sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Blogille palautetta tai postaustoiveita?

Photobucket

Tänään heräsin harvinaisen kivaan sunnuntaiaamuun. Ei stressannut tai ahdistanut mikään, ikkunoista tulvi sellaista alkutalven toiveikasta valoa, puhtaat lakanat saivat jäämään sänkyyn vielä hetkeksi ja kahvi tuoksui hyvältä (tiputin kuppiin kaksi pikku sokerinpalaa).

Tuossa teidän kommentteihin vastatessa tuli mieleen, että haluaisin pitkästä aikaa pyytää vähän palautetta tästä blogista. Jotain sellaista pientä kritiikkiä, minkälaisista kuvista ja postauksista pidätte ja mitä haluaisitte nähdä lisää. Lisää kuvia, ja jos näin niin minkälaisia kuvia? Enemmän päivän tapahtumia vai teemapostauksia? Onko blogin tekstit sellaisia miellyttävästi luettavia ja postausten rakenne ok? Ei tarvitse väkisin keksiä palautetta, vaan jos oikeasti tulee jotain mieleen niin kertokaahan :)

Toinen juttu oli se, että haluaisin ensinnäkin kuulla jos teillä on postaustoiveita - kuvia, aiheita, haasteita, videoehdotuksia... Ja jep, tiiän että mulla on usein kestänyt aika kauan toiveiden toteuttamisessa, mutten viivyttele koskaan tahallaan; yleensä niiden valmiiksi saamisessa on ollut jokin este tai sitten mulla on ollut joku henkinen lukko homman kanssa. Mutta jos nyt tulee jotain toiveita, jotka pystyn yksin ja helposti toteuttamaan, niin voin tehdä ne jo ensi viikollakin! Ja vastaisuuden varalle on aina kiva saada valmiiksi ideoita. (Mulla on tällä hetkellä rästissä esimerkiksi asuntopostaus, mutta anteeksi, mie en vaan halua ottaa täällä kuvia kun kämppä ei oo lähellekään valmis. Teen sen heti kun saan loputkin huonekalut ostettua!) Yksi helposti toteutettava juttu voisi olla jonkinlainen kirjoitus tai mielipidepostaus, ja oliskin kiva jos heittäisitte ehdotuksia että mistä aiheesta voisin teille kertoa tai kirjoittaa.

Eli jos siltä tuntuu, niin laittakaahan palautetta ja toiveita kommentteihin :)

70 kommenttia:

  1. Teeppä Päivä sitan kanssa postaus (kuvia aamusta sinne yönpikkutunneille)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie teen! Oon tehny niitä ennenkin mutta voisin tästä lähtien ottaa tavoitteeksi tehdä vaikka yhden joka viikko :)

      Poista
  2. sun blogi on ihana just näin! <3 mutta voin silti mainita muutamia juttuja joista erityisesti pidän.
    ekaks sun tekstit on niin hyvin aina kirjotettu ja niitä on tosi helppo ja mukava lukea. huomaa että panostat tähän blogiin oikeesti:) tykkään myös ihan hirveenä sun kirjotuksista, siis runoista ja muista mitä oot julkassu! sun tyyli kirjottaa on aivan ihana. eli kaikki postaukset missä on juttua on mun mieleen. ruokapostaukset on aina kans hyviä haha! ja tykkään myös sun kuvista. plus parasta on ehkä kuitenki kaikki söpöjutut! hihi. oot ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Iina :) Kiitos ihan hulluna taas! Sie se aina kehut <3

      Poista
  3. Lisää asukuvia kaipaisin kyl :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee mie koitan ens viikolla saada jonkun kuvauskaveriksi! Nyt ei oo ollu pitkään aikaan kun ei oo ollu oikein mahdollisuutta ottaa kuvia kun Tuukkakin on niin tyhmä ettei se ikinä jaksa lähteä kuvaileen mun kans >:(

      Poista
  4. Kuten just aiempaan postaukseen raapustelin, niin mä tykkään sun höpöttelypostauksista ihan sairaasti, eli on tosi kiva lukea ihan ns. kunnon tekstejä. Myöskin sun niitä runoja yms."tarinoita" on ihan sairaan kiva lueskella, mukavaa vaihtelua! Ja sun kirjotustyyli on törkeen hyvä, siihen ei ainakaan mitään muutoksia;) Ja tosiaan päivä kuvina -postauksia vois olla enemmän, se yks oli ainakin tosi jees minkä teit hetkinen sitten!

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva kuulla :) Kiitos paljon ja joo teen sen päivä kuvina -homman taas!

      Poista
  5. lisää päivän asuja!! :D ja sun omia mietteitä, tainiitä on oikeestaa ollukki ihan kivasti :)

    VastaaPoista
  6. mielipidepostaus ois jee! ei tuu sen kummempia aihe-ehdotuksia, kirjota jostain itelles tärkeestä asiasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei koitan keksiä jonkun mistä riittää sanottavaa :)

      Poista
  7. tämmösenä tää blogi on tosi hyvä!! mutta pieni kiva juttu olis, jos voisit laittaa toimintonappulat/nappulan tekstien jälkeen, se olis tosi kiva :)) jos ei jaksa kommentoida, voi silti kertoa aktiivisuudestaan painamalla sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vois kyllä silleen olla just kätevä ettei aina tarvis laittaa kommenttia jos haluaa näyttää lukeneensa, mutta jotenkin mulla itellä häirittee ne toimintonappulat :D En tiiä miksi! Voisin laittaa harkintaan kuitenki :)

      Poista
  8. olisi ihanaa jos joka päivä tulis päivän asua kuvia, ja useammin sais olla tosiaan päivä sitan kans ja yöelämäkuviakin! :) musta on ihanaa, ku tää sun blogi ei mee samaa kaava päivästö toisenn kuten p.s i love fashion, alexa dagmarit yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tosi kiva kuulla! Joka päivä ei kyllä varmasti tuu onnistuun koska mulla ei oo kuvaajaa kun asun yksin, enkä muutenkaan pukeudu joka päivä mitenkään erikoisesti - mutta koitan tästä lähtien nakittaa jonkun kaverin useammin ottamaan kuvia! Varsinkin nyt kun huomaa että jotkut niitä tänne kuitenkin kaipailee (mie aina aattelen ettei kellään kiinnosta :D) Tietenkin voisin ottaa itselaukaisijalla parvekkeella asukuvat niin saisin niitä useammin, mutta haluan että ne on oikeasti "hienoja" ja hyvälaatuisia mieluummin :)

      Poista
  9. Sun blogisi on oikein kiva jo näinkin. Tykkään hurjasti siitä, että sulla on oikeasti asiaakin (ja kirjoitettu kunnolla isojen alkukirjainten ja kunnon kappalejakojen kera, kiitos siitä) eikä vain kahtasataa kuvaa sinusta itsestäsi tai uusista ostoksistasi hieman eri näkökulmista niin kuin ihan liian monessa muussa blogissa. :--D Teemapostaukset ovat kuitenkin aina kivoja, esim. päivä kuvina tai vaikka lempiesineitäsi (tyyliin 10 lempivaatekappalettasi tai 10 parasta lapsuudenmuistoa) taaaaai jotain vastaavaa. :--) Voisit myös kertoa vähän opiskeluistasi, ainakin minua kiinnostais hurjasti kuulla tuon alan opinnoista ihan joltakulta opiskelijalta itseltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Elina, kiitos paljon! Tosi kiva kuulla että joku arvostaa just kappalejakoa sun muuta :D Joo nuo kymmenen jutut vois olla aika kivoja, varsinkin lempivaatteet! Ja opiskelujutut myös, voisin ehdottomasti toteuttaa. Kiitos paljon ideoista :)

      Poista
  10. Äh, mie oikein aloin miettiä, että mitä tästä siun blogista oikein puuttuu ja en keksinyt kyllä yhtään mittään. Jos bloggaisin itse (ehkä vielä joskus saan aloitetuksi...), niin Starry Eyes sais multa ehdottomasti I love your blog-tunnustuksen. No, annan sen tällee leikisti. Tykkään sun teksteistä ja positiivisuudesta. Arvostan myös, että huonoina päivinä ei ole pelkkää täydellistä päivänpaistetta, vaan välillä voi murjottaakin jopa blogissa. Lisäksi on ihanaa, ettet ole pääkaupunkiseudulta, vaan Rovaniemi jollain tapaa paistaa susta - siel on ehkä Suomen kivoimmat ihmiset! Ja murteella kirjoittelusi on söpöä. Ihan parasta, kun teksteistäsi löytyy esimerkiksi sana "meän".. :)

    Jos nyt jotain ihmeellistä kaipaisi lisää, niin ehkä aikanaan joku postaus siun tästä ekasta kodista, suosikki kosmetiikkatuotteet jne. Tommosiakin postauksia on välistä kiva lukea, pistän naiseuden piikkiin. Mutta nuokin oli niin keksimällä keksittyjä, tää blogi on vallan mainio näinkin! :) Olet ihana, Sita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana!! Tuli hullun hyvä mieli :) Haha tuntuu aina omissa ajatuksissa että "meän" on ihan tavallinen sana suomen yleiskielessä vaikkei se kyllä oo, hehe. Suosikkikosmetiikat on ollu ennenkin toiveena, ja oon aina vastannu että mulla ei oo mitään lemppareita kun oon niin epäkosmeettinen ihminen :D Mutta voisin yrittää tehdä sellaisen kuitenkin! Oot kans ihana <3

      Poista
  11. Mie kyllä tykkään tästä hirveesti näinkin ! <3 Aww en kestä miten söpö toi Hello Kitty on joka lentää tolla luudalla XD ja toine juttu, sieku oot ihan hulluna noihi Hello Kittyihi, ni arvaa mihi miä oon !! Angry Birdseihi ! Ne limsat ja peli ja pehmolelut <3 Sanoinki miun poikaystävälle et haluun semmosen pehmo possun joululahjaks, terveisin Lotta 19 :DD Mut nii siis, mielipidepostaukset on kivoja, tai sellaset missä kerrot just enemmän siun viikoista ja näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikö ookki :D Hei huomasitko kun mulla oli pari postausta sitten kuva niistä Angry birds -tarroista? Haha tykkäisit varmaan niistäki sitte :)

      Poista
  12. Ihan törkeän mahtava näinkin! Mutta lisää asukuvia :)) Ja sitten jos kirjottaisit itestäs sellasen tarkemman henkilökuvauksen jaja kuvia Oulusta ja sitte kämppäpostausta odotellessa <3 Sun kavereista/ystävistä/tyttöporukasta ois myös kiva kuulla enemmän ja tarkemmin :) Kuten millaisia sun kamut on ja mitä arvostat kaveruudessa jne. Kiitos jo etukäteen <3 Oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyviä ideoita! Tyttöporukasta oon muuten aatellukki kirjottaa, koitan tehdä sen postauksen tässä lähiakoina sulle :) Mitä muuten tarkotat tuolla tarkempi henkilökuvaus? Ai sellanen postaus jossa kerron itestäni kaikkea?

      Poista
    2. jee kivaa :) niin siis tarkoitin sillä sitä, että kertoisit sun elämäntarinan tai vähän niin ku portfolion, mutta tiivistetysti :D elämäs kohokohdista! pusuja situli <3

      Poista
  13. Yks ihan hauska idea mitä oon parissa muussa blogissa nähnyt on se et antasit sun poikaystävän tehdä yhden blogikirjoituksen! Helppo homma siulle siis :D. Aiheella ei niin väliä, saisi poikaystäväsi kirjoitella vaikka päivästään, jostain itselleen tärkeästä asiasta tai vaikkapa vastailla joihinkin kysymyksiin :D Tähänhän tosin tarvii Tuukan suostumuksen, hehe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippu idea!! Tuukka on vaan tosi nihkeä näiden blogijuttujen suhteen niin saa nähdä :D Koitan suostutella sen, olis kyllä hauska sellanen. Kiitti hyvästä ehdotuksesta :)

      Poista
    2. En tee. T. Tuke

      Poista
    3. Haha Tuukka sattuu vihaamaan lempinimeä "Tuke" :D

      Poista
  14. Huippublogi! Mutta postausta uudesta kodistasi odottaisin innolla :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mutta kuten sanoin tuossa postauksen tekstissä, siinä tulee menemään vielä kauan koska mulla ei oo rahaa ostaa loppuja huonekaluja tänne enkä halua ottaa keskeneräisestä kämpästä kuvia :)

      Poista
  15. Sattupas sopiva postaus, olin muutenki just tulossa hehkuttaan sun blogia!! Nimittäin kulutin just syysloman lukemalla sun blogin kokonaan läpi, sen sijaan että olisin ahkerana tehny kouluhommia :D Alotin lukemaan blogia sun muuton aikoihin ja nyt luin siis kaikki sitä aiemmin tulleet postaukset :D Ja siis apua, sain niin paljo inspistä kaikkeen ja mun motivaatio, öö no lähinnä kaikkea kohtaan, on ihan huipussaan ihan vaan ja ainoastaan sun blogin ansiosta ! Sulla on niin ihanan rento kirjotustyyli ja vaikutat niin aidolta ihmiseltä. Nykyään ku monet mun vanhat lemppariblogit tahtoo täyttyä vaa sellasista turhista parin kuvan ja parin lauseen postauksista. Ei sellasesta saa mitään irti. Eli jatka vaan samaan malliin, kaiken maailman höpöttelypostaukset on ihan parhaita ja liikunta-aiheiset postaukset on myös kivoja, oon saanu niistä niin paljo motivaatiota omaan liikkumiseen :)
    Ja nyt ku kerran kunnon stooria aloin kirjottaan nii pakko mainita, että ollu iha hassua välillä nähä sua siellä täällä, porukat ku asuu oulussa, nii kyläilen siellä vähän väliä, opiskelen siis ite muualla :) Bongasin sut sillo vähä aikaa sitte 1Barissa ja tällä viikolla ku kävin Zeppeliinissä, niin oli ihan pakko kurkata ohi kävellessä Changeen, siellähän sää tiskin takana seisoit :p Harmittaa vaa ku oon nii ujo, etten ikinä uskalla tulla juttelee! :D
    Mut hihi pääpointti nyt oli kuitenki se, että sun blogi on tällasenaa iha huippu, mun lemppareista lempparein! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olitko sie se just joka silleen kurkkas kurkkas sinne liikkeeseen ja meän katseet kohtas! :D

      Ja apuaaaaa ihan mahtavaa kuulla että mie oon onnistunu tämän blogin kautta tekemään just sen mitä oon yrittänytkin! Oikeasti, just tällaiset kommentit on niitä parhaimpia - musta tuntuu niin hienolta, että joku oikeasti löytää pieniä onnenkipinöitä mun ansiosta, sillä musta on niin tärkeää olla onnellinen ja nauttia elämästä (ehkä senkin takia, että miekään en siihen aina pysty ja tiedän miltä tuntuu kun on paska olla ja haluan ettei muilla oo sitä tunnetta). Toivottavasti ens kerralla tuut jutteleen koska vaikutat niin kivalta + mun kummisetä kutsu mua Sipuliksi kun olin pieni ja tulee kivoja muistoja mieleen aina kun näen sun nimimerkin :D Haleja <3

      Poista
    2. :) Saatanpa ollakki, satuit ainaki just sillo kattomaa sinne "ovelle" päin ku kävelin ohi :D Pitää yrittää rohkaistua seuraavan kerran ku sut jossain nään :) Aijjaa hahah, mulle kaverit on jotenki onnistunu vääntämään ton lempinimeksi, vaikka sillä ei oo kyllä mitää yhteistä mun oikeen nimen kans :D

      Poista
  16. Ihan hirmusen ihana blogi nykyselläänki! Erityisesti tykkäilen lukee kaikkii sun omie mietteitä ja näitä runo yms kirjotuksii. No okei, tykkään kyllä myös kaikista söpöistä Hello Kitty jne hehkutuksistakin! :D

    VastaaPoista
  17. Miksi mulla lukee, että sulta olis tullut uus postaus nimeltä "Lempijuttuja syyspukeutumisessa", mutta sitten kun siitä klikkaa niin sitä ei ole :( Olin niin iloinen kun tuli päivän aikana kaksi postausta, vaikka toinen olikin palautepostaus! ps. minun mielestä blogi on oikein hyvä näin! Teksti on selkeää ja juuri nuo kaikke hellokitty- jutut sun muut on vaan niin tui :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se meinasi lähteä keskeneräisenä julkaisuun vahingossa! Mutta nyt se on valmis ja postaan sen heti huomenna aamulla :) Ihana kuulla että tykkäät, oot tosi suloinen.

      Poista
  18. Pidän blogista tooosi paljon nyt! Mutta ois tosi kiva, jos voisit laittaa itsestäs vuosien varrelta kuvia, jos vaan sulla on jossakin niitä tallessa! Olis tosi kiva nähä miltä näytit nuorempana tai ihan vauvana! :)
    Toivottavasti ois mahdollista, ihana tää kyl vaa on!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota on pyydetty ennenkin ja haluan toteuttaa tuon, mutta pikku esteenä se ettei mulla oo koneella mitään lapsuudenkuvia ja ne pitäis jotenki skannata Rovaniemellä.. Mutta mie voisin yrittää tehä sen ens kerralla kun meen Rolloon :)

      Poista
  19. Lemppari blogi! Olis kiva jos kirjottaisit sun tyylistä jotain ja miten oot löytäny sen ja miten sun tyyli on muuttunu vuosien aikana. Muuten jatka samaan malliin :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaa, kiitos paljon :) Joo voisin kyllä harkita, se vaan että mulla on ollu niin hirveä tyyli joskus etten oikein mielelläni esittelis sitä :D haha

      Poista
  20. Lyhyesti ja ytimekkäästi..rakastan sun tekemiä videoita ja odottelen postausta sun kämpästä. Ei mulla muuta. Kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja haha just hyvä :D Mutta anteeksi asuntopostausta ei tuu vielä kuukausiin, mulla ei oo varaa ostaa tänne puuttuvia huonekaluja ja tää on ihan tyhmän näköinen tällaisena!

      Poista
  21. Tää on niin ihana blogi näinkin, mutta mua kiinnostaisi ihan hirmuisesti se sun uusi kämppä! Mutta ymmärrän jos se ''remontti'' on kesken ja kaikki huonekalut ei oo paikoillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on kesken, oikeasti tää on hirveän näköinen ja jos postaisin tästä asuntopostauksen nyt niin katuisitte sitä että ees pyysitte sitä :D haha.

      Poista
  22. liikuntapostauksia jooko! jotain motiaatiojuttuja esim. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti! Tarviin itekin vähän motivaatiota koska polvi on vähän paskana ja tsemppi on tarpeen että jaksan kehitellä itelle jotain liikuntamuotoja jotka ei vaadi polven rasittamista (on niin paljon helpompi vaan astella jumppaan kun siellä ohjaaja kannustaa, nyt pitäis yksin jaksaa treenata kotona) :)

      Poista
  23. Asukuvia kaipaan monien muiden lisäksi! :--) Blogisi on todella piristävää luettavaa, kirjoitat hyvin ja kuvat on laadukkaita. En näe oikeastaan mitään syytä muuttaa tätä! Postaustoiveena esittäisin jotain thairuuanlaitto juttuja sitten kun pystyt sellaisen tekemään :--)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että kaipaatte asukuvia koska musta on nimittäin kiva postata niitä! Ja ehdottomasti ens kerralla kun vaan on aikaa kokata äitin kanssa Rovaniemellä :)

      Poista
  24. Postaus susta ja tuukasta! Jotain vanhoja kuvia ja kaikkee sekalaista. Btw onko Tuukka ollut jo armeijassa? Jos on niin miten jaksoit sen ajan jne. :-) vielä vähän lisää kuvia päivistä.. Vaikka jotain ihan hassuja, mutta kuitenkin. Sun postaukset on aina kivoja!! Tosi vaikee keksii mitään, kun postailet muutenkin niin monipuolisesti ü HEI VAIKKA SEMMONEN, että kuvaat yhden päivän ajan kaikki mitä syöt. Hihi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuukka on -87, se on käyny armeijan ennen kuin me ees tavattiin :D Eli en onneksi oo joutunu kokemaan sitä armeija-aikaa! Ei varmastikaan oo kivaa hommaa ootella aina toista :( Tai no, oonhan mie nytkin kaukosuhteessa.. Mutta ollaan onneksi oltu jo niin kauan yhessä ettei tunnu _niin_ pahalta vaikka ei voikaan olla koko ajan yhessä. Mutta joo katotaan jos saan siltä luvan tehä postauksen meistä :D Ja ooo kaikki mitä syön vois olla hauska tehä koska ruoka on rakkaus, _mutta_ mie oon ennenki miettiny että mie napostelen niin paljon että sitä olis mahdotonta kuvata järkevästi :D Tiiäkkö ku mulla on joka välissä pastilli tai juustosiivu suussa haha. Haleja Jassiliini oot suloinen <3

      Poista
  25. Tuut tänne etelän lämpöön ja otan susta kuvia ja postaat ne -postausehdotus. T. en kerro kuka ;-------------)

    VastaaPoista
  26. sinun videot on aina niin aitoja ja luonnollisia, niin niitä mie kattosin lissääki. terveisin tämän päivän ruokalatyyppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha olit symppis! Ja piristit mun päivää :) Joo vitsi mie tykkäisin kuvata enemmänkin videoita mutta mulla ei oo kunnon kameraa ku tuossa järkkärissä ei oo kuvausominaisuutta niin aina hävettää julkaista sellaisia pikselimössöjä :D

      Poista
  27. Ihana blogi ja oot itekki niin ihana jejee<3 välillä on vähän ärsyttävä kun sulla on niin paljon tekstiä yhteen pötköön ni sillon on vähän "vaikeaa" lukea sitä, jos siinä välissä olisi vaikka kuvia ni se ois paljon kivempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suloisuus :) Joo ymmärrän, varsinki jos ei muutenkaan tykkää lukemisesta niin voi tuntua että vähänkin tekstiä on liikaa :D

      Poista
  28. My room-postaus tai my day-video tai videopostaus tai kysymyspostaus..??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo omaa huonetta vaan oma kämppä mutta kuten tuossa tekstissä sanoin niin en voi vielä toteuttaa sitä :/ Ja kysymyspostaus mulla on ihan vasta ollu, en oo ees ehtiny julkaista kaikkia vastauksia. Videopostauksia voin kyllä tehä lisää!

      Poista
    2. ärsyttää ku ihmiset ei lue kunnolla ja toivoo just olleita ja ääh

      Poista
  29. jos tiiät jonku hyvän thaimaalaisen reseptin, joka olis mahollista toteuttaa Suomesta saatavilla aineksilla, ni sellanen postaus olis superkiva! tai vaik Espanjasta, ku asun tääl nyt toistaseks, mut eiköhän ne aika samat kamat oo täälläki :D sit toinen ehdotus olis, et tekisit jostain Oulun parhaista mestoista postauksen. mun poikaystävä on alunperin sieltä enkä jostain syystä erityisemmin ihastunu siihen ku keväällä ja kesällä kävin siel monta kertaa, mut ei kerrota sille hahhahah :) ni ehkä munki Oulu-fiilistely lähtis käyntiin jos saisin vähän naisnäkökulmaa, hehheh. asuistaki vois olla tääl enemmän juttuu.

    tykkään tosi paljon kaikesta turhasta höpinästä, mikä saa hyvälle tuulelle. huonona juttuna sanon nyt sen et en voi sille mitään, mut mä en jotenki yhtään innostu tarroista, hello kittystä ja muista pikkulapsi-jutuista, ni ne vois mun puolesta jättää blogin ulkopuolelle..

    mun mielestä on ihanaa, et jaksat aina vastailla kaikkiin kommentteihin vaik saatki niitä niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en tiiä, koska äiti on aina tehny meän ruoat, mutta lupaan tehdä sellasen postauksen yhdessä äitin kanssa ens kerralla kun oon Rovaniemellä sen luona :) Mie voisin tehdä periaatteessa tuollaisen Oulun parhaat paikat -postauksen, mutten tiiä olisko siinä järkeä koska mie en vielä tiiä niitä parhaita paikkoja :D Oon loppujen lopuksi suht vähän käyny ulkona syömässä/juomassa syksyn aikana niin ei oo tullu tutustuttua kaikkiin! Mutta ehkä joskus myöhemmin sitten? :)

      Valitettavasti en oo "pikkulapsijuttuja" jättämässä pois, ne on mun lempparihommia :D Ja totta kai vastailen, ihan siksikin että haluan osoittaa sillä kiitosta kun jaksatte kommentoida :)

      Poista
  30. Millä muokkaat näitä kuvia? Lisäät tollasia efektejä sun muita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen perusmuokkaukset PhotoScapella jonka saa netistä ja efektit taikoo pixlr-o-matic :)

      Poista
  31. Asukuvia lisää ja niitä söpöjä pikku gifejä!! Muuten sun blogi on kyllä täydellinen:-)

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS