tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sitan ja Starry eyes -blogin tarina

wad

Moikka kaikki uudet ja vanhat palleroiset! Koska nyt on uusi portaali ja uudet kujeet, aattelin tehdä muiden bloggaajien lailla pienen esittelypostauksen. Tai no, aika jätti-iso tästä oikeasti tuli.

Mie oon siis Sita, 21-vuotias Rovaniemeltä Ouluun muuttanut tyttö. Opiskelen yliopistossa suomen kieltä toista vuotta ja oon pienestä pitäen haaveillut pääseväni tekemään töitä kirjoittamisen parissa. Tähän mennessä oon tosin vain myynyt rintsikoita, sillä oon ollut alusvaatemyyjänä yli kuusi vuotta eli 15-vuotiaasta saakka. Pikku kylillä mua saatetaan erehtyä luulemaan marjanpoimijaksi, vaikka oikeasti oon vaan puolikas sellainen. Eli oon siis puoliksi thaimaalainen kiinalaisilla sukujuurilla. Osaan puhua thaita, mutta oon syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikäni. Nyt kun miettii, niin oonhan mie kyllä vähän ristiriitainen hahmo: aasialaisen näköinen bloggaaja Lapista, haha.

Mun harrastuksiin kuului nuorempana tennis ja tanssi, mutta nykyään tykkään lenkkeillä ja käydä ryhmäliikuntatunneilla. Niin ja kirjoitella tätä blogia! Aloitin blogin pitämisen lukion jälkeisenä välivuotena, eli Starry eyesilla on tällä hetkellä ikää kaksi ja puoli vuotta. En oo itse asiassa ikinä ennen tehnyt postausta, jossa kertaisin blogin historiaa ja tapahtumia, joten varmat nostalgiat on luvassa mulle ja ehkä niille, jotka ovat sattuneet seurailemaan Starry eyesia pidemmän aikaa.

Tutustuin blogimaailmaan joskus kesällä 2011, kun kuulin kavereideni puhuvan No Fashion Victims -blogista. Aloin pyöriä suomalaisissa blogeissa ja tykästyin bloggaamisen ideaan; olisi oma sivu, josta voisi tehdä omannäköisen, ihanan paikan. Tiesin kyllä jo tuolloin, ettei minun blogista tulisi mikään muodin mekka, sillä en oo koskaan ollut mitenkään super kiinnostunut pukeutumisesta ja merkkivaatteista. Tarrat on kivempia! Blogin aloittamiseen vaikutti myös se, että mulla oli tuohon aikaan tosi paljon vapaa-aikaa, sillä mun lukion jälkeinen välivuosi oli just alkamassa. Asuin vielä vanhempieni luona ja välivuoden suunnitelmana oli tehdä vähän töitä (olin Rovaniemellä asuessani siis viisi vuotta myyjänä Triumph-alusvaateliikkeessä), auttaa pikkusiskon hoidossa hakemalla neiti koulusta ja lukea seuraavan kevään pääsykokeisiin. Niin ja käydä Thaimaassa asumassa kuukauden ajan, siitä olin haaveillut jo pitkään. Ei ollut kyllä vielä tuolloin mitään hajua siitä, kuinka valtavasti blogin perustaminen tulisi muuttamaan mun elämää.

 

111p

Starry eyes -putkahti Bloggeriin syksyllä 2011, jolloin täytin 19 vuotta. Blogin nimi tulee Ellie Gouldingin Starry eyed -biisistä, ja siitä että tykkään tähdistä. Oon esimerkiksi hinkuttanut ja kuluttanut tähdet ihan loppuun kaikissa metaforissa, joita oon vuosien varrella käyttänyt kirjoituksissa ja runokkeissa... Joku suomenkielinen nimi olisi kyllä ollut tälle blogille paljon parempi, sillä ensinnäkin otsikko on vähän irrallinen. Ja toiseksi, mie en osaa lausua sitä - miten näppärä nimi! Ihmiset kysyy, että mikäs se sun blogin nimi olikaan. "Öööö, no tuota kokeilepa laittaa Googleen "Sitan blogi", sillä löytyy!"

Blogin aloittaminen tuntui kyllä jännältä, ja oikeastaan aika vaikealtakin. Mulla ei ollut lähipiirissä ketään, joka olisi pitänyt blogia, joten tutustuin blogimaailman kulttuuriin ja käytäntöihin ja termeihin omin päin. Nyt kun miettii, niin onhan sitä kyllä joutunut opettelemaan hulluna kaikkea jo pelkästään blogin ulkoasun muokkaamisesta. Oli kovan työn alla saada sivuista omannäköiset, ja alku olikin vähän haparointia.

 

thä

Mun ensimmäinen banneri taisi näyttää tuolta. Haha ei hele! Muistan niin hyvin, miten maagiselta muiden bloggaajien bannerit tuntuivat, kun niitä klikkaamalla pääsi kyseisen blogin etusivulle.

Onneksi varmaan kuukauden sisällä päästiin siihen mustavalkoiseen versioon, joka oli mulla itse asiassa muuttumattomana yli kaksi vuotta.

vanhabanneri

Aloitin siis ihan nollasta, niin kuin kaikki muutkin bloggaajat. Olin niin innoissani, kun ensimmäisen kuukauden aikana tilastoista näkyi, että mun sivuilla oli käyty 2000 kertaa viikon aikana - ja sekin oli kyllä vain ahkeran Facebook-spämmäyksen ansiota. Innostuin blogin pitämisestä heti tosi paljon, ja päivittelin Starry eyesia päivät pitkät seuranani Roosa-koira ja pikkusisko.

Noihin aikoihin bloggaaminen oli kyllä hyvin erilaista kaikin puolin, ja nyt vanhoja kuvia selatessa esimerkiksi huomaa, miten muokkasin kuvat pelkästään Pixlr-o-matic:lla. Kaikissa oikein mojovat värifiltterit, kuten näette.

 

karussellijous16aaaaaaaaasssss9kaakao1kirpparisinappiaa9xgthhuppari

Ottaen huomioon mun kokemattomuuden, sain mun ensimmäisen blogiyhteistyön yllättävän nopeasti, sillä pääsin mukaan Yves Rocherin kampanjaan jo tuolloin 2011 vuoden syksyllä. Mulle lähetettiin kerran kuussa tuotepaketti (niin kuin kymmenille muillekin bloggaajille), mistä olin niin innoissani  ja ylpeä! Koko blogiyhteistyökulttuuri oli mulle tuolloin kuitenkin aika vieras, ja aattelin olevani siunattu saadessani parit ilmaiset kynsilakat :D (Muistan myös, että kirjoitin kerran johonkin postaukseen, etten voinut ymmärtää, miten joku voi saada rahaa bloggaamisesta ja olin muutenkin sitä mieltä, etten voisi koskaan ikinä saavuttaa sitä pistettä, että saisin kirjoittaa blogia työkseni.)

Ensimmäisen puolen vuoden aikana mulle kertyi vähän yli sata rekisteröitynyttä Blogger-lukijaa. Ihmiset eksyivät mun blogiin yleensä mun viestien kautta, sillä kommentoin tuolloin muistaakseni aika paljon kaikkien tunnettujen bloggaajien postauksia. Järjestin myös pienen arvonnan, johon olin itse ostanut palkintoja Thaimaasta. Koska arvontaan sai muistaakseni osallistua vain jos oli blogin lukija, sain sen kautta muutaman uuden seuraajan. Suurin ja varmasti koko blogin historian merkittävin asia oli kuitenkin se, kun Motherfucking fashion -blogin Laura valitsi Starry eyesin Linkitä blogisi -postaukseensa tammikuussa 2012. Olin oikeasti ihan shokissa, kun yhtäkkiä mun mitättömässä pikku bloginrääpäleessä kävi tuhansia ihmisiä. Oon ottanut tuolloin tällaisen kuvakaappauksenkin Bloggerin tilastoista.

 

pienilinkitäblogisijälkeen1

 

Aika merkittävä piikki noihin aiempiin kävijämääriin verrattuna, huh. Olin kyllä onnekas, että Laura sattui tykkäämään mun blogista - tuo linkitys antoi mulle tosi paljon voimaa ja vauhtia blogin kehittämiseen. Sain viikossa satoja rekisteröityneitä lukijoita ja tajusin, että vitsi blogin kirjoittaminen on mun juttu. Ihmiset voi tykätä, vaikkei postaisikaan tosi laadukkaita asukuvia tai kirjoittaisi fiinistä elämästä Helsingin kaduilla.

 

talvIMG_5116

Eikä haittaa, vaikkei omaa oikeaa kuvaajaakaan: välivuoden aikana blogin kuvathan otti yleensä minun tuolloin 8-vuotias pikkusisko :) Esimerkiksi yllä näkyvä kuva on pikkuneidin käsialaa.

Sitten tulikin vuoden 2012 kevät, ja oli mun pääsykokeiden aika. Hain Oulun, Helsingin ja Turun yliopistoihin lukemaan suomen kieltä, ja pääsykoereissun aikaan taisin päivittää Starry eyesia parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä.

 

IMG_7702IMG_7027IMG_6788IMG_7366IMG_7464IMG_6857

Tuo pääsykoereissu oli kyllä ihana. Oli tosi lämmintä ja elämä tuntui jännältä, kun oli kaikkea uutta edessä. Tapasin samalla reissulla myös monia ihania ihmisiä, joihin olin tutustunut blogin kautta. Tuossa ylhäällä näkyy esimerkiksi Senja, joka kirjoittaa Olemassaolosta-nimistä blogia.

Pääsykokeiden jälkeen alkoi kesä. Noihin aikoihin Starry eyesilla oli reilut 800 Blogger-lukijaa, ja blogi näytti osimoilleen tältä:

 

bloginetusivukesäkuu2012

 

Kesä 2012 menikin sitten Triumphilla töitä tehdessä, blogia päivitellessä sekä Rovaniemellä meidän tyttöporukan kanssa höntyillessä. Sain jossain vaiheessa kuulla päässeeni sisään Turun ja Oulun yliopistoon, ja päätin muuttaa kesän loputtua Ouluun. Niimpä vuoden 2012 kesästä tuli viimeinen, jonka vietin Rovaniemellä.

 

IMG_3912juhannusIMG_8686anetta21IMG_0046mrpandaIMG_982721IMG_9657IMG_8522imgo0fg0abvaaki23

Elokuussa 2012 mie sitten muutin pois kotoa ja lähdin Ouluun kouluun. Aloitin yliopistossa opiskelun ja tutustuin uuteen kotikaupunkiin Maijan kanssa, joka oli tuolloin minun lisäksi ainoa meän tyttöporukasta, joka lähti Rovaniemeltä Ouluun. Syksyllä 2012 sain paljon uusia blogiyhteistyökumppaneita, ja Bloggerissa näkyi noin tuhat seuraajaa. Mulle isoimmat jutut taisi olla Indiedays Inspirationiin liittyminen sekä blogiyhteistyö liikuntakeskus Hukan kanssa, jossa jumppailin puoli vuotta. Niin ja sen avautumispostauksen kirjoittaminen, sekin oli kyllä aika merkittävä homma. Oli oikeastaan sekä hermostuttavaa että helpottavaa kertoa blogissa avoimesti mun itsetuhoisuus- ja syömishäiriötaustoista, sillä olin varjellut salaisuuksia monta vuotta läheisiltäkin. Mutta näin jälkikäteen voin kyllä sanoa, että kaapista ulos tuleminen oli pelkästään hyvä juttu. Sain älyttömästi tukea ja ihania kommentteja lukijoilta, ja ainakin toivottavasti autoin joitakin ihmisiä näkemään asiat vähän eri tavalla.

Yliopiston ensimmäinen vuosi meni tosi nopeasti, ja sen aikana mun bloggaaminen muuttui ja meni eteenpäin koko ajan. Vuoden aikana tein mm. paljon juttuja Hukka-yhteistyöhön liittyen...

 

Vimaodpf (10) Vimaodpf (3)Vimaodpf

...eli löysin itseni esimerkiksi jammailemasta Viman muotinäytöksestä.

Kävin myös Helsingissä Inspiration-juhlissa...

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAasuliiniInspiration181sdfebaIMG_9151sdfe

Enpä olisi muuten tuossa kuvassa nätisti poseeratessani uskonut, että reilun vuoden päästä mie ja Valtteri kirjoitettaisiin samassa blogiportaalissa.

Keväällä 2013 pääsin muiden oululaisten bloggaajien kanssa kokemaan vaikka ja mitä Oulun Matkailu Oy:n kanssa...

 

cartingpXp1cuK9xO-9Na5Urpe6cnd4_B1bD5jQ-YgPLqsBseHg asdfgaaaaabvgfrdetaidemuseokjuhyt5röörtyug IMG_8498 zNHVaeyVbhN-25_Zsd54p80gf-ZyvTg5e3iuzKpHV4o,mAJdN5bZIz1mqTjB_tOlYBOiygqGCBaTR9AaYXgb7JYIMG_8585

Tulee ikävä noita tyyppejä ja näitä tapahtumarikkaita päiviä. Lisäksi tein vuoden 2013 keväällä yhteistyötä esimerkiksi Glitterin, Otto K:n, Fastin, Salon K:n ja Lifehairin kanssa, ja olin välillä vähän hämmentynyt kaikesta blogikuhinasta. Hämmentynyt, mutta kiitollinen :)

Yliopiston eka vuosi meni opiskelujen suhteen mulla vähän ohi, sillä laitoin melkoisen paljon aikaa ja energiaa blogiin. En kyllä toisaalta kadu sitä, sillä se oli mun juttu silloin ja sain Starry eyesista niin paljon kaikkea ihanaa; lukijoiden kommentteja, uusia tuttavuuksia, siistejä kokemuksia ja ehkä sellaista pientä viisauttakin, jota ei saa kuin tekemällä virheitä ja oppimalla niistä.

Vuoden 2013 kesällä olin vähän vähemmän aktiivinen blogissa, mutta muutama isompi juttu jäi kyllä vahvasti mieleen. Mulle tuli esimerkiksi 2000 Blogger-lukijaa täyteen, ja sen kunniaksi järjestin arvontaviikon, jonka aikana tein pari arvontaa päivässä.

 

arvontaviikonka

 

Yksi arvontaviikon sponsoreista oli Qstock-festarit, jonne myös pääsin kuvailemaan heinäkuun lopussa.

 

20130727_164810SSS20130727_17055120130727_170425jukipoiki20130727_204304

Qstockin tyypit oli aivan huippuja, ja antoi mulle pressipassin lisäksi esimerkiksi Samsungin uuden kameran testikäyttöön festareiden ajaksi. Jäi kyllä niin hyvä fiilis koko yhteistyöstä.

Viime kesänä tutustuin myös oululaiseen valokuvaajaan nimeltä Harri Rauhanummi, ja pääsin useamman kerran hänen kameransa eteen pällistelemään kiusaantuneena, haha :)

 

DSCF2665DSCF2666DSCF2669

Harrin töitä pääsee katsomaan sivulla harrirauhanummi.com ja herran hääkuvaukset löytyvät sivuilta linnanjuhlakuva.fi. Harri on myös ottanut blogin nykyisen bannerikuvan, siitäkin isot isot kiitokset!

Tästä päästäänkin enemmän tai vähemmän sujuvasti tähän blogin nykyiseen tilanteeseen. Oon siirtynyt Bloggerista tänne Blogbookiin, ja kirjoitan ensimmäistä kertaa blogiportaalissa. Ja vieläpä ihan uudessa blogiportaalissa, ei paljon jännemmäksi voisi mennä :)

 

IMG_0296 20130720_144819ell20130722_161159IMG_0186

Mulla on oikeastaan tosi sellainen toiveikas ja utelias olo tulevaisuuden suhteen; on mukavaa palata bloggaamisen pariin ja nähdä, mitä kaikkea tuleva kevät ja kesä tuovat tullessaan. Blogissa tulee perinteisesti näkymään postauksia mun kuulumisista, treenaamisesta, ruokapaikoista, ehkä valitusta yliopistossa opiskelusta ja taivastelua siitä, kuinka ihanaa elämä silti on.

Arvatkaapa muuten, kuinka kauan tämän jättipostauksen tekemisessä meni? Koko päivä! Huh huh, toivottavasti edes jotkut jaksoivat lukea loppuun. Olisi ihan parasta lukea teän kommentteja, joten jos yhtään tekee mieli, käykäähän tekemässä itsellenne tunnukset ja laittakaa mulle moikat kommenttilaatikkoon. Blogia voi toki seurailla myös Starry eyesin Facebookin kautta.

 

bannerifacebook4

Lopuksi haluaisin sanoa tervetuloa, niin uusille kuin vakkarilukijoillekin. Tällainen on Starry eyesin tarina, ja toivottavasti se jatkuu entistä parempana. Heipa :)

 

44 kommenttia:

  1. Ihanan pitkä postaus, jaksoin loppuun! ;) Tuli ikävä Rolloon kuvia katsellessa :'D

    VastaaPoista
  2. hihii jee loppuun asti luettu! :3 toivottavasti päästään tutustumaan pian!

    VastaaPoista
  3. oi että sita!! olipa ihana esittelypostaus (oli superkiva lukea) ja huhuh mitä nostalgisia hetkiä tuli itellekki tätä lukiessa! tuli ihan kyynel silmään, ku puhuit tosta avautumispostauksesta tässä... oot niin rohkea <3
    tää blogbook vaikuttaa ihan kivalta paikalta, ainaki löysin tänne ja jopa pääsin kirjautumaanki! jesjes!

    VastaaPoista
  4. Ihana ihana sita:-) kiva postaus oli! oon seuraillut sua starry eyesin aika alkumetreiltä saakka ja ihanaa, että pääset haistelemaan vähän uusia tuulia ja susta kuulee taas vähän useemmin:-) rakastan sun tyyliä ja positiivisuutta! entisenä - ja toivottavasti mahdollisimman pian taas - oululaisena on kiva lukea sun kommelluksista oulu huudeilla:-)

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus Sita! :) Vaikutat niin mahtavalta tyypiltä!

    VastaaPoista
  6. oho tää vähän piteni:/5. maaliskuuta 2014 klo 0.53

    hui kun aika menee nopeesti! en ihan muista millon starry eyesin löysin, mutta jonkun aikaa ennen tota avautumis postausta se tais olla. muistan kun siinäkin ajassa tästä blogista oli tullu jotenkin tärkeä ja herkistyin kyllä sitä avautumista lukiessa, ja olin kyllä jotenkin todella ylpeä susta kun kerroit niin rohkeasti (:ja kun jossain vaiheessa alkoi omassa elämässä menemään asiat huonommin,
    ("minäkin") ja oli oikeesti tosi kurjaa olla omien ajatusten ja muistojen kanssa , niin sillon muistan miten ihanaa oli lukea uus postaus ja miten ne aina piristi. (muistan esim miten se sydänpostaus piristi tosi kurjaa päivää ja muistaakseni kiitin kyllä siitä anona) oot vaan ihan huippu tyyppi ja jos mä joskus jossain suhun törmään niin mun on kyllä pakko uskaltaa tulla sua kiittämään ihan henk koht. Mutta oon nyt jo tainnu kirjottaa vähän ties mitä turhaa haha:D
    mutta oli tää sitten täällä uudessa paikassa tai vanhassa niin mukana tullaan (: toivon et tää kommentti oisi nyt edes jotenkin ymmärrettävissä:/
    ainiin mä kaipailen niitä sellasia runo juttuja ja niitä vieläkin ihan huimasti! ne on ihan parasta (:♡

    VastaaPoista
  7. Mahtava postaus taas kerran! Ihanaa kevättä sulle :)
    http://veeeera.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Jee kiitos paljon! Ihanaa ku kommentoit :)

    VastaaPoista
  9. Kiitti Laura ja niimpä!! Huhtikuun lopussa toivottavasti :)

    VastaaPoista
  10. Onpa kiva nähä sinut täälläki, mie just mietin että näkyyköhän tuttuja nimiä enää :) Kiitos tosi paljon kehuista ja tsempeistä ja kaikesta <3

    VastaaPoista
  11. Ite oot vallan ihana! Ja niin huippua että jotku on oikeasti pysyny matkassa monta vuotta, oon aika kiitollinen :) Hei pitää tehä enemmän juttuja Oulusta!

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihan hulluna <3 Oli tässä hommaaki, onneksi ei tarvi tehä ku yhesti! Ps. Ihan perus pömpelö täällä kirjottaa :)

    VastaaPoista
  13. Luin loppuun asti ! :) Kieltämättä oli nostalgista luettavaa myös blogin pidempi aikaiselta lukijalta, aivan mahti postaus. Liian vähän on tosin tullut kommentoitua, mut jospa sitä nyt tulisi ehkä enemmän kommentoituakin (rekisteröidyn varta vasten sun blogin takia tänne :D)

    VastaaPoista
  14. Terkkuja Nykistä! :)

    Ihana postaus tää, ja muutenkin vaikuttaa kivalta tää uusi portaali :) Pitää käydä kahvittelemassa kunhan taas kotiudun... :)

    VastaaPoista
  15. ihana postaus!! mulle on jotenki jääny 2012 hyvin mieleen täältä. hihi ja minäki seuraan perässä ja kommentoin vieläki vaikka onki uus paikka! nää oot silti sama mahtava sita <3

    VastaaPoista
  16. Oi ihana postaus! hauskaa lukea näitä, kun on seurannu sun blogia 2011 loppusyksystä lähtien ja muistaa tosi hyvin noi kaikki postaukset ja jutut mitkä otit tähän esille! jatka samaan malliin - sun blogi on huippu!:)
    elsmaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Mustakin ihana postaus! Oon seuraillut sun blogia muistaakseni talvesta 2012 asti, eli pitkään on roikuttu mukana ja roikutaan edelleen :) Tosi nostalgista tosiaan lukee näitä ihan lukijanakin, haha :D

    VastaaPoista
  18. Totta kai oli ymmärrettävissä, ja et tiiäkään kuinka hyvä mieli tuli ku luki tätä :) Eikä oo yhtään turhaa, oikeasti just tällaisten palautteiden takia tätä hommaa jaksaa tehä. Toivottavasti sulla on nyt muuten asiat paremmin, mie lähetän sulle kovasti haleja <3 Ja joo ihan pakko oikeasti nyt alkaa taas kirjoittaan! Runot kehhiin :) Kiitos vielä tosi paljon kommentista ja kehuista ja kaikesta!

    VastaaPoista
  19. Kiitos hirveästi ja samoin :)

    VastaaPoista
  20. Ää kiitos paljon, ihanaa kuulla :)

    VastaaPoista
  21. En kestä ku oot siellä! Niin siistiä, oon katellu koko ajan sun Instagrammia :D Joo käydään tietenki!

    VastaaPoista
  22. Oi sieki täällä! Kävi mielessä että saakohan pikku-Iinalta vielä kommentteja ku blogi muuttaa :) Haleja <3

    VastaaPoista
  23. Oooo niin kauan!! Vähän siistiä, mietin että muistaakohan kukaan noita juttuja :D Kiitos tosi paljon että oot pysyny mukana monta vuotta, mie käyn kattelemassa sun blogia nyt :)

    VastaaPoista
  24. Mie hymyilen täällä ruudun takana :) Kiitos paljon kommentista ja kehuista, ja siitä että jaksat vielä noin pitkän ajan jälkeen lukea mun juttuja <3

    VastaaPoista
  25. Hymyilin koko ajan tästä postausta lukiessani. :) Ihana "walk down memory lane"! Kommentoin blogiasi nyt ensimmäistä kertaa ja löysin blogisi noin vuosi sitten, kun siitä oli juttua Forum24:ssä. Vaikka olen sua yli kymmenen vuotta vanhempi, blogiisi törmättyäni ahmin parissa päivässä kaikki sun postaukset ja olen pysynyt kelkassa siitä lähtien. Tykkään tavastasi kirjoittaa, ja vaikutat tosi aidolta ja sympaattiselta tyypiltä.

    Jatka samaan malliin, ja toivon, että blogiportaaliin siirtyminen antaa uutta potkua bloggaamiseen! :)

    Halauksin

    Päivi

    lempeaavaloa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  26. ole hyvä <3 ja pakko vielä sanoa, ku eilen unohin, että hitsi ku oon välillä vieläki fiiliksissä siitä, että sain tilaisuuen tavata sinut qstockissa! olit ihan huippukiva ja onneksi uskaltauduin tulemaan juttusille :)

    VastaaPoista
  27. Oli tosiaan ihanan nostalaginen postaus! Ite löysin blogiisi kesällä 2012 (itseasias just sillon kun etusivulla oli tuo "Lappi wadap? Tääl on Napapiirin sankari"-postaus :D) Luin sun blogin varmaan viikossa läpi ja ihastuin siihen hirveästi. Onnea uuteen blogiportaaliin ja tsemppiä bloggaamiseen! c:

    VastaaPoista
  28. Mieki kyllä muistan hyvin kuinka hyvä mieli tuli ku tavattiin :)

    VastaaPoista
  29. Haa satuit varmaan just tulemaan Lauran blogin kautta! Voi vitsi kiitos tosi paljon, ihanasti toivotettu <3

    VastaaPoista
  30. Aivan ihana kuulla että tätä voi joku vähän vanhempikin lukea, aina pidän omia juttuja niin hassuina että epäilen onko kaikki lukijat nuorempia :D Ja pakko tarttua tuohon että tykkäät mun kirjoitustavasta: kiitos paljon, tuo on yksi parhaimmista kehuista jonka voi saada! Ja muutenkin kiitos kommentista, haleja takaisin <3

    VastaaPoista
  31. Onpa ihanaa että alat taas useammin postailemaan :) en oo vissiin ikinä ennen ees kommentoinu sulle mitään, vaikka oonki blogia seuraillu koko sen ajan kun olet oulussa asunut :) kirjoitat kuitenkin hurjan kivasti ja itekin hain nyt välivuoden jälkeen opiskelemaan suomen kieltä, hui :) ! Oot ihana kun oot niin iloisen olonen aina kun tuut vastaan vaikka jossain :)

    Ps. Näin sua muuten äsken kun olin lenkilä, olit vissiin kotia kävelemässä tossa välivainion ja alppilan välisellä alikululla :)

    VastaaPoista
  32. Kiva postaus, as always. Asiasta kukkaruukkuun, tuli tuosta puoliksi suomalainen-thaimaalainen-lappalainen jutusta mieleen, että susta vois tehdä putous hahmon :-D Lappalainen "kiinalaisbloggaaja" - tyyliin, haha. Pelkästään hyvällä siis :D!

    VastaaPoista
  33. mäki oon vielä mukana, ofkoors <3 ihan huippu postaus ja oli kiva muistella menneitä blogijutttuja mitä muistaa sillon jo lukeneen. niin ja tutut maisemat voee. koska oot tulossa taas Rovaniemelle? :)

    VastaaPoista
  34. Tämä oli kyllä tosi mukava ja positiivinen postaus; luin kokonaan ja tuli hyvä mieli :) Asun itse Oulussa (nyt tosin huhtikuuhun asti briteissä) ja näen sua aina välillä yliopistolla. Kaikkea hyvää tähän uuteen alkuun, Sita!

    VastaaPoista
  35. Aivan ihana kuulla :) Ja oi nautihan siellä! Varmasti kivaa vaihtelua Ouluun.

    VastaaPoista
  36. Oii tervetuloa tänne <3 En tiiä yhtään vielä! Ehkä pääsiäisenä :)

    VastaaPoista
  37. Haha oon tiiäkkö miettiny ihan samaa :D

    VastaaPoista
  38. Joo niin olinki! Ihana kuulla että ollu iloisen oloinen, joskus saanu kuulla siitä ylimielisestä perusilmeestä nii mukavaa vaihtelua :) Oi onnea suomen kielen juttuihin, laita mulle kommenttia sitte että miten menny lukeminen yms! Mulla oikeasti kiinnostaa hihi

    VastaaPoista
  39. Voi että sulla on kyllä niin ihanat hiukset ja muutenki oot niin hirmu kaunis!

    VastaaPoista
  40. Voi ihana, kiitos paljon kehuista <3 Meen ihan hämilleen :)

    VastaaPoista
  41. Mie just mietin sua ku kirjoitin pääsykoereissusta, oli niin kiva viettää aikaa silloin sun kans <3

    VastaaPoista
  42. Oli ihana lukea vähän historiastakin! Ja nähdä kuvia tutuista maisemista :) täytis varmaan kaivella esiin enmmänkin Rovaniemeläisiä bloggaajia! Oman serkun facebook-postauksen kautta taisin itsekin ensimmäisen kerran eksyä sun blogiin :)

    VastaaPoista
  43. Oi ihana ku kommentoit, kiitos tosi paljon! Tutut maisemat on mustaki aina plussaaa blogeissa :D

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS