perjantai 10. tammikuuta 2014

Arkipäivä pikkukuvina

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Vitsi viikko meni taas äkkiä! Johtuu tietenkin siitä, että maanantai oli pyhä - olispa viikot aina näin lyhyitä, hehe. Eilen eli torstaina heräsin kymmenen jälkeen, tein jättismoothien (avokadoa, banaania, mustaherukoita, puolukoita, mansikoita sekä maitorahkaa ja maitoa) ja lähdin yliopistolle. Olin yleisen kielitieteen jatkokurssin luennolla kahdestatoista kahteen. Pakko muuten mainita, että yleisestä kielitieteestä tekee semi mielenkiintoista se, että on periaatteessa kaksi äidinkieltä, jotka on vielä aika kaukana toisistaan. Voi miettiä kaikkia esimerkkejä kahdella kielellä :)

Luennon jälkeen kävin syömässä Maijan kanssa ja sen jälkeen istuin pari tuntia tekemässä kouluhommia. Eli lukemassa tenttiin. Eli kirjoittamassa kalenteriin turhia merkintöjä. Seitsemältä siirryttiin Maikin kanssa naapurirakennukseen yliopistolta ja käytiin Teknopalatsin BodyAttackissa. Ei ehkä mikään maailman tehokkain treeni, koska oli paikat niin jumissa valmiiksi, mutta teki ihan hyvää käydä pelleilemässä ja punnertelemassa päivän päätteeksi. Ja oi vitsi tuo kuvassa näkyvä proteiinipatukka oli hyvää reenin jälkeen, taitaa olla ehkä mun lemppareita nuo Fastin Naturally High Protein -patukat. Sellanen soppelin sileä koostumus - kaikki jauhopatukoita maistaneet tietää mistä puhun :D

Nyt pääseekin aloittamaan viikonloppua! Luvassa tyttöjen kanssa höntyilyä, huomenna vapaapäivä ja välipäivä. Ihanata :) Huippua perjantaita kaikille, palaillaan taas <3

6 kommenttia:

  1. näyttää ja kuulostaa mukavalta :) rentouttavaa viikonloppua ihana <3

    VastaaPoista
  2. Katoinki tota protskupatukkaa jo silleen, että on pakko olla hyvää ja nyt kun vielä kehuit niin pitää kyllä hankkia testiin :D Toimii tämä blogimainostaminen, vaikka ei ehkä oo edes niin tarkotuksellista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ei ollu :D Mutta hyvät vinkit pitää laittaa kiertoon! Toivottavasti tykkäät :)

      Poista
  3. Hahaha tein eilen kanssa ihan samismoothien noilla kaikilla aineksilla (ilman puolukkaa). Nam <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijui! Joo tuo puolukka on aika random, sitä vaan sattuu olemaan iso pussillinen pakkasessa nii pitää koittaa tunkea mukaan :D

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS