perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lempipaikat Rovaniemellä: Vesalan luomu- ja lähiruokakauppa


Lupasin joskus kuukausia sitten tekeväni postauksen minun kotikaupungin kivoimmista paikoista. En oo varma, tarkoitettiinko toiveessa lempiravintoloita, -baareja vai kenties yleisesti kauniita tai kivoja paikkoja Rovaniemellä, mutta päätin eilen, että ottaisin ensin kuvat lempiruokapaikoista (hengailupaikat esittelen ehkä sitten myöhemmin). Kävelin just Bar & Cafe 21:stä kämpille, kun pysähdyin Rovakadun kulmaan ja katoin toiselle puolelle tietä. Laukku- ja kukkapuodin välissä näkyi pieni kauppa, johon en ollut koskaan ennen kiinnittänyt huomiota. No okei, joskus talvella, ennen kuin kauppa aukaistiin, huomasin peitetyt näyteikkunat ja tekstin "Tähän avataan lähiruokakauppa" - mutta sen jälkeen en oo uhrannut koko paikalle ajatustakaan, puhumattakaan siitä, että olisin käynyt puodissa sisällä.

Ylitin kadun ja päätin mennä tutustumaan.



Ja mikä yllätys Vesala olikaan! Mulla ei oo ollut mitään hajua siitä, kuinka laajan valikoiman ja ihanan tunnelman omaava kauppa tuosta ihan keskustan nurkilta löytyykään. Ajattelin ensin vaan pistäytyä käymään, mutta oli pakko ottaa kamera esiin ja jututtaa myyjää - ja onneksi jututin, sillä sain tietää paljon kivoja juttuja kauppaan, sen historiaan ja tuotteisiin liittyen. Vesalan luomu- ja lähiruokakauppa aloitti siis toimintansa maaliskuussa 2012. Periaatteena oli tuoda rovaniemeläisille luomu- sekä lähiruokaa ja kauppa, jonka jokaisen tuotteen takana on jokin idea ja tarkoitus. Kauppiaan vanhemmat omistivat aikoinaan myös ruokakaupan, ja kauppias itse on erikoistunut ravitsemusasioihin, ja sattumien kautta nämä kaksi asiaa yhdistyivät. 

Kyselin ihan ensimmäiseksi, miten kauppa on käynyt, sillä Rovaniemellä tuntuu, että ketjut menestyy aina yksityisiä paikkoja paremmin. Kauppa kuitenkin kuullemma käy, ja Vesalalla on jo oma, vakiintunut asiakaskuntakin, johon kuuluu niin nuoria kuin vanhoja ihmisiä, ja sekä miehiä että naisia. Osa tulee ostamaan gluteenittomia tuotteita, osa haluaa luomua ja jotkut kaipaavat erikoistuotteita, kuten pellavarouhetta, jota ei välttämättä muualta Rovaniemeltä löydy. Osa asiakkaista taas hyödyntää erityisesti kaupan vihannes- ja hedelmävalikoimaa, jonka laajuus yllätti minutkin. (Ja tuotteet maistuvat kuullemma erilaiselta kuin markettien rehut - eivätkä edes ole aina kalliimpia!) Enkä tiennyt sitäkään, että Vesalalla myydään kuivatuotteiden ja Reilun kaupan suklaiden lisäksi myös lihaa; kanaa, poroa, kalaa, nautaa... Mulla oikeastaan viehätti eniten pähkinätarjonta, josta saa kauhottua itselleen sopivan määrän esimerkiksi cashew tai macadamia-pähkinää.



Ja kuten mainitsinkin, kaupassa on ihana tunnelma. Myyjän kanssa oli mukava jutella niitä näitä, apua sai helposti ja maistiaisiakin oli tarjolla; mansikoita, tuoretta naurista kauppiaan omalta takapihalta sekä sitruuna-mansikkajuomaa. Mie itse päädyin ostamaan rasiallisen luomumansikoita viidellä eurolla, mutta ensi kerralla pakko ehkä testata noita tuoreita hedelmiä, pähkinöitä ja suklaata :) Vesalaan saa myös pankkikorttimaisia lahjakortteja, joille voi ladata rahaa haluamansa summan - huippu lahjaidea, ainakin minusta.

Suosittelen siis teitäkin käymään Vesalalla, varsinkin jos ootte rovaniemeläisiä ettekä oo ennen tutustuneet kauppaan. Uskon, että yllätytte positiivisesti. Ja jos tykkäsitte postauksesta, tykkäilkää myös Vesalan luomu- ja lähiruokakaupan omista Facebook-sivuista - koitetaan tukea putiikkia niin, että Rovaniemellä saadaan nautiskella tuoreesta, freshista ja järkevästä ruoasta tulevaisuudessakin. Muutkin kuin Rovaniemellä asuvat saa myös käydä tykkäämässä!

Sellainen postaus tällä kertaa. Toivottavasti piditte, mulla ainakin tuli tätä kirjoittaessa ja mahdottoman makeita luomumansikoita syödessä hyvä fiilis hihi.

20 kommenttia:

  1. Pakkohan tuo on käydä tsekkaan seuraavan kerran ku kaupungilla liikun!

    VastaaPoista
  2. ihanan näköinen paikka ! oispa täälläkin :o

    VastaaPoista
  3. Pitääkin käydä tsekkaamassa toi, vaikuttaa aivan ihanalta paikalta. Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyhän ihmeessä :) Ja ooppa hyvä!

      Poista
  4. Aukioloajat ois jees

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. FB-sivuilta löytyy,
      ma - pe: 10:00-18:00
      lauantaina: 10:00-14:00

      Poista
  5. Itelle tullu jo tutuks, ja oi mitä herkkuja löytykään :) Mahti paikka!

    VastaaPoista
  6. Harmittaa kun en asu tuolla päinkään. Asun pienellä paikkakunnalla eikä mahdollisuuksia ole vierailla tuollaisissa liikkeissä. Ehdottomasti tekisin ostoksiani tuollaisessa putiikissa, aivan ihanaa että jotkut jaksavat vielä panostaa luonnonmukaisiin tuotteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, munki pitäis skarpata ja panostaa enempi!

      Poista
  7. ihanan näkönen paikka! :-) ja hei jos toi pähkinävalikoima miellytti sua, niin kannattaa oulussa suunnata semmoseen paikkaan ku kuudes maku. Siellä on joku ihan mieletön pähkinävalikoima!! :-)

    VastaaPoista
  8. Voi vitsi miten kivan olonen paikka! Pitää ettiä toi sit kun menen taas Rolloon :)

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS