maanantai 30. heinäkuuta 2012

Palkkapäivän odotusta ja biitsiä kaatosateessa


biitsiäjk

Tänään päivä lähti vähän hitaasti käyntiin, mutta iltaa kohti onneksi fiilis parani koko ajan! Aamulla mun eka ajatus oli, että peitto ei oo koskaan tuntunut näin hyvältä ihoa vasten ja jo herätyskelloa sulkiessani totesin, että mulla on vieläkin darra lauantailta (ekaa kertaa kahden päivän krappe Levin jälkeen). Mutta ei se auttanut kuin lähteä töihin! Oli mulla onneksi nami aamupala, Valion Profeel suklaajuoma.

Töissä palautin ruokatauolla pullot, että sain ostettua itelleni lounasta - jep, tilillä komeat 64 senttiä, haha. Onneksi huomenna on palkkapäivä, en oo oikeasti koskaan oottanut tiliä näin paljon! Olin hullun iloinen, kun lähdin töistä viideltä ja huomasin, että mulla oli täysi Subwayn leimakortti laukussa - kunnes tajusin, ettei mulla oo edes sitä kahta euroa, että saisin ostettua sen ison limsan, jolla ilmaisen subin saa... Onneksi herra poikaystävä antoi pari kolikkoa. Illalla pyöräilinkin sitten Subilan kautta rannalle, jossa tuplaliha-kanateriyaki-subin jälkeen alettiin pelaamaan. Oli ihan normaalia siihen asti, että alkoi sataa kaatamalla vettä. Jatkettiin peliä vaikka taivas salamoi ja ukkonen jyrisi niin pirun lujaa! Oltiin heti kohta ihan läpimärkiä ja vaikka tilanne oli eka hullun haufka, pikkuhiljaa hymyt hyyty ja meni aika väkinäiseksi se sateessa pelaaminen - ei vaan haluttu luovuttaa :D No loppujen lopuksi lähdettiin kuitenkin, muut suuntasi vissiin Mäkkäriin ja mie kotiin koska olin niin märkhä. Oli ihana pyöräillä paljain jaloin shortseissa ja topissa kaatosateessa, ajoin tahallaan vesilammikoista niin että kesänlämpöinen vesi huuhtoi varpaita.

Mutta jees, kävin suihkussa huuhtomassa hiekat pois hiuksista ja nyt mun pitäisi suunnata sänkyä kohti. Huomenna Kelalle hoitamaan opinto- ja asumistukijuttuja, jee! Huippua! Saatana... No onneksi on palkkapäivä, sen voimalla jaksan hoitaa nuo paperihommat. Mulla on superpitkä ostoslista, pitäisi ja haluttaisi ostaa vaikka mitä vaatteita ja sisustusjuttuja, mutta musta tuntuu, että ihan ekana käyn ostamassa jostain mansikoita. 

Mansikoista puheenollen, lauantaina on muuten blogin 1-vuotissynttärit, ja heti kun saadaan 1000 lukijaa kokoon niin pistän teille vähän arvontaa pystyyn. Palkinto liittyy kännyköihin ;) Eli ei mansikoihin vaikka siltä nyt vaikuttikin, haha koitin saada smoothin puheenaiheen vaihdon. Toivottavasti teillä on lähtenyt viikko kivasti käyntiin, haleja kaikille!

32 kommenttia:

  1. kappas melkein vuoden jo oon saanu seurata ihanan sitan elämää:) oot superparas hihi hyvää alkavaa viikkoa sullekkin kaunokainen :)!

    VastaaPoista
  2. Tässähä tää viikko lähtee mukavasti yövurossa käyntiin. Huomenna...Ohops siis tänään tulevaa tiliä myöskin odotellen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä! Ja jooo muheva palkka come to mama <3

      Poista
  3. haha sinä ja sun smoothit puheenaiheen vaihdot :D arvaa alkoks tehä mieli mansikoita, NAM!

    VastaaPoista
  4. oot niin ihana etten kestä! Sun blogi onnistuu aina piristää päivää <3

    VastaaPoista
  5. Mäkin söin eilen Subia, Club BBQ-kastikkeella <3 Ja samoin täällä odotellaan myös perjantaista palkkapäivää kuin kuuta nousevaa, hihi :D Hauskaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Haha :D tääläki on joskus otettu dietmixiä (palautus & välipalajuoma) mukaan jos on nollat ollu tilillä taulusa x) onneksi se sattuu korkeintaan viimeselle päivälle ja itelle, eikä omilta muksuilta puutu mitään :)

    Täälä oli mieletön ukkonen eilen illalla oulun keskustassa!! :D oot varmaa kattonu kuvia?? vähänkö pelotti käyttää töissä fööniä, ja karjasinki asiakkaille että SELVÄ, KUKAAN EI POISTU TÄÄLTÄ ENNEN SEITTEMÄÄ.. : ' DD onneksi niillä piisas huumoria. Mutta mun työkaveri oli sentää soittanu mein pomolle, että uskaltaako se koskia vesihanaan :DDD (pestään asiakas aina ennen leikkuuta) että sellasta, tervetuloa ouluun vaa, hahah :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se se oliski jos lastenki pitäis hörppiä Dietmixiä kun ei oo rahaa :D

      En oo kattonu kuvia, mutta joo siis täällä oli kans! Näin pari kertaa sen salaman taivaalla ja huhu eipä oo pitkään aikaan näkyny niin "pitkiä! salamoita. Hahah ihana kampaamo teillä :D

      Poista
  7. Luin äskön "kävin suihkussa huuhtomassa JALAT pois hiuksista" ja olin vähä et MITÄ HELVETTIÄ ennenku fiksuna tyttönä luin uudestaan xDDD Tykkäätkö hymiöstä, toi on niin urpo...

    ja mua väsyttää, superii päivää sulle sita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli hiukset täynnä jalkoja :S

      Haha joo tiiän, ja :P on kans hyvä!! Kivaa päivää sullekki Mirella <3

      Poista
  8. Kesäsade, onko parempaa!! Okei eka se tuntuu parhaalta, sitten jossain vaiheessa ei enää nauratakaan.... Ja mm mansikoita, onneksi kotona odottaa jääkaapissa moonen monta litraa tuota herkkua <3 ja pakkasessa on vanilijajäätelöä, mums!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo mieki rakastan! Oi monta litraa, ja jäätelöäki, miksei meillä oo? Ai niin Tuukka osti kaupasta vaan lohta ja jogurttia

      Poista
  9. Onnea kohta 1-vuotiaalle! Aika mennee nopiaa, voi hittolainen! Kiva päivitys, näitä sun höpsöttelyjä on mukava lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. tehdään joku sisustuskierros Oulussa, sitte ku tullaan? :)

      Poista
    2. Hihi kohta osaan puhua :) Niimpä, ihan oikeasti mieti kuinka nopeasti vuosi on menny! Ja mitä kaikkea on tapahtunu! Ja kiitos, ihana kuulla että tykkäsit :)

      Poista
    3. Ja joo!! Sie saat auttaa ku oot niin sisustus master

      Poista
  10. Haha, ihana postaus taas! Täällä odotetaan kanssa tällä viikol kolahtavaa tiliä, vähän kertynyt kans kaikkea, mitä haluis ostella:D

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. tää postaus oli tosi hauska ja kiva lukee, Sita oot ihana ! ♥

    VastaaPoista
  12. Jooo mäki oon oottanut tiliä niin paljon! Ah mikä fiilis kun kurkkasin justiinsa verkkopankissa käyttötilin saldon <3

    VastaaPoista
  13. apua nyt vasta huomasin kuinka paljon sulle on kertynyt lukijoita!Älä vaan siirry minnekkään Indiedaysille kun niillä näköjään on tapana viedä kaikki kivat blogit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmm no syksyllä on tulossa sellainen Indiedays-juttu johon oon luultavasti liittymässä :S :D Mutten siis suoranaisesti bloggaa Indiedayssille. En oikein tiiä siitä sen tarkemmin vielä!

      Poista
  14. ihanan piristäviä nää sun postaukset :)

    VastaaPoista
  15. Mulla olis sulle haaste :)

    http://vanityclouds.blogspot.fi/2012/07/i-wanna-be-one-to-walk-in-sun.html

    VastaaPoista
  16. Sulla on kyl niin ihana blogi! =) Omnomnom oon koko viikon haaveillu mansikoista, onneksi poikaystävä lupas tuoda perjantaina (karkkipäivä!) mansikoita sen kotikotoa jossa niillä on mansikkapuskia. En tiiä tällä hetkellä mitään parempaa kuin tuoreet mansikat ja semmoinen fluffmansikkavaahtokarkkitökötti. niin hyvä kombo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaa hei mie oon nähny niitä kaupassa! Pitää kokeilla joskus!!

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS