sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Uudet hiukset

Photobucket

Siitä on melkein vuosi aikaa, kun oon viimeksi käynyt värjäämässä ja leikkaamassa tukkaa - mikä on tavallaan hassua, sillä mun äitipuoli on kampaaja. Suutarin lapsella ei oo kenkiä! Nyt kuitenkin sovittiin Virpin kanssa treffit saksien ja hiusvärin merkeissä, sillä oon just sopivasti käymässä Rovaniemellä.

Mentiin siis tänään heti aamupäivällä Kauneus & Hiussali Vaulaan.


Photobucket
Photobucket

Mun hiuksiahan ei ikinä värjätä kestoväreillä, vaan Virpi laittaa niihin aina kevytvärin, joka kuluu kuukaudessa tai parissa pois. Joskus mulle on kuitenkin laitettu vaaleita raitoja ja sen lisäksi auringossa mun hiusten sävy muuttuu aika radikaalisti, niin kuin tuosta kuvasta huomaa! Latvat on ihan eri väriset kuin tyvi. Mie halusin jonkun aika luonnollisen värin näihin, ja päätettiin laittaa aika vaalea ruskean sävy. Sen lisäksi leikattiin aika reilusti latvoja, sillä ne oli ihan ohuet ja kuivat. Mulle on laitettu vuosi sitten permanentti, ja se on vähän myös kuluttanut tukkaa.

Tässä kuva ennen värjäystä:


Photobucket Photobucket

Ja tällainen siitä tuli! Ja tässä hiukset on tosiaan suoristettu suoristusraudalla, vuoden takainen permanentti on siis edelleen tallella loivien kiharoiden muodossa :)


Photobucket

Aika luonnollisen näköinen väri, mie tykkään kovasti. Kuvassa näyttää tosin ehkä vähän tummemmalta. Ja ihanasti tuli taas kiiltoa tukkaan! Mulla on vaan ihan kalju olo, kun on muka niin lyhyet hiukset, hehhe. Mitä te ootte mieltä :)


95 kommenttia:

  1. Tämä parturi-kampaaja sanoo täältä again, että hyvältä näyttää! :) tuli ihanan paksun näköset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan erilaiset kuin ne aiemmat haituvapäät :D

      Poista
  2. ihanat ! ♥
    Oot muutenki tositosi kaunis ! :-)

    VastaaPoista
  3. ohh miten upeat! sita oot mielettömän kaunis <3

    VastaaPoista
  4. jeee uus postaus! oon jokapäivä käyny kurkkimassa et oisko se sita nyt jo postannu ja tänää ku tulin nii olit! :) ihanat hiukset tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ihana kuulla että ees joku on kaivannu! Itestä nimittäin tuntunu tosi oudolta tää postaustauko :D Haleja <3

      Poista
  5. sinä se sitten olet aina yhtä suloinen ja söpö!

    terkuin anonyymi-S

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Joo vitsi tuntuu ihanalta ku ei oo ihan sellaset sameat niin ku viimeiset puoli vuotta on ollu :D

      Poista
  7. oiii aivan ihanat! sulle sopii suora tukka täydellisesti <3

    VastaaPoista
  8. Tulipa ihanat! ♥ tulee mieleen sun hiuksista mun omat, kun noin tummat ja mullakin hiukset muuttuu auringossa rrradikaaaalisti!! :D :) ihana Sitaaa hihi moi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Haha mikä sana tuo radikaali :D Moi <3

      Poista
  9. onks sulla ollu siis suoristuspermanentti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ku kihara :)

      http://colours-and-carousels.blogspot.fi/2011/12/suuri-hiuspostaus.html

      Poista
  10. Rakastan sun hiuksia, haluan noin pitkät! :)

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oot tuota mieltä :)

      Poista
  12. Aika hauska toi sun 'kalju olo' :D Sulla on aivan ihana pitkä tukka, oon super kade!

    http://js-heart.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. ihanat hiuksethan sulla on kokoaika ollut, ja sama rata jatkuupi vain! enkä henk.kohtaisesti huomaa pituudessa radikaalia muutosta, sulle sopis varmasti lyhyemmätkin ;) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itestä vaan tuntuu että on tosi paljon lyhyempi >:) Ja kiitti paljon!

      Poista
  14. en huomaa eroa terveisin tyhmä ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kattoo tuota ekaa kuvaa jossa näkyy nuo vaaleat latvat niin siitä ehkä huomaa! Eli nyt on koko tukka samaa väriä eikä tuollainen liukuvärjäys niin kuin ekassa kuvassa :)

      Poista
  15. Ui ihanat hiukset tuli! Näyttää freshiltä :-D

    Kivaa sunnuntai-iltaa :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha edes jotain freshiä tässä rapulanaamassa :D Kiitti samoin pikkuinen <3

      Poista
  16. Sulla on kyllä hirmu kivat hiukset, oon vähän kade heh.. Miten sen permanentin kans, otitko ne loivimmat kiharat ja minkälainen siitä tuli? Oon miettiny, että ottaisin kans, kun meinaa vähän nää suorat välillä kyllästyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on postaus siitä permanentista :) http://colours-and-carousels.blogspot.fi/2011/12/suuri-hiuspostaus.html

      Poista
  17. Sulla on aivan ihanat hiukset kun ne on noin paksut ja pitkätkin vielä !

    VastaaPoista
  18. Voiii miten ihanat, tosi nätti tukka tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IraCassandralle kiitokset ja halaukset :)

      Poista
  19. Ai että, sulle sopii aivan ÄLYTTÖMÄN hyvin suoristettu tukka!! Aivan jumalaisen kauniilta näytät!! <3
    Ps. Mun edellisestä kampaajakäynnistä kulunut ehkä sellaset about viitisen vuotta LOL.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan hirveästi söpö Outi <3 Ps. HÄ?

      Poista
  20. kauan oot kasvattanu noit ? :) Ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö mie en oikein tiiä mikä lasketaan kasvattamiseksi mutta suunnilleen lukion ykkösestä lähtien oon antanu näiden kasvaa silleen ettei oo kampaamossa otettu paljoa pituudesta pois :)

      Poista
  21. ihanat hiukset! munkii kampisis käynnist on semmoset 3vuotta:-) mut se siinä onki ku ei oo löytyny entisen parhaan tilalle uutta yhtä hyvää! en uskalla mennä ku en osaa olla rento siinä tuolissa, nään silmissäni kui senttejä lähtee liikaa :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho se on kyllä jo pitkä aika! Voi ei sun pitää kovasti sanoa että ei saa leikata yhtään liikaa :)

      Poista
  22. voi eiii oot nii hellyyttävä ja söpö tuommone pikkunen tuitui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oot aina niin piristävä tapaus <3

      Poista
  23. Ei aaaaws ku oot vaihtanu sen tähden lumihiutaleeks tossa bannerissa :> en tiä kauan siit jo onkaan mut söpö se on joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !! Oot eka joka kommentoi sitä! Jee :D Vaihdoin sen alkuviikosta, joulun kunniaksi hihi :)

      Poista
  24. Upee! Niin hyvinvoivan näköset ja kiiltävät :-)

    VastaaPoista
  25. Voi että, oot hiuksilla kuin hiuksilla uskomattoman kaunis :) Tuo värisävy sopii sulle todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitti! Ja ihana kuulla että sopii :)

      Poista
  26. kaunis sinä ja kauniit hiukset!:)

    VastaaPoista
  27. ihana sinä ja ihana lumihiutale hihihii pieni ♥ kävin muute tänää zeppelinissä ja aattelin sua ku menin changen ohi :-)

    VastaaPoista
  28. Voi _tukkageeni_ sun kanssas. Tuommosen piiskan kun sais! :)

    VastaaPoista
  29. Ooi varmaan yhet ihanimmista hiuksista mitä oon nähny! Saat olla ylpeä sun tukasta... :-) Itse yritän epätoivoisetsti kasvattaa ja tuntuu ettei ikinä kasva... :(

    VastaaPoista
  30. kivat on hiukset!:) kerros nuista housuista, niin ovatko olleet sen 60e:n arvoiset? ite oon haaveillu niistä jo sen yli puoli vuotta ainakin ja joka kerta kun menen ginaan niin mietin, että ostaisko nyt :D pelkään lähinnä sitä, että menevät rikki. Nimimerkillä kokemusta on halppis nahkahousuista -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nuohan on tokat tuollaiset housut jotka oon ostanu!! Eli rakastan niitä :D Edelliset ostin keväällä ja käytin ne melkein puhki - lopullinen puhkeaminen tapahtui kuukausi sitten kun kaaduin pyörällä ja kangas repesi polvesta niin pahasti, ettei niitä voinut enää käyttää. Nyt ostin uudet vaikka nuo maksaakin niin paljon, koska tiiän että ne on hintansa arvoiset ainakin mun käytössä :D

      Poista
    2. ahaa.. ovatko ne muuten pientä kokoa vai isoa? tai siis onko sulla niissä sun normikoko niin ku yleensä housuissa? hitto pitäisköhä se itekki vaa uskaltautua ostamaan :D 60e on kyllä siinä mielessä aika paljon, muttamutta. Leimakortista puuttuu enää yks leima niin jos sit ostais ku saa 15e alennusta ;)

      Poista
    3. Öö mulla on niistä 27! En tiiä mikä on muissa housuissa :D Mutta kannattaa kokeilla ja ottaa ne jotka just ja just menee jalkaan, ne antaa äkkiä periksi!

      Poista
    4. kävin kokeilee niin aivan ihanat jalas! jotenki kivan pehmeät ja joustivat hyvin :) sitä vielä kysyisin et lörpöstyykö ne käytössä?

      Poista
    5. Antaa ne periksi niin kuin sanoin, muttei mitenkään liikaa!

      Poista
  31. Oooi aivan ihanat hiukset! Superpaljon paksumman ja terveemmän näköiset nytten :-)Voi jumpe kun olis oma tukka tuommoinen!

    http://ssirau.blogspot.fi

    VastaaPoista
  32. Tosi kivan näköset hiukset!:))

    VastaaPoista
  33. oliko minkälainen viikonloppu rovaniemellä? :) meinasitko pitkäänkin viipyä siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähen täältä varmaan ylihuomenna eli keskiviikkona Ouluun :)

      Poista
    2. tulleeko postausta vlopusta?? :)

      Poista
    3. Tulee!! Koitan tänään tai huomenna muokata kuvat :)

      Poista
  34. Kävin Vaulassa tässä yks päivä ja Virpi laittoi mun hiukset. Se kertoi, että sen miehen tytär valmistui pari vuotta sitten samasta lukiosta kuin mie ja opiskelee nykyään Oulussa suomen kieltä ja mietin, että ootkohan se sinä mutten tajunnu kysyä :D Mutta ilmeisesti!
    Terkkui,
    turkkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa joo! Miehän se :) Terkkuja takaisin pitkästä aikaa :)

      Poista
  35. http://essijavallu.blogspot.fi/2012/12/luukku10.html (:

    VastaaPoista
  36. IHANAT! Aaaah, rakastan sun hiuksia niiiin kovasti:--)

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS