mutta ne kaikki maistui samalta eli suolalta. Boring, fetajuustoa kymmenessä eri kuosissa ja muodossa. Lisäksi oli erilaisia muroja ja myslejä, salaattivehkeet eli vihanneksia, erilaisia jogurtteja (aika sellaisia kirpeän happamia, ei niin tykätty), hedelmiä, pasteijamaisia leivoksia, lämpimiä ruokia (munakkaita, nakkeja, sipulirenkaita, lohkoperunoita, milloin mitäkin) ja ulkona oli joka aamu vielä kaksi kokkia tekemässä munakkaita ja pannukakkuja suoraan pannulta lautaselle.

Ekana päivänä herättiin aikaisin aamiaiselle (sitä tarjoiltiin vain puoli kymmeneen asti), pakattiin kirjat ja kuulokkeet mukaan ja mentiin altaalle ottamaan aurinkoa ekan kerran. Aaaaah oli niin ihanaa maata auringossa, tai siis tuskaa kun oli niin järkyttävän kuuma - mutta silti ihanaa.

Samana iltana eli maanantaina uskaltauduttiin sitten lähteä hotellilta syömään Alanyan keskustaan, jonne oli autolla sellainen kymmenen minuutin matka. 


imageimage

Mentiin tuo eka kerta taxilla, koska ei tiedetty busseista oikein mitään, ja maksettiin matkasta yli kymmenen euroa. Vähän ärsytti, kun myöhemmin saatiin sitten tietää, että pikku bussit kulki tosi kätevästi meidän hotellille vievän tien varrelta ja kyyti keskustaan oli jonkun pari euroa per henkilö! Unohdettiin kyllä taxihommat siitä lähtien - tai no, kuljettiin me sitten vielä kerran uudestaan taxilla baari-illan jälkeen, kun busseja ei enää mennyt hotellille. Mutta suosittelen kyllä linja-autoja! Tosi paljon halvempaa eikä yhtään vaikeaa, kun vaan vähän ottaa selvää asioista.

Keskustassa ei jaksettu kauaa kierrellä kun oli aika nälkä, joten lähdettiin heti kävelemään rantakatua pitkin sopivaa ravintolaa etsien. 


image image image

Oltiin aina tosi helppoja nakkeja sisäänheittäjille, ja päädyttiinkin heti ensimmäiseen ravintolaan, jonka edessä oli työntekijä juttelemassa ohikulkijoille. Mutta, tuo Salt & Pepper oli loppujen lopuksi ehkä reissun paras ravintola sekä ruoan, että varsinkin palvelun perusteella!


image

Alkupalaksi tuli melkein joka ravintolassa veloituksetta leipää ja erilaisia tahnoja tai levitteitä.


image image image

Pääruoaksi otettiin tuollainen kahdelle hengelle tarkoitettu annos, jota tarjoilija suositteli. Ja oli niin hyvää!

Istuttiin tuossa ravintolassa monta tuntia, ja lopulta käytiin niin tuttavalliseksi tarjoilijan kanssa, että se istui meän pöytään hengaamaan ja syömään vesimelonia, haha. Sama tarjoilija neuvoi meille bussin ja oli muutenkin niin hyvä tyyppi, että jäi mieleen.

Tiistaina käytiin taas heräämisen jälkeen aamupalalla ja otettiin vähän aurinkoa, ennen kuin mentiin hotellin alimmassa kerroksessa sijaitsevaan hamamiin. Nauratti kyllä tuo koko homma, sillä ekana päivänä meille tietenkin tarjottiin hoitoa 54 eurolla per naama ja tiistaina "saatiin" se hotellialueella kiertävältä myyjältä 35 eurolla - joka oli loppujen lopuksi myös aika kallis hinta sessiosta, johon kuului joku puoli tuntia tuolissa peiton alla makaamista, haha. Nooo, piti sekin kokea! Hamam on siis turkkilainen kylpylä, ja meidän hoitoon kuului aluksi kuorinta ja vaahtopesu sellaisessa isossa huoneessa, jossa oli kivitaso makaamista varten. Mulla meinasi pokka pettää, kun vieras ja nuori turkkilainen mies siinä pesi mua. Ja sitten mun maha alkoi vielä kurnia kovaan ääneen, haha kaikui vaan siellä marmoripinnoilla... Pesun jälkeen meille laitettiin kasvonaamiot, vietiin rentoutumisalueelle hämärään peiton alle ja annettiin teetä. Oudon pitkän ajan jälkeen naamiot pestiin ja alkoi puolen tunnin hieronta - ja siinäpä se! Okei, se hieronta oli kyllä ihana. Mutta en kyllä ihan 54 euroa maksaisi tuosta, muistakaa siis oikeasti kieltäytyä monta kertaa, ennen kuin lähdette hoitoihin.

Tiistai meni kyllä kokonaan hotellilla, sillä kylpylähommien jälkeen päätettiin jättää Alanya siltä illalta väliin ja jäädä hotellin illalliselle syömään. Allasalueella nimittäin grillattiin taas ja saatiin tietää, että kyseessä oli turkkilainen buffet. Tuijoteltiin parvekkeelta grilleillä paistuvia pihvejä ja kebua ja aateltiin, että on tuo 19 euron arvoinen setti.


image image image image image image

Ah nuo lihat oli niin hyviä, huh huh.

Kokeiltiin myös noita annoksen keskellä näkyviä friteerattuja palluroita, jotka olikin aivan tosi makeita! Odotin jotain ihan muuta, kun niitä tarjoiltiin pääruoan yhteydessä. Hyi, en tykännyt yhtään, vaikka yleensä pystyn syömään ihan mitä tahansa ällöttävää.


image image

Vaikka jälkiruokapöytä näytti tosi hyvältä, kävi niin kuin vähän arvelinkin Thaimaassa syötyjen kakkujen perusteella: nuo ihanalta vaikuttavat leivokset ei maistuneet oikein miltään. Thaimaassa just sama juttu, panostetaan tosi paljon ulkonäköön mutta ei ehkä osata tehdä niin hyvänmakuisia kakkuja kuin Suomessa.

Mutta löytyi tuolta hyviäkin juttuja, esimerkiksi mansikat suklaakastikkeella. Turkkilaiset leivokset on myös tosi hyviä kahvin kanssa! Söin niitä aina aamupaloillakin, vaikka ne näytti vähän oudoilta.


image image

Ja brownie nyt ei taida koskaan olla pahaa.

Buffetin jälkeen allasalueella alkoi iltaohjelmat, joita mekin jäätiin katselemaan.


image image

Lapset oli ihan silmät pyöreänä tuon taikurin esiintyessä, ihanat. Ja miehet oli mielissään kun nuori vatsatanssija tuli lavalle, haha.

Keskiviikkona oli taas auringonottopäivä. Iltapäivällä tuli vähän nälkä, ja käytiin allasbaarissa syömässä supa freshit annokset muutamalla eurolla.


image image image

Ihan kivat maisemat kyllä jäätelön nautiskelulle, meri ihan vieressä!

Keskiviikkoiltana lähdettiin Alanyaan kiertelemään basaareja ja syömään. Mie ostin liikaa kenkiä ja hajuveden... Niin ja maissitähkän tuosta rannasta, jossa istuttiin katselemassa noita turistilaivoja. Tallusteltiin taas kaduilla niin kauan, että joku sisäänheittäjä onnistui puhumaan meät sisään, ja päädyttiin syömään vähän kaikenlaista ruokaa tarjoilevaan ravintolaan.


image image image

Syötiin taas kahdelle hengelle tarkoitettu annos, jossa oli erilaisia grillattuja lihoja. Ihan ok ruokaa! Tuossa ravintolassa istuessa muuten tuli sähkökatkos, jolloin paikka ja ympäröivät kadut pimeni melkein täysin - ja aurinko oli jo laskenut, joten oli oikeasti aika hämärää. Sitten joku paikan työntekijä kiipesi katolle ja teki jotain taikoja, jolloin ravintolan oma generaattori (tai vastaava, humanistina en tietenkään tiiä) pyörähti käyntiin. Oli vaan aika jännä fiilis sitten lähtiessä, kun käveltiin puoliksi pimeillä basaari- ja baarikaduilla! Ehkä ihan tunnelmallistakin :)

Torstaina käytiin Finnmatkojen järjestetyllä retkellä, vaikkei meillä ollut oikein mitään hajua siitä, kannattaako niille lähteä mukaan vai ei. Valittiin sellainen reissu, jossa ei ollut liikaa veneilyä (miehän oon matkapahoinvoinnin mestari), ja johon kuului ensin vesiputouksilla vierailu, sitten markkinoilla pyörimistä ja lopulta jokivenematka meren rannalle.


image image image

Vähän nauratti tuo "vesiputous", ei kyllä ollut niin vakuuttava kuin mitä odotettiin :D


image image

Retken jälkeen tultiin hotellille ja päätettiin lähteä taas keskustaan. Mulla oli himottanut monta päivää käydä Finnmatkojen esitteestä löytyneessä Crazy Sushi -paikassa, ja suunnattiinkin taas bussin kautta Alanyan basaarialueelle. Sushipaikasta löytyy kuvat mun Instasta, sillä en ottanut tuolle illalle järkkäriä mukaan. Mutta oli tosi hyvää! Varsinkin vähän lämpimät, jotenkin paistetut sushit mmm.

Syömisen jälkeen mentiin Robin Hoodin eteen pienempään baariin istuskelemaan. Sisäänheittäjä sanoi, että saadaan parit drinkit yhden hinnalla (perus), mutta lopuksi tuli tietenkin jotain säätöä - tarjoilija ei ollut tiennyt tästä lupauksesta, ja oli tuonut meille normaalikokoiset drinkit ensin, vaikka olisi pitänyt tuoda jotkut minit, koska oli tuollainen tarjous, ja blaa blaa. Tuossa vaiheessa alkoi jo ärsyttää, joten pakko sanoa että suhtautukaa tosi varauksella kaikkiin tarjouksiin! Miekin luulin olleeni jotenkin karaistunut Agia Napalla, jossa baarikadulla oli viisi sisäänheittäjää per neliömetri, mutta kylläpä sitä aina uskoo sinisilmäisesti kaiken.

No, säätämisestä huolimatta oli hyvä fiilis ja mentiinkin yöllä Robin Hoodin ylimpään kerrokseen ja tanssittiin tappiin asti, haha. Oli huippua :) (Paitsi sielläkin muuten pöytiin tarjoileva tarjoilija veti meiltä välistä ja koitti vielä päälle saada tippiä tyyliin yhtä paljon kuin mitä juoma oli maksanut, sattana...)

Perjantai oli ainoa päivä, jolloin ei herätty aamiaiselle, joten piti vetää darralasagnet aamupalaksi iltapäivällä... Ja päivä meni taas aurinkoa ottaessa! Illalla mentiin taas Alanyaan. Oli periaatteessa meidän viimeinen ilta, sillä lähdettiin seuraavana päivänä yöllä.


image imageimage image

Syötiin rantakadun Orange-raflassa ja oli periaatteessa ihan ok ruokaa. En kuitenkaan todellakaan menisi tuonne uudestaan, sillä alkoi taas ärsyttää sisäänheittäjän lupaukset ilmaisista drinkeistä, jotka oli loppujen minikokoiset lasit appelsiinimehua ja viinaa? Mitä hittoa... Ja tarjoilijakin oli musta tosi tyly >:(

Syömisen jälkeen kierrettiin vielä basaarit viimeisen kerran ja päädyttiin kenkäkaupoille...


image

Tässä kuvassa mie oon vasta ostanut Niken Airmaxit liian kalliilla ja oon ilmeen mukaisesti yhtä aikaa huijattu, nöyryytetty mutta vähän onnellinen.

Basaarimyyjät muuten todellakin huuteli ja höpötti kaikille turisteille, niin kuin te yhden postauksen kommenteissa mua varoittelittekin. Meitä luultiin herra poikaystävän ulkonäön takia yleensä ruotsalaisiksi, minkä otimme tietenkin kohteliaisuutena. Loppureissusta alkoi kyllä jo väsyä siihen ainaiseen "Terve terve mita kuulu" huuteluun, eikä se hinnoista neuvotteleminenkaan ollut mitään mun mielipuuhaa.

Viimeisenä aamuna herättiin vähän hassuin fiiliksin ja mentiin aamupalalle.


image image

Pakko mainita tähän väliin, että oli ihan huippua asua perhehotellissa! Ensin mietittiin, meneeköhän lasten hyörimiseen ja pyörimiseen lopulta hermot, mutta ei todellakaan. Musta tuolla hotellilla oli ihana tunnelma, kun lapset leikki ja juoksi, ja nuo lapset oli monesti jotenkin niin mainioita tapauksia, että oli hauska katella niiden tekemisiä :D Meän lemppari oli yksi sellainen puoliksi aasialainen ja puoliksi suomalainen pikkupoika, jonka perusilme oli tosi vihainen ja joka veti naama peruslukemilla musiikin tahtiin fist pumppia iltaisin ravintola-alueella. Ja hotellissa oli aina kymmenen jälkeen illalla tosi rauhallista, sai nukkua ilman häiriötä - toisaalta aamulla tuli herättyä aika aikaisin, kun hotellin ylipirteät herätysbiisit alkoi soida ekojen perheiden siirtyessä altaalle :D


image image image

Lauantaina päivällä otettiin vielä viimeiset tänit pintaan. Tajusin samalla, että otin taas perinteisesti turhaan kirjan mukaan reissuun, kun en muistanut ja jaksanut sitten kuitenkaan aloittaa sitä. Reissukirja korkattiin sitten viime viikolla kotona Suomessa, hehe.

Illemmalla varattiin meille tenniskenttä tunniksi ja käytiin vähän läiskimässä.


image image

Tennistunteroinen mailoineen maksoi vissiin reilut kolme euroa. Huh oli vähän erilaista pelata kuin Suomessa! Mutta mukavaa, paskoista palloista huolimatta :)

Illalla käytiin vielä viimeisellä ehtoollisella ja puolenyön jälkeen bussi tuli hakemaan meitä kentälle.


image

Siinäpä teille vähän kokemuksia Alanyasta! Olipa urakka tehdä tämä postaus, toivon niin että tykkäsitte ja jaksoitte edes selata kuvat loppuun, haha. Ja mie muuten mielellään vastailen kysymyksiin, jos jollain sellaisia tuli mieleen. Näkyikö kuvissa tuttuja maisemia niiden kohdalla, jotka on käyneet Alanyassa? Olisi ihanaa saada kommentteja, muistakaa höpötellä mulle jos siltä tuntuu :)

Ja pakko myöntää, vähän tuli kyllä jo ikävä tuota meän reissua tätä kirjoittaessa <3

32 kommenttia:

  1. minkä takia herra poikaystävä ei oo vielä esiintynyt blogissa yhdessäkään kuvassa? olisi kiva nähdä hänetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä painavin syy on se, että mie pelkään kaikkea draamaa mitä esimerkiksi viime kesänä oli! http://colours-and-carousels.blogspot.fi/2013/08/tauon-jalkeen.html

      Mutta en mie tiiä, ehkä vielä joskus :) sietäis kyllä laittaa kuvia, on se sen verran komia kaveri <3

      Poista
  2. Voi ei, mulle tuli niin onnellisuuden tunne, kun katsoin näitä kuvia ja kuuntelen Lily Allenin Somewhere Only We Know -biisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää ihanaa :) En oo muuten kuunnellu sitä pitkään aikaan! Viime syksynä soitettiin sitä Maijan kans yhtenä pimeänä iltana varmaan 15 kertaa haha

      Poista
  3. Luettu työpäivän lomassa! Onneksi oli pitkä postaus ni riitti luettavaa melkeen koko päivän tauoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla että jaksoit oikein jaksoittain lukea :D Mie olisin ehkä luovuttanu ekan tauon jälkeen!

      Poista
  4. Oli kyllä pitkä postaus, mutta vitsit miten hienoja kuvia :) Ihana loma sulla ollut varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihan hulluna <3 Oli meillä kyllä :)

      Poista
  5. ihanan pitkä reissusepostus! ja ihanaa että nyt on tääläki lämmin!! :) kesäkesäkesä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! Tänään oltiin Nallikarissa ja uitiinki ja kaikkea :)

      Poista
  6. oi jes kyllä tätä kannatti oottaa! tosi kiva postaus ja ihanat kuvat! oon aina aatellu, että en ikinä halua turkkiin matkustaa, mutta toihan vaikuttaa kyllä ihan jees paikalta loppujen lopuksi :) tuli niin nälkä (plus järkyttävä matkakuume) ku selas näitä kuviaaaaa...saakeli! hahaha mua alko nii naurattaa ku puhuit noista thaimaalaisista kakuista... sain joskus marjanpoimijoilta muka joitaki "karkkeja" jotka näytti aivan ihanilta ja ne oli tosi värikkäitä, mutta... ku söin yhen, nii se oliki jotai järkyttävää mössöä joka vaan maistu jauholta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon :) Haha nälkä ja matkakuume, ei hyvä tätä lukiessa :D Ei vitsi miks oot saanu marjanpoimijoilta karkkeja? :D Huippu

      Poista
    2. haha mä saan aina niiltä vähän kaikenlaista ihmeellistä syötävää! oon hengaillu niiden kanssa 8-vuotiaasta (nyt siis kaheksas kesä+syksy niiden kanssa wuhuu), osaan jopa vähän thaitaki heee ja yks 56v nainen on "adoptoinu" mut sen tyttäreksi :D ne on huippuja!

      Poista
  7. Joo itsellä kokemusta kans alanyasta parin vuoden takaa, heti eka iltana myöhään kun oltiin superväsyneitä ja nälkäisiä meidät "kaapattiin" eli siis houkuteltiin kättelyllä kuuntelemaan esittelyä veneretkestä johon ei todellakaan siinä mielentilassa ollut mitään kiinnostusta eikä kauppias tajunnu mitään vaikka kieltäydyttiin vaan intti ja intti ja aikoi jopa selvittää hotellimme missä asutaan jotta voivat tulla hakemaan tälle retkelle.. Monesti täytyi ihan tosissaan hermostua kauppiaille kun vetivät kädestä kojuihin, pyrimmekin suosimaan kojuja joissa saatiin rauhassa katsella ja vaikka olikin loppuajasta aika ikävää itse kulkea nenä pystyssä tympeänä niin sai ainakin olla rauhassa :D Liharuuat oli todellakin mielettömän hyviä ja ylipäätänsä paikkana alanya ihan omiaan rentoutumineen, auringossa löhöämiseen ja shoppailuun kun ei tarvi paineissa juosta nähtävyyksiä katselemassa. Ainoa mikä näin jälkikäteen harmittaa on kun mistään emme löytäneet sopivia alkoholijuomia esim. breezereitä kun joka paikassa oli vain olutta tai viinamixejä... tuli aika pitkä juttu mutta joo oli kiva postaus kun tuli omakin reissu mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie muuten ostin Breezereiden tilalta Freezereitä tms. ja oli ihan hirveänmakuisia vaikka pullo näytti samalta ku Bacardin vastaavat :D Mutta Strongbowta oli kyllä joissain baareissa! Ja tuo on kyllä totta, ei ollu mitään _niin must see -nähtävää nii sai hyvällä omallatunnolla maata vaan :) Kiitos paljon kommentista <3

      Poista
  8. Mie olen käyny pari vuotta sitten Alanyassa! Ihan samanmoisia fiiliksiä tuli noista sinun tarinoista, oltiin tosin melekeen kolme viikkoa joten niitä reissuja tuli aika paljon tehtyä ja rusketusta saatua. Tuttuja maisemia oli kuvissa! :) Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihanaa että tykkäsit :)

      Poista
  9. Ei huhhuh mitä ruokaa... <3 Ja nuo kaks vikaa kuvaa on muuten tosi kivoja, ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  10. Helposti jaksoin postauksen loppuun! Ihana sinä! Näyttää ihan mahti reissulta :) Ja ihana tuo valkonen röyhelömekko :) Näitä kuvia kattoo ihan intona ku on itsekin lähössä lauantaina etelän lämpöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Haha naurattaa ku hullun pitkä postaus ja mie oon ainoa joka näkyy kuvissa! Mutta kiva jos kelpas silti <3 Ja ah ihanaa pidät niin kivaa siellä!

      Poista
  11. Ihana postaus, vitsit kun itseäkin kuumottaisi lähteä tämän lukemisen jälkeen johonkin etelään... :--D Mistä toi sun viimesissä kuvissa esiintyvä mekkos muuten on? Näytät ain nii kauniilta :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Thaimaasta! Äiti toi, oli vissiin ostanu jostaki ihan random pikku kaupasta :) Ja apua kiitos paljon kehuista <3

      Poista
  12. Apua kuinka ihana blogi! On pakko liittyä lukijaksi! Täydellisiä kuvia ja olet niin kaunis! xx

    wildflowerofprague.blogspot.cz

    VastaaPoista
  13. Tuttuja maisemia (tai no ainaki toi vesiputous :D) ja toi mitä kerroit bussimatkasta oli niiiiiin tuttua! :D Kauhee matkakuume nyt kyllä! :3 ja aaaah noi ruuat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuli hyvä mieli tästä :D olet suloinen

      Poista
  14. Tulin pitkästä aikaa lukemaan sinun blogia ja mitä näenkään, ihanan Chanelin laukun, mulla on mennyt tämä ihan ohitse!! Mikä koko tuo on ja millä nahalla (lammas vai kaviaari)? Minäkin niin haluaisin oman hopeilla metalliosilla muttei taida koskaan olla varaa!! :(

    VastaaPoista
  15. Aa ihanaa! :D Haluan takas Alanyaan, olin siellä viime viikon. Itse oon tottunut tuohon niiden kulttuurin jo jollakin tavalla, koska mun matka oli jo kuudes tuolla, että mua ei hevillä vedätetä missään. Esimerkiksi saatiin ilmaiset shotit just tuossa Robin Hoodia vastapäätä olevassa paikassa, ja ne oli öö kolaa, jossa oli vettä seassa. Lähdettii kävelee juomien jälkeen, ja toinen sisäänheittäjä alko tarjoaa lisää ilmasia shotteja, ja olin, että älä pelleile meidän kanssa, että ilmainen shotti yhtäkuin mehua veden kanssa :D meni ihan lukkoon koko tyyppi. Muutenkin bazaareilla oon niin asenteella, että ei hevillä huijata. :D Sit ne aina nauraa mulle, koska oon tällainen crazy finnish tyyppi :D nostaa aina peukkua, et pidä toi asenne :D

    VastaaPoista
  16. Paljon sit jätitte tippii laukkujen kantamisesta? :o Ja paljon olis sit hyvä jättää yleensä osaaks sanoo? :)

    VastaaPoista
  17. Ihana postaus. :) Olin itse tuolla samassa hotellissa huhtikuunlopussa:P tykkäsin!

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS