lauantai 31. toukokuuta 2014

Hiusmuodonmuutos

image 

Niin kuin mainitsinkin, pääsin Rovaniemellä käydessäni istahtaan mun äitipuolen parturipenkille - oli jo aikakin, sillä oon ollut viimeksi kampaajalla vissiin viime kesänä Salon K:ssa :D Mulla olisi varmaan hirveä heviletti jos olisin poika, oon niin laiska hoitamaan ja leikkaamaan tätä tukkaa...

Mutta, multa siis leikattiin ja värjättiin hiukset. Halusin aluksi tukasta aika vaalean, mutta jouduttiin vähän soveltamaan ja lopputulos olikin punaruskea - mikä ei kuitenkaan haittaa yhtään, sillä auringossa nämä tulee vaalentumaan kuitenkin ja tämä ruskea sävy saa hiukset näyttämään ihanan terveiltä. Eipä se pieni latvojen tasoituskaan tietenkään pahaa tehnyt, oli sitä kuivaa hamppua aika paljon...

Otettiin siis mun järkyttävän näköiseksi kulahtanut liukuvärjäys pois ja laitettiin päälle suklaanruskeaa sekä toffeeraitoja tumman osan päälle. Piti tosin värjätä monta kertaa, sillä mun oma väri eli tyvi imaisi vaalennusaineen muutamassa minuutissa, kun taas tuohon tummaksi värjättyyn kaistaleeseen liukuvärin rajalla ei meinannut tarttua raidat. Latvat taas tummentuivat tietenkin heti.


image

Mitä mieltä ootte? Aika pitkäksihän tämä reuhka edelleen jäi, mutta kun mutta kun. Mie oon niin tottunut pitkään tukkaan, etten vain raaski leikata paljoa kerralla :D Tuossa bannerissakin mulla on omasta mielestä hullun lyhyt tukka, haha.

Mutta oi, mie kyllä tykkään tästä! Paljon terveemmän näköinen ja kiva kesätukkaliini.

Tänäänhän on muuten aika monilla valmistujaiset, eli onnea kaikille lakkipäille ja muille onnistujille! Pitäkää hauskaa ja nauttikaa juhlista (tai vaihtoehtoisesti, jos luette tätä sunnuntaina, koittakaa kestää senkin darrapöksyt!). Mie en tänä vuonna päässyt mihinkään lakkiaisiin, mutta ei se haita. Oon saanut aamupalaksi pizzaa ja nyt otan aurinkoa, ei paha sekään :)


14 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä aivan upeat hiukset! Ja tuo uus väri on just ihana:) Täältä löytyy toinen, joka ei raaski leikata pitkää tukkaansa.. Aivan liian harvoin tulee kans siistittyä latvoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos! Ihanasti sanottu :) Joo niin paljon helpompi valittaa muttei tehä asialle mittään :D

      Poista
  2. ihana toi sun uusi tukka! Täydellisen värinen♥

    VastaaPoista
  3. Aivan upee tukka! Jos vielä haluut vaalentaa nii eikös se onnistuis pikkuhiljaa just raidottamalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mullehan tuli hetkessä raidat, ne vaan vaaleni vähän liikaaki ja sitte tuli häslää latvojen kans nii piti tummentaa :D pitää kattoa koska pystyis ens kerran yrittään uudestaan :)

      Poista
  4. Ihan unelmahiukset sait! Just sellainen malli ja väri, minkä haluaisin itsellekin mutta kun ei vaan kasva eikä hiuksia ole tarpeeksi että niistä tulis ikinä noin paksut :D

    VastaaPoista
  5. Siulla on kyllä sitten ihanat hiukset, ottasin itelle ihan millon vaan! :) Pitkä tukka on just hyvä, vaikka itestä aina tuntuukin ettei se oo koskaan tarpeeks pitkä :D leikkuutin jossain mielenhäiriössä kevättalvella 5cm latvoja kun oli niin huonossa kunnossa, ja nyt tuntuu välillä kurjalta kun ei yllä napaan asti enää.. onneks hiukset on uusiutuva luonnovara! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsii, kiitti kehuista! Ja jep, voi tehä lyhennyksen suhteen mokiakin ja kasvattaa katumukset pois :D

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS