torstai 16. tammikuuta 2014

Le mercredi

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Keskiviikot taitaa olla mun uusia lempparipäiviä. Mulla ei oo keskiviikkoisin luentoja koko alkuvuonna (ensimmäiset taitaa alkaa maaliskuun lopulla), ja jos työvuorokaan ei satu kohdalle, koko päivä on ihan vapaa ja saan lölliä miten haluan. Herätä myöhään, juoda aamukahvi rauhassa ja päättää, mitä huvittaa tehdä.

Eilen tuntui niin kotoisalta olla kotona; ulkona oli -20 astetta pakkasta, mutta kylmä aurinko hehkui ikkunoista sisälle asuntoon ja viltti tuntui lämpimältä jaloissa. Tavallaan tyhmää fiilistellä jotakin niin tavallista asiaa kuin valo - mutta ihan oikeasti, niin ihanaa kun on valoisaa! Luin muuten harvinaisen huonolla menestyksellä tenttiin :D Ei voinut millään keskittyä, vaikka oli ihan rauhallista. Lähdinkin sitten puoli kuuden aikaan Teknopalatsille Les Millsin SH'BAM-tunnille (vähän kevyempi treenipäivä, pitäisi muistaa pitää sellaisiakin!) ja hahaa, oli kyllä ihan haufkaa olla pitkästä aikaa jamitella. Vaikkei ehkä ollutkaan hirveän hyvä ohjelma? Vai mitä mieltä ootte olleet tuosta nykyisestä, jossa on nämä biisit? Haluttaisi testata vuoden tauon jälkeen myös BodyJamia, joka on ehkä musta parempi kuin SH'BAM.

Jumpan jäläkhen lähdin hirveällä kiireellä bussipysäkille - olin ehkä pari minuuttia myöhässä, mutta päätin luottaa siihen, että bussi numero 19 olisi perinteisesti aikatauluista jäljessä. Pakkasta oli tosiaan se -20 c ja mulla oli alaosana pelkät college-housut. Ootin ootin ootin, ja joskus puolen tunnin jälkeen tajusin, että se taisin olla minä, joka oli ollut myöhässä :) Lopulta mie seisoinkin sitten tunnin siellä pakkasessa ja hyi hele olin niin jäässä, kun vihdoin pääsin bussiin... Pitää tulevaisuudessa vissiin myöntää omat virheet, tai laittaa kahdet villasukat.


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Loppuilta menikin tuollaisia paistellessa! Ostin ekaa kertaa elämässäni bataatin, mikä on ehkä vähän hassua. Oon nimittäin tilannut kaikenlaisia bataattilohkoja ja -ranskalaisia ravintolassa monen vuoden ajan, mutten vaan oo saanut aikaiseksi tehtyä tuota mun herkkua itse. Laitoin oliiviöljyä, curry-maustetta ja suolaa noille... öö, lohkoille? Ja paistoin epämääräisen ajan uunissa. Ja hyvää tuli! Mutta oikeita bataattiohjeita otetaan kuitenkin vastaan :D

Tänään eli torstaina oonkin tullut jo kahdeksan aikaan luennolle, ja yliopistolla taitaa mennä ainakin kuuteen saakka... Seitsemältä olisi BodyAttack-hommia ja illalla vielä hullu kertaamissessio huomisaamun tenttiin, je. Jonka olisi muuten parasta mennä läpi, hävettää kun mulla jää aina kurssit roikkumaan... Hirveä luzmu!

Mutta nyt lähden kirjallisuuden luennolle, ei muuta kuin kivaa torstai-iltapäivää ja iltaa kaikille :)

17 kommenttia:

  1. Joo mulla oli toi ihan sama bussin takia jäätyminen... o.O mun piti päästä zeppeliiniin ja ekaa kertaa nii en sit oikeen tienny monelta se bussi on siin torikadulla, nii odotin sitä bussia kolmevarttia plus olin kävelly kämpiltä, niin olin ihan kankea ku oli niin kylmä! Pääsin zeppeliinii ja sielläki meni aikaa ennenku alko vähä sulamaan :D oli ihan kamalaa.. Nyt tonne pihalle ei pysty meneen ku jäätyy pystyy :D ois voinu jotenki vähä lepsummin alkaa nää pakkaset.. Millä bussil muuten meet yleensä zeppeliinii ja sielt takas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei raasu :( Mie meen ysillä aina! Paitsi ootan jo kesää että pääsee pyöräileen sinne, menee sama aika ku bussilla mutta ruskettuu ja saa raitista ilmaa :)

      Poista
    2. Nii mäki aatteli et ysi on varmaa ainoo joka sinne asti menee... :) Jep, jos mäkin sieltä töitä saan niin kyl mä sinne pyöräl sit kuljen ku säät sallii! Sit meil ois abaut sama työmatka :DD

      Poista
  2. menin ite samalla bussilla ja se oli etuajassa o___o meet muuten usein samalla bussilla ja oon ihan innoissani ku bongaan sut sieltä joskus :D ja yleensäkin kun näkee jonkun tutun bloggaajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa ihana! Voi ei mie aina näytän joltaki kodittomalta orpolapselta ku tuun jumpasta rähjäisenä kassit kainalossa :D

      Poista
  3. Me tehdään noita aina välillä ruoaksi, ja otan joskus evääksikin. Ihan törkeen hyviä, ja maukkaampia kuin ranskalaiset. Mä en itse laita suolaa, kun ne on niin makeita. Mutta siis leikataa tuolla lailla lohkoiksi ja kierrätytän oliiviöljyssä ja valituissa yrteissä (joskus en laita olleska yrttejä). Ja sitten kun ne on valmiita niin balsaamista viinietikkaa vähän päälle :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo viinietikka pitää kokeilla! Tarvisin muutenki sellasen jääkaappiin :)

      Poista
  4. Haha, mulla on toi sama lusmuilu... tosin nyt vaihdossa kurssit on ollut PAKKO päästä läpi, ja oon roikkunu jo yli kolme vuotta yliopistolla joten ois viimein kiva saad atää kandi tehtyä! :D Tsemppiä huomiseen tenttiin!

    VastaaPoista
  5. Jotenki niin tuttua tuo bussin odottelu.... :D Ja hei sama täällä, oikeasti inhoan näitä pimeitä aamuja ja päiviä kun ei oo valoa yhtään, mut tällä viikolla on aurinko tosiaan paljastunu jostain tuolta untenmailta - sitä ihan itekki on ku just heränny jostain talviunilta ku tää valon määrä lisääntyy ja aurinko paistaa edes sen vähän aikaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niimpä! Vielä ku olis vähän myöhäisempiä herätyksiä nii sais nousta vasta ku on valoa, tänään oli aika tuskaa herätä ku ulkona oli taas pilkkopimeää >:(

      Poista
  6. JEEE mul on ollu niin ikävä sun postauksiaa aaa olet söpö

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä uudessa sh'bamissa on suurin osa aivan huippuja biisejä ja varsinkin kaksi viimistä! Toisaalta kyllä mun mielestä sh'bamissa on melkein joka kerta kivaa. :D Ja juu kiva kun on valoisaa pitkästä aikaa, mutta tuo jäätävä pakkanen saisi kyllä mennä pois. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja venyttely oli haufka kans :) No joooo on kyllä oikeasti ollu aika kylmä - mutta mie en uskalla valittaa, ku on kokenu Rovaniemellä ne yli -30c pakkaset eikä nää onneksi oo ihan yhtä pahat :D

      Poista
  8. ouu murunen elä jäävytä ittees! hihi ihana oot, piä huolta itestäs :) <3 puss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelekkahaalari päälle! Pidä sieki Iinu <3 :)

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS