lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tällä viikolla oon...

image

♥ ottanut aurinkoa Tuiran piitsillä kovislasit päässä, koska täs kaupungis on vaa yks mamu, ja se oon mä.
♥ syönyt ylihintaisen mutta ihanan pehmiksen Torinrannassa Tiinan kanssa. Ensi kerralla mättölautanen niistä ruokakojuista.
♥ varannut sen juhannusviikon matkan, hihi.
♥ pyöräillyt töihin kolmesti ja kokenut yhdellä kerralla, miltä tuntuu kun kumi puhkeaa jossain Kempeleen korvessa ennen työvuoron alkua...
♥ rötköttänyt paljon mun ja Maijan parvekkeella bikineissä radiota kuunnellen ja aurinkoa ottaen. Iho alkaa kyllä kohta kesimään, ihanaa.
♥ intoillut siitä, että jo ensi viikolla pääsee hotellin lakanoihin nukkumaan ja hotelliaamiaiselle syömään.
♥ kuunnellut paljon uuden BodyPump-ohjelman biisejä, koska Maija luukuttaa niitä joka päivä :)
♥ ollut vähän just harmissaaan siitä, ettei pääse jumppaileen Pumppiin tai mihinkään muuhunkaan! Koskakohan mie hankin uuden salikortin?
♥ luvannut itselleni, että tänä kesänä palaan kirjoittamisen pariin ja saan kyhäiltyä edes yhden tekstin kasaan. Haluan myös alkaa kirjoittaa darrarunoja, haha vitsi niistä tulisi varmaan filosofiaa ja oivalluksia tihkuvia.

image
♥ pitänyt kukkamekkoa ja ollut muka neiti.
♥ istunut tuossa pikku terassilla Keltaisen aitan vieressä - kertokaapa oululaiset, mikä tuon paikan nimi on? Ollaan pohdittu sitä tyttöjen kanssa :D
♥ ollut niin iloinen siitä, että Sofialla meni hyvin Oulun pääsykokeet. Ihan parasta, jos saadaan viideskin tyttö meidän Oulu-porukkaan!
♥ käynyt vähän katsomassa jalkapalloa Maijan kanssa, haha.
♥ todennut, että näytän rapanaamalta ja viidakon lapselta tämän rusketuksen kanssa.
♥ ollut ihan sekaisin viikonpäivistä. Ihana kesä; ei tarvitse tietää, onko maanantai vai torstai vai viikonloppu.
♥ huomannut, että mulla on thai ihan hukassa oikeasti. En millään meinannut muistaa, mikä on 'luvata', ja meinasi järki lähteä ennen kuin sana tuli sitten yhtäkkiä mieleen.
♥ päättänyt, että käyn ensi viikon alussa mutkan Rovaniemellä parin vapaapäivän aikana. Pitääköhän se käydä pitkästä aikaa Wingstonissa tai Kauppayhtiön salaatilla!

image
♥ leiponut eilisiin juhliin (taas) valkosuklaa-brownieita.
♥ juhlinut ekaa kertaa elämässä omia tupareita - tai no, yhteisiä!
♥ ollut ihan mielissään siitä, kuinka kivasti tuli porukkaa käymään ja siitä, että saatiin vielä lahjojakin.

Ja niistä tupareista tulee postaus huomenissa, sitten lisää herkkukuvia :)


26 kommenttia:

  1. Oi, oisko ohjetta nohini valkosuklaa-brownieihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://colours-and-carousels.blogspot.fi/2014/05/helpoin-ja-herkullisin-brownie-ohje.html

      :)

      Poista
  2. se paikka keltasen aitan vieressä on paviljonki :))

    VastaaPoista
  3. viitikkö linkkailla tähän niitä musia pumpista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jonkinlainen listaus :)

      http://w3.lesmills.com/global/en/classes/bodypump/music-tracklists/

      Poista
  4. oi vitsi näyttää hyvältä noi kaikki tupariherkut! :) ja jos en ihan väärässä oo nii mun mielestä ton pikku terassin nimi on toripaviljonki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö!! Vähän kelpais nyt pizza tai patonki mm

      Poista
  5. Me ollaan kutsuttu sitä paikkaa ihan vaan paviljongiksi :D en oo varma onko se sen paikan nimi mutta omissa piireissä se tunnetaa sillä nimellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ala tästä lähtien rantautuun meänki porukkaan! Parempi kuin nykyinen "No mennään... no tuonne" :D

      Poista
  6. Oon kans miettiny että mikä just tuon terassin nimi siinä keltasen aitan vieressä on ja oon asunu Oulussa ties kuin kauan :D Onneksi se täällä muut osas näköjää vastata nii selvis vihdoin mullekki!

    VastaaPoista
  7. ihana kesä ja ihanat herkut <3 pus!

    VastaaPoista
  8. Mulla on kans ikävä pumppiin! :D Mun sopimus SATSiin loppu huhtikuussa ja en oo saanu aikaseen hommata uutta jäsenyyttä milleen salille. Mutta pitääpä käydä kattomassa uus biisilista, niin voi edes sen verran fiilistellä pumppia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!! Vitsi siihen jää kyllä vähän koukkuun ja harmittaa ku nyt ku alottaa niin pitää taas laittaa pikkupainot >:)

      Poista
  9. mikään paviljonki ku luuseripatio!! jos ei mahu te keltaselle niin luuserit sitte siihen viereiseen ;D

    VastaaPoista
  10. Se on Toripaviljonki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tytöt puhu siitä jotaki ja pätevänä sanoin väliin tuon nimen ku oppinu :D

      Poista
  11. Voi vitsi, nauroin varmaan vuoden tolle "ottanut aurinkoa Tuiran piitsillä kovislasit päässä, koska täs kaupungis on vaa yks mamu, ja se oon mä." :D:D:D:D Ei mittää hajuu et kui se nauratti nii kovasti, vaikutanpa tyhyymält :D:D Oot ihana :') ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah mieki, karu nauraa omille jutuille :D Itte oot! Kiitos kommentista <3

      Poista
  12. Ei hele tota jädee. Aivan törkee!! MULLEKKI

    VastaaPoista
  13. Kirjotin joskus kännissä ihan pellen (mutta vieläkin niin hauskan) runon, ehkä pitäis kokeilla joskus darrassakin! :-D

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS