keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kuulumisjuttuja

 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Moikka kaikki pitkästä aikaa :)

Pakko tulla päivittämään teille kuulumisia, vaikka mun pitäisikin postaamisen sijaan olla taas lukemassa tenttiin. Inhoan sitä, kun joudun laiminlyömään blogijuttuja; rinnassa pyörii jatkuvasti sellainen huono omatunto, mutta toisaalta tiiän kyllä, etten vaan voi päästää kouluhommia samaan jamaan kuin viime vuonna. Viime vuosi onkin netittömyyden lisäksi suurimpia syitä, miksi tämä syksy on nyt ollut blogin saralla tällaista tylsää hiljaisuutta. Mulla on hirveä määrä rästihommia, sillä jätin fuksivuonna ihan liikaa kursseja kesken, ja aina postausta tehdessä mietin, että tämänkin ajan voisi käyttää jonkun esseen tai tehtävän värkkäämiseen.



En oo kuitenkaan onneksi ollut erityisen stressaantunut. Oikeastaan (ainaisesta jupisemisesta huolimatta) mie ihan nautin siitä, että saa keskittyä vain opiskeluun. Oon myös tainnut kehittää itelleni sellaisia kivoja rutiineja, jotka miellän opiskeluksi, vaikka oikeasti ne ei siihen kunnolla liittyisikään :D En tiiä, yliopistolla on vaan niin kiva viettää aikaa; istut pari tuntia lounaalla Maijan kanssa (salaattibaarin eväät ei oo vieläkään menettäny taikaansa meän kohdalla), kuuntelet kuulokkeilla musiikkia koneella samalla kun luet luentomateriaaleja, haet ehkä kahvia ja shoppailet ohimennen Paperikaupasta esimerkiksi tuoksuvia tusseja tai muuta aikuismaista.

Jos jollakin kiinnostaa, niin tällä hetkellä mulla on käynnissä mm. kurssit nimeltä murteet, tekstilajit ja kirjoittaminen sekä kirjallisuusterapia. Sekä tietenkin ne muutamat rästikurssit viime vuodelta.. Opiskelijabileissä ei oo kyllä tullut käytyä pariin kuukauteen, eli haalarit ovat taas ottaneet perinteisen paikkansa jostain hyllyn perältä. Noo, ehkä pikkujoulukausi innostaa olemaan aktiivisempi!


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Tosiaan, oon ollut viime aikoina kaiket päivät yliopistolla, ja illan tullen vaihtanut sitten paikkaa naapurirakennukseen eli Teknopalatsille, joka sijaitsee ihan yliopiston vieressä. Oon taas ihan koukussa liikuntaan, mutta ei haittaa yhtään. Ehkä paras asia, johon olla koukussa.

Oon käynyt oikeastaan melko monipuolisesti kaikilla ryhmäliikuntatunneilla, mutta tämän hetken lempparit taitaa olla BodyPump sekä pitkästä aikaa BodyStep! Oon viimeksi käynyt näin paljon Stepissä joskus tosi kauan sitten - enkä myöskään muista, koska olisin ollut vapaaehtoisesti näin kauan käymättä BodyCombatissa. Mutta näistä lisää treenipostauksessa, joka on ollut mulla Bloggerin luonnoksissa monta viikkoa, mutta jota en vaan oo näköjään saanut kirjoitettua loppuun. Laiska muija :)


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Viime viikonloppu alkoi 45:n fajitas-buffetilla. Lojuttiin siellä Even kanssa taas vissiin kolme tuntia ja mie taas perinteisesti vannoin session jälkeen, etten syö enää ikinä :D

Muutoin perjantai-ilta meni ihan rauhallisissa merkeissä kotona tenttiin lukiessa.


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Lauantailla eli pyhäinpäivällä oli aika ihana alku. Heräsin aikaisin, keitin kahvia ja lueskelin tenttikirjaa sängyllä pötköttäen. Koti oli siisti ja hiljainen ja talvipäivä kirkastui ikkunan takana. Teki jotenkin hyvää rauhoittua :)


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Jatkoin vapaapäivää BodyStepillä. Aattelin mennä naimisiin sen nykyisen ohjelman vitosbiisin (Right now) kanssa. Ihana jalkarääkki, ah tykkään niin paljon! Kenenkään muun lemppari?

Sunnuntaina mie olinkin sitten töissä Kempasa ja oli aika jeessi päivä! Kivoja asiakkaita ja pientä hulinaa :)


 photo ruIMG_6804_zps9c1f3d2f.jpg

Tällä viikolla mie oon ollut taas vaihteeksi yliopistolla, käynyt töissä, juonut spontaanit pikku päivähiprakat Paukun kanssa, käynyt Salon K:ssa laittamassa geelikynnet (postausta tulossa myöhemmin) ja päättänyt sittenkin osallistua ensi viikon Indiedays Blog Awards -juhlaan. Ahdistaa kyllä valmiiksi kaikki asun hankkimiset, rahanmeno sekä junalla Helsinkiin ja takaisin ramppaaminen, mutta ehkä se on sen arvoista! Ei sitä tietenkään tiiä, vaikka se asun ostaminen alkaisikin sitten vaatekauppoja kierrellessä innostaa, mutta viime aikoina mun elämään ja ajatuksiin ei vaan jotenkaan oo kuulunu kiinteästi mitkään pukeutumiset ja muodit, ja siksi tuntuu melkein inhottavalta miettiä, mistä sitä keksisi jotain hienoa ja mediaseksikästä päällepantavaa :D Johtuisikohan tämä muotikuivakausi osittain siitä, ettei oo tullut pyörittyä blogimaailmassa moneen kuukauteen. Sitä tyytyy jotenkin vähempään, kun se jatkuva ostaminen ja hienojen juttujen esittely ei ole koko ajan silmien edessä - tai silleen, nauttii asioista, joihin ei tarvitse rahaa.

Mutta jees, yleisesti ottaen mulle kuuluu siis hyvää, tuosta harmaan ankeasta säästä ja pimeydestä huolimatta :) Toivottavasti teillekin <3

20 kommenttia:

  1. jejejeeeee SÄ TUUT <3 meil tulee olee niiiiiiiiiin kivaa<3
    vihdoin ehkä päästään yölliselle majoneesipizzallekin yhdessä?;)
    titidiii<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu rakas Ouluun, true majopizzat löytyy täältä!! <3 Haha.

      Poista
  2. <3 Kiitos tästä blogista! Tiiäkkö kirjota aina kun sulla on tarpeeksi aikaa ja jaksuja kirjottaa. Vaikka mää sun postauksista tykkään ihan hulluna, ni olis aika hölmöä, jos tää estäis sun opiskelua tai muuta elämää. Nii että ihan turhaa omatunto tökkii rinnuksii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni sydämeen tää kommentti <3 puspuspus

      Poista
  3. olipa kiva kuulla sun kuulumisia sita!<3 sun postauksia lukiessa tulee niin ilonen ja rauhallinen olo. oot niin maanläheinen ja aito tyyppi. piristit tällä postauksella hurjasti ja kiva mennä tämmösellä levollisella mielellä nukkumaan hahah:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooooi niin ihana kuulla oikeasti! Ihan parasta että piristin, se näiden tarkoituskin on :) <3

      Poista
  4. hihi onnellinen täälläki <3 tsemppiä kouluhommiin! awwwww niin hyvä fiiilis ;-*

    VastaaPoista
  5. Jee, ootan treenipostausta innolla! Ja kun kirjoitit, että postausta kirjoittaessa tulee aina sellainen olo että tälläkin hetkellä pitäisi olla tekemässä esseetä tai muuta, niin mulla on ihan sama tilanne just nyt. :D Eli hommiin nyt ja pois blogeista notkumasta...

    VastaaPoista
  6. Oot ihana tyyppi ja tää on ehdottomasti blogi mitä luen :3 <3<3

    VastaaPoista
  7. Vaikka et olekaan postaillut pitkään aikaan, niin on tää kyllä ehdottomasti lempiblogieni kärkisijalla! Rakastan sun pitkiä postauksia joissa asia hyppii yhdestä toiseen ja kuinka aitoja nää on: sen takia ei kannata stressata vaikka muodin huipulla ei olisikaan. Ei sellainen ole aitoa ja lifestylea, vaan nimenomaan se että kertoo omista päivistään, kuulumisistaan ja ajatuksistaan, vaikkapa sitä olisikin vaan koululla päivästä toiseen. Tuntuu että saat kuitenkin tikusta asiaa, mielenkiintoista sellaista. :-)

    Muutenkin musta tuntuu että tää kuluttaminen blogeissa on mennyt ihan järjettömäksi, että nykyään just ostetaan vaan sen takia kun sitä päästään esittelemään ja käymään läpi oman postauksen kautta. Mainontakin on totta kai oma syynsä tähän kulutushysteriaan, mutta mukavaa että mukaan mahtuu sellaisiakin blogeja joissa se ei ole suuressa osassa, vaan itse elämä. Tietenkin ostospostauksia on mukava lukea, muiden postausten ohella!

    Tsemppiä loppusyksyyn ja alkavaan talveen ja nauti vaikka rästejä onkin! :-) Olet huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi miten ihana kommentti, huh huh <3 Tällaisella hiljaisella blogikaudella näiden tsemppien merkitys niin korostuu, tulee sellainen hyvä fiilis ja jaksaa jatkaa. Arvostan sun kehuja tosi paljon :) Ja oon niin samaa mieltä! Ihanaa kuulla että löytyy samalla tavalla ajattelevia. Itte oot huippu, sait mut hymyilemään.

      Poista
  8. Ihana olet! Kiva kun oot päässy pikkuhiljaa postausten makuun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei nyt hävettää ku ollu taas pitkä tauko :D

      Poista
  9. hei sita! ootko ensviikolla abipäivillä esittelemässä paikkoja meille lukiolaisille? oon ite tulossa sinne käymään ja ois huippu nähä sut siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi ku en ollut! Koitin kyllä hengailla meän suomen kielen ständillä tämän kommentin takia että jos sattuisit paikalle moikkaamaan :D Toivottavasti oli kiva päivä, mie ainaki söin suklaata jokaiselta pisteeltä....

      Poista
  10. Höpsö:) mun lemppareita onki tämmöset kuulumis- ja tekemispostaukset! Semmoset ostostenesittelytekstit on musta tylsempiä;p ei tarvi shoppailla blogia varten:)

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS