sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Arvonta: Tangle Teezer & Invisibobble

tangle2

Starry eyesin ensimmäinen arvonta Blogbookissa tulloo nyt!

Tällä kertaa palkintona olisi blogimaailmassa ahkerasti pyörivät Tangle Teezer -harjat sekä invisibobble-kumilenksut, joita miekin oon yhteistyön myötä saanut testailla. Mulla ei ollut kummistakaan sen kummempaa aiempaa kokemusta, jos yhtä Thaimaasta ostettua, vaaleanpunaista Angry birds -kierrelenksua ei lasketa. Sain blogiyhteistyönä kaksi harjaa sekä muutaman paketin lenksuja, ja erityisesti harja on päässyt jokapäiväiseen käyttöön.

Tangle Teezer -harjan ideanahan on selvittää hiukset vaivattomasti ja vahingoittamatta niitä. Olin ennen harjan kokeilua kuullut tuotteesta paljon hyvää, joten en silleen yllättynyt, kun tykästyin siihen itsekin. Erityisesti märkään tukkaan harja on loistava, eikä harjaaminen satu läheskään samalla tavalla kuin normi harjan kanssa tapellessa. Huonot puolet Tangle Teezerissä on mun mielestä oikeastaan vaan se, että ihan pahimmat takut ei selvene noilla lyhyehköillä kumiharjaksilla - ei oo tosin ihmekään, sillä mun tukka on käynyt läpi vaalentamisen ja permanentin, eli tämä osaa olla välillä yhtä hamppua koko reuhka.
tangle1

 

Tangle Teezer -harjoja on muutamaa erilaista mallia, joista jokaisesta löytyy eri värejä. On esimerkiksi tuota ihan tavallista versiota, joka näkyy kuvassa, sekä matkamallia suojakannella ja lasten versio säilytyskotelolla. Arvonnan voittajat saavat valita mieleisensä Tangle Teezerin ja sen värin.

 

 

i123-vert


 

Harjan lisäksi oon testaillut noita invisibobble-kumilenksuja, jotka sopii kivasti arkikäyttöön. Ihan täyttä luottamusta ne ei kuitenkaan oo vielä saaneet; mun tukka painaa sen verran paljon, että oon aina tarvinnut esimerkiksi nutturan tekemiseen tai jumppaan kaksi ponnaria, ja oon siksi käyttänyt invisibobbleja toisena lenksuna perinteisen ponnarin päällä. Noissa on kyllä niin kivat värit, että esimerkiksi just salilla on kiva käyttää treenikamppeisiin sopivaa sävyä :) Mutta vähän lyhyempiin hiuksiin nuo sopii varmasti paremmin, ja tuntuu tosiaan miellyttävämmältä kuin tavallinen lenksu, joka saattaa kiristää liikaa tai saada hiukset katkeilemaan.

Arvonnan palkintona on siis vapaavalintainen Tangle Teezer -harja sekä kolmen paketti invisibobbleja, ja arvon tällä kertaa kaksi voittajaa! Osallistuminen tapahtuu ihan vaan kommentoimalla tähän postaukseen - saa laittaa vaikka lempparihymiönsä! Täällä Blogbookissa kommenttiin ei tarvitse laittaa omaa sähköpostiosoitettaan kaikkien nähtäväksi, vaan se näkyy vain mulle :)

Osallistumisaika päättyy sunnuntai-iltana 23.3. Maanantaina 24.3. mie arvon voittajat ja laitan heille sitten sähköpostia.

 

250 kommenttia:

  1. =*) Arvontaanosallistumisneitsyys menetetty!

    VastaaPoista
  2. Jeee, tää olis nii huikee ! :)

    VastaaPoista
  3. Oon jo kauan suunnitellu että pitäis ostaa sellanen tangle teezer suihkuharja(?) mutta jostain syystä ei oo vielä tullu ostettua!:)

    VastaaPoista
  4. Olis kyllä harjan tarvetta

    VastaaPoista
  5. ois tosi kiva voittaa tollanen harja :)

    VastaaPoista
  6. Jee! Teezeri löytyy jo, mutta noi lenksut kyllä kiinnostais :) lempihymiö on ehottomasti se emoji, jolta valuu vettä hulluna silmistä!

    VastaaPoista
  7. ❄️⛄️

    VastaaPoista
  8. Tangle teezer aqua splash sinisenä
    invisibobblet innocent white -värillä

    :---)

    VastaaPoista
  9. Tarve olis, mut oon niin laiskapeppu etten koskaa saa aikaseks ostaa

    VastaaPoista
  10. Kokeilin jotaki halpisversiota noista lenksuista ja ne ensin veny ja sitte katkes parin käyttökerran jälkeen. Nyt oon suunnitellu noitten invisibobblejen testaamista, jos ne vaikka kestäis paremmin. Teezerikin löytyy, mutta se alkaa olla jo sen verran vanha että piikit on menny lyttyyn eli uus tulis tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  11. mukana! kivaa alkavaa viikkoa siule :)

    VastaaPoista
  12. ^__________^ JEE! Vaatii vähän vielä tottua tähän uuteen blogialustaan, mutta jatka Sita samaan malliin. Ja tee joskus videoita taas ! :)

    VastaaPoista
  13. Haha kaikilla kavereilla teezerit löytyy jo, ei multa vaan! Kiva ku oot alkanu postailee taas useemmin :-)

    VastaaPoista
  14. Voi vitsit, mun on jo pieni ikuisuus pitäny ostaa tangle teezer ja invisibobbletkin houkuttelis kun niitä niin moni on kehunu :)

    VastaaPoista
  15. Sä oot Sita niin ihana, ootan aina sun postauksia! Muistan kun löysin blogisi joku ehkä muutama kuukausi sitten (googlettelemalla nälissäni sushi-hakusanalla :DD), ja ajattelin heti että tätä alan kyllä seuraamaan. Ja kahlasin oikeesti varmaan 90 % sun kirjoituksista läpi siltä istumalta, oli pitkä mutta mielenkiintoinen yö siis! :D

    Niin ja Tangle Teezer on ollut todellinen pelastus mun pitkille mutta niiin kärsineille hiuksille (mikä siinä on, ettei "raaski" mennä kampaajalle?!). Nyt siitä on vaan jo piikit tosi vääntyilly niin että uus on kyllä hankintalistan kärkipäässä! Tai sitten sellainen suihkussa käytettävä, vähänkö olis kätevä :D

    VastaaPoista
  16. jes mukana ollaan! Kokemusta on halpisversio ponnareista, hyvin ajaa asiansa kunhan ei samaa ponnaria käytä montaa päivää putkeen niin se ehtii palautua eikä veny liikaa :)

    VastaaPoista
  17. Jee etenkin tangle teezer ois kiva!

    VastaaPoista
  18. Haluun niin kokeilla näitä!

    VastaaPoista
  19. Noi kierreponnarit näyttää sen verran mielenkiintoisilta että ihan pakko päästä testaamaan!

    VastaaPoista
  20. Sormet ristissä, nyt tärppää!

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti mukaan, toivottavasti onni potkasee ;)

    VastaaPoista
  22. Aaa haluisin niin kokeil noit ponnarei, josko vähentäs tätä ihan ilman ponnareitten aiheuttamaa katkeilua tapahtuvaa katkeilua :-D Eli osallistun!

    VastaaPoista
  23. Tangle Teezerille ois tarvetta!

    VastaaPoista
  24. Huippu palkinto, me need! :)

    VastaaPoista
  25. Oonkin halunnu kokeilla noita ponnareita, että osallistun!

    VastaaPoista
  26. Onnea arvontaan just mulle!!

    VastaaPoista
  27. :=) ja tämä tarkottaa "niin onnellinen että veri valuu nenästä"

    VastaaPoista
  28. Harja on notkunut jo jonkin aikaa mun ostoslistalla! Ehdottomasti mukana nyt arvonnssa. :)

    Aurinkoista ja mukavaa viikkoa Sita!

    VastaaPoista
  29. nyt on kyl pidettävä sormet ristissä kun on sen verran hyvä palkinto luvassa! :>

    VastaaPoista
  30. haluisin noita ponnareita!

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  32. Kyllä tuollaiset palkinnot kelpaisi!

    VastaaPoista
  33. Jee tahtoisin niin testaa noit invisibobbleja:)!

    VastaaPoista
  34. Tahon niiiiiiiiiin ton harjan!!

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa ollaan! :3 Tollanen compact styler olis aika ykkönen, sillä kannan hiusharjaa aina mukanani ja sen seurauksena laukussa on hiuksia. Invisibobblet kuulostaa mahtavilta!

    VastaaPoista
  36. moi :)))))))))))))))))))))))))))))

    VastaaPoista
  37. Oi tosi kiva arvonta! Molemmille olisi kyllä tarvetta! :)

    VastaaPoista
  38. Mää rakastan noita ponskia ja kyllä noi harjatkin on ollu vakikäytössä jo muutamia vuosia.

    VastaaPoista
  39. :---) itelläni normaali harja ja ponnarit repii niin paljon hiuksia päästä,että olis hyvä kokeilla noita!

    VastaaPoista
  40. kelpais! yllättäen on taas kaikki ponkkarit hukassa nii ihan tarpeeseen tulis :>

    VastaaPoista
  41. Oi, tähän pitää osallistua! Oon nuista ponnareista haaveillu, vaa en oo saanu vieläkään aikaseksi ostaa. :D Yks harja jo on, pinkki tietenki, mutta toinenki kelpais vaikka laukkuun niin ois aina mukana. :)

    VastaaPoista
  42. ♧♢♡♤ osallistun arvontaan!:)

    VastaaPoista
  43. Mun hiuksiin tuntui sopivan noi lenksut paremmin kuin hyvin :) Itseäni aina hirvittänyt kuinka perus ponnari katkoo hiuksia :s

    VastaaPoista
  44. Hihii, oiskin kiva voittaa :)

    VastaaPoista
  45. Jee kiva arvonta, toi harja on ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  46. Jee kerrankin jossain blogissa on kunnon arvonta, jonka tuotteista olisi minullekin hyötyä konkreettisesti :) Monesti arvotaan kosmetiikkaa tms. ja itselleni ne eivät pääasiassa hajusteallergian takia sovi.

    VastaaPoista
  47. Noi ois ihana saada! 8)

    VastaaPoista
  48. oii että jos nuo sais itelle! *_*

    VastaaPoista
  49. wää kerkeeks vielä :-)

    VastaaPoista
  50. Oi voi, tuo harja on ollu hankinnassa jo pitkään!

    VastaaPoista
  51. Osallistun tällatteisel palautteella että mulla ainaki blogilistassa näky uus postaus otsikolla blogi muuttaa! Joka siis vissiin oli eka postaus täällä bloogbookissa :)

    VastaaPoista
  52. Oii ihana arvonta! Tangle Teezer ollut luottokäytössä jo yli vuoden ja invisible bobbleihin tutustuisin mielelläni :)

    VastaaPoista
  53. jee oon jo pitkään suunnitellu testaavani tota tangle teezeriä kun se on niin paljon saanut kehuja! :-)

    VastaaPoista
  54. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  55. Jee haluun osallistua :))

    VastaaPoista
  56. Nam mitä värejä ! :)

    VastaaPoista
  57. Oijoij kelpais kyllä! :)

    VastaaPoista
  58. Nuita kumilenksuja oonki tahtonu testata! Samaten kuolaan aina kavereilta tuota harjaa, mutta jotenki en silti saa koskaan ostettua sitä itelle :D

    VastaaPoista
  59. Jei, mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  60. :) Tangle teezeristä on kuullu vaan hyvää ja itsellä olisi kyllä myös käyttöä sille.

    VastaaPoista
  61. Jee, superkiva arvonta :)

    VastaaPoista
  62. Mä niin tahdon voittaa!

    VastaaPoista
  63. Tulipa useampi postaus taas putkeen luettua, ku jääny kiireide vuoks rästii! Ehin vielä arvontaaki, jess :)

    VastaaPoista
  64. Ihana arvonta! Mukana :)

    VastaaPoista
  65. Tämmöselle takkutukalle ois kyllä tarpeen :D

    VastaaPoista
  66. Oon pitkään jo halunnu Tangle Teezerin, kun omistan hyvin helposti takkuuntuvan tukan, joten tulisi kyllä tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  67. Tangle Teezer on ihan huippu ja noita hiuslenksuja haluisin kans kokeilla :)

    VastaaPoista
  68. Oii jee haluan haluan! :)

    VastaaPoista
  69. Oon ollu sitä mieltä, että lyhythiuksisena en tarvi tangle teezeria. Mutta pikkuhiljaa aamusin on alkanu tuntuu siltä, että ei kai siitä haittaakaan olis :D Mukana!

    VastaaPoista
  70. Oii mikä arvonta :3 erityisesti nuo pompulat kiinnostais jos ne olisi hieman kestävämpiä kuin glitterin jotka ei tykännyt mun paksusta tukasta ja räjähtivät :(

    VastaaPoista
  71. Mie just ehin siskolle tuosa sanoa, että en tiiä uskonko koko tangle teezerin voimaan, mutta nytpä olisi mahollisuus kokkeilla onnea! Nuo pompulaiset on kyllä huippuja. :-))

    VastaaPoista
  72. Wuhuu, messissä!

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS