lauantai 26. toukokuuta 2012

Syömisestä



Ruokakuvia taas, voi eii. Nokumutku ne on niin ihania! Oltiin eilen kummisedän kanssa syömässä italialaisessa ravintolassa, Toscaninissa. Ruoka oli ihanaa (antipasto kahdelle alkuruoaksi ja pääruoaksi ilmakuivatulla kinkulla, pinaatilla sekä ricotta-juustolla täytettyä pastakääröä), viinilasillinen lämmitti viilenevässä Helsingin illassa, mutta aloin ruokailun jälkeen bussissa miettiä omia ruokailutottumuksiani. Aattelin sanoa täälläkin pari sanaa, ihan vaan koska sattuu olemaan aikaa (odottelen kyytiä Turkuun täällä Taijan kämpillä).

En tiiä, miltä mun syömiset täällä blogin puolella vaikuttaa, mutta ainakin omasta mielestä vaikutan usein Frendien Joeylta ja meän tyttöjen kesken mun ruokahalu on jonkinlainen läppä. Esimerkiksi ravintolassa mie oon aina se, joka tilaa suurimman annoksen vaikkei  välttämättä ole edes nälkä - ja sen päälle syö vielä muiden tähteet. Pääsiäisenä Levillä jotku oli nauranu sille, miten "laiha" oon siihen verrattuna, kuinka paljon syön. Oikeastaan joskus mietin sitä itsekin, esimerkiksi tänään kun vedin juustosämpylän, Nutella-täytetyn croisantin, tonnikala-Subin ja sipsejä reilun tunnin sisällä.

En kuitenkaan pysy samassa painossa sen takia, että olisin sellainen syntymälaiha niin kuin jotkut, jotka pystyy syömään melkein kuinka paljon tahansa lihoamatta (kateelliset terveiset vaan täältä heille, haha). Oikeastaan syy painon paikallapysymiseen on se, että mun syömiset on sellaisia kausiluontoisia. Oon ennenkin sanonut liikuntapäiväkirjojen yhteydessä, että himotreenailun lisäksi mulla oikeasti on niitä mättökausia, jolloin en jaksa harrastaa liikuntaa, vaan pelkästään herkuttelen järkyttävän määrän ruokaa, niin kuin syöminen olisi ajanvietettä. "Näläntunne? Mikäs se semmonen on?" Tälläkin viikolla oon treenannut tasan kerran, ja se oli maanantain lenkki. Tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai on ollut pelkkää rentoilua, ja oon siis rehellisesti sanottuna syönyt joka ikinen päivä suklaata, ravintolaruokaa ja juonut terassisiidereitä. Ennen pääsykoereissua taas liikuin melkein joka päivä, join paljon vettä, söin herkkuja enintään keksin päivässä ja valitin kovaan ääneen treenikaverille Maijalle sitä, jos olin sortunut syömään pitsaa edellisenä iltana.

Ristiriitaista?

Ennen vihasin tätä mun ääripäämeininkiä. Olin aina hullun vihainen itelleni siitä, jos hyvän liikuntakauden jälkeen palasin huonoihin ruokailutottumuksiin ja napostelin suklaata kuin viimeistä päivää. Se kyllä saattoi johtua siitä, että iso kontrasti muistutti mua vuosia sitten vaivanneista ongelmista syömisen kanssa (laihdutin hulluna, yritin palata normaaliin, mutten osannut syödä normaalisti vaan söin liikaa, masennuin painonnoususta ja aloin laihduttaa taas, kunnes yritin palata normaaliin, mutten osannut syödä normaalisti vaan söin liikaa, ja...). Nyt oon jotenkin enemmän sinut omien outojen kausien kanssa, joita kyllä tiedän esiintyvän monilla muillakin naispuolisilla henkilöillä. Ja miksei miehilläkin. En enää oo niin vihainen itelleni herkkuviikoista (tai -kuukausistakin, been there done that), koska oon alkanut tajuta sen olevan maailman turhinta. Pizza ei katoa sieltä mahasta vaikka sitä kuinka katuisi, joten miksei itseinhon sijaan mieluummin vain taputtelisi masua tyytyväisen kylläisenä? Ei oo mitään hätää, vaikka vetää sen viisi suklaapatukkaa päivässä ja skippaa ryhmäliikuntakalenterin jokaisen jumpan viikon ajalta, jos ja kun tietää, että aina voi palata siihen hyvään ja terveelliseen rytmiin. Eikä lihominen kuitenkaan ole mikään maailmanloppu, vaikka musiikkivideoiden ja muotikuvien katselun jälkeen parin minuutin ajan tuntuukin aika vahvasti siltä. Sitä paitsi, kyllähän sitä itekin pysyisi tikissä jos siitä maksettaisiin.

Jotkut ei ehkä silleen tiedostaen ajattelisi tätä asiaa tälleen, mikä on tietenkin hieno juttu. Ite en vaan osaa, sitä tulee aina jollain tapaa pohdittua syömisiä, mutta jotenkin oon iloinen kun oon tämän kevään aikana tajunnu, ettei ne kausiluontoiset treenaamiset ja herkuttelut haittaa. Loppujen lopuksi kierolla tavalla oikeastaan tykkään siitä; aktiivisesta liikkumisesta nauttii paljon enemmän, kun jättää ylimääräiset herkut pois, ja toisaalta tykkään sitten kyllä vetää Mäkki- ja Makuuni-safkaa kerralla kunnolla sellaisen "vähän joka päivä" tyylin sijaan. Joillakin se säännöllinen herkuttelu toimii, ja tietenkin tuo tapa olisi terveellisempi - tai ainakin mie oon käsittäny, että nimenomaan säännölliset ruokailutottumukset on niitä parhaimpia - mutta jos mulla nyt sattuu olemaan tällainen ääripääajattelu niin opiskelun, parisuhteen, kirjoittamisen ja siivoamisen kuin syömisenkin suhteen, niin mitä se haittaa? Kunhan ite on onnellinen, ja onnellisuushan on parasta. Elämä on niin hemmetin ainutlaatuinen ja hieno asia, ja tuntuis hirveältä joskus vanhana katsoa taaksepäin miettien, miksi piti tuhlata niin paljon aikaa oman navan tuijotteluun (kirjaimellisesti).

Toivottavasti ymmärsitte tämän tekstin pointin, ja jos ette, niin kysykää. Olisi kivaa jos jakaisitte omia kokemuksia asiasta, ootteko samanlaisia kuin mie vai kuulostiko kaikki ihan oudolta? Ja toivottavasti siellä ruudun takana ei ole syömishäiriöstä kärsiviä tyyppejä - jos on, niin isoja sympatiahaleja kaikille ja voimia <3 Jos "Nothing tastes as good as thin feels" tuntuu omalta motolta, käykäähän testaamassa Amarillon wingssit creme fraiche -dipillä niin saadaan väite kumottua :)


Ps. Pakko lisätä tähän, että siis mullakin on ollu yläasteelta lähtien melko huono suhde syömiseen ja omaan vartaloon, siksi on jännää ja virkistävää kun sanotaan, että mulla on hieno asenne. Miehän oon aina ollu just se, jolla ei oo ollu hyvä asenne! Mutta oon kyllä iloinen kun oon löytänyt uuden näkökulman asiaan ja päässyt tavallaan uudella tavalla yli syömisongelmista - musta tuntuu, että mitä kauemmin jonkun laihduttamisenkin kanssa painii, sitä useamman yli pääsemisen ehkä tarvii. Tekee hyvää :)

66 kommenttia:

  1. Wau, tällä tytöllä on asenne kohdallaan :)! Teksti sai minut hymyilemään, vain siksi koska puhut todella hyvin ja vielä ihan asiasta! Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Iloisin mielin voin mennä nukkumaan, vaikka ilkeät anonyymit onnistuivat iltani jo pariin otteeseen pilaamaankin. Kiitos Sita, olet ihana, haleja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tuli hyvä mieli, ilkeät anonyymit on ärsyttävintä mitä on! Kiitos itelles kommentista ja paljon haleja myös <3

      Poista
  2. Mulla on kyllä sama tossa ravintolahommassa, että vaikka ei olis nälkä, syön muidenkin tähteet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo miksi pitää olla niin ahmatti? :D

      Poista
    2. Ruoka on vaan niin parasta <3 :D

      Poista
  3. Go girl!

    Mahtavasti ajateltu ruokailun suhteen. Välillä oon liian ankara itelleni, jos on herkutellut liikaa..Täytyis vähän relata! Tuli hyvä fiilis tästä postauksesta:)

    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko yrittää, on mulla siis oikeasti ollu tosi huono suhde syömiseen, mutta yritän päästä siitä tälleen irti :) Ja kiva kuulla että tuli, mullaki sun kommentista!

      Poista
  4. Moi! Oot tosi kaunis ja pirtsakka tyttö, ainakin oon saanu semmosen kuvan susta blogisi perusteella. Mulle tuli tosta sun postauksesta jotenkin tosi tuttu olo. Ei tätä paino/syömis asiaa saakkaan ottaa liian vakavasti. Täytyy nauttia elämästä. Tykkään sun blogista tosi paljon, jatka samaan malliin! Kivaa kesän alkua sulle söpöliini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos ihanasta kommentista :) Niimpä, elämässä on paljon muutakin kuin stressaaminen johon käyttää aikaa ja vaivaa! Kivaa kesää myös sulle, nautihan auringosta ja jätskistä :)

      Poista
  5. Oot ihana!!!!:) joskus onneks jotku bloggaajat kirjoittaa näin tärkeestä asiasta,ainakin mulle ja luulen et monelle muulle myös. Itellä nyt syksys alkoi vähän syömishäiriöön päin oleva pinttymä päässä ,johon onneksi puututtiin heti, Ettei mennyt pahenmaksi.rakastan ruokaa ja liikunta, niitä Päiviä on ehkä turhan usein ku tuntee itsensä norsuks,mutta myös niitä jolloin on ihan tyytyväinen .joskus laihempana ajatteli et nyt oon siinä missä haluan että ei yhtää lisää,sitten oli pakkoi lisätä reippaasti syömistä että sai taas muut terveys seikat kuntoon , vähän tuli ehkä lisää ja joskus ällöttää ja ajattelee et mitä jos joku kattoo että tolla tullu pari kg lisää.pitäis vaan aina osata ajatella että kukaan ei huomaa niitä paria kiloa ja onko sitä sen onnellisempi pari senttiä laihempana ?ei ole.:) kirjoita vaan useammin tällaisia jos tulee mieleen jotain lisää.tälläisia kun lukee niin tulee ajatelleeksi että syökö mieluummin sitä porkkanaa vai jäätelöä muiden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oot!

      Mulla vähän sama, mullakaan ei periaatteessa kovin kauaa ehtiny olla syömishäiriö, mutta ne jälkipyykit on inhottavia (vaikkei enää laihduttaisi hulluna tai oksentelisi, niin sitä kuitenkin jää sellainen tyhmä ajatusmaailma joka on tosi vaikea saada pois). Mutta en miekään oikeasti ikinä huomaa kavereiden parin kilon painonmuutosta, eikä musta sellainen luuta ja nahkaa -lookki edes ole kaunis.

      Pitää kirjoittaa, kerran näin hyvää palautetta on tullu teiltä ihanilta jotka jaksatte kommentoida :)

      Poista
  6. sori honey en soittanut töiden jälkeen kun piti suoraan mennä sinne tädin synttäreille! soittelen sulle huomenna, oot kyllä varmaan jo turussa...:) mutta nähään pian taas ja ps. ihku postaus söpöliini<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään, olisin vaan selittäny miksen päässy käymään! Soittele <3

      Poista
  7. Ihana postaus ja pelkkää asiaa! :) Itse voin rehellisesti sanoa kuuluvani luultavasti niihin säännöllisten ruokajuttujen liputtajiin, mutta erilaisuudessa ei ole todellakaan mun mielestä mitään pahaa ja nimenomaan ihmisten kuuluisi musta tehdä just siten miltä niistä iteltään tuntuu parhaalta! Kaikki jutut ei tietenkään sovi kaikille ja me kaikki ollaan niin erilaisia ettei niiden pidäkkään! On tärkeetä että löytää just ne omat juttunsa mitkä parhaiten sopii itelleen, myös syömisen ja liikkumisen suhteen! :) Kertakaikkiaan mahtava teksti! <3 Keep going girl! ;)

    http://anettetraining.blogspot.com/

    - Anette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon ihana :) Oi oon kateellinen, pystyis itekin olemaan säännöllinen. Mutta niimpä, kaikki on ihan hirveän erilaisia eikä pitäis aina verrata itteä toisiin ihmisiin. Kiitos paljon vielä <3

      Poista
  8. Voi miten kivaa lukea toisesta, joka on samanlainen kausisyöpöttelijä kuin mää! Oon painisellu tän asian kans jo kauan ja syytelly itseä siitä, etten pysty sellaseen tasaseen rytmiin, vaan joko syön tosi terveellisesti tai en syö terveellisesti ollenkaan. Tällä hetkellä on menossa se terveellinen vaihe. Painon oon kuitenki onnistunu säilyttään melko samana, vaikka syönki melko epäsäännöllisesti ja -terveellisesti toisinaan. Ja mää en myöskään oo niitä ihmisiä, jotka pysyy hoikkina, syövät sitten mitä tahansa, ikävä kyllä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just sama mulla! Syyttelyä ja pettymyksen tunteita. Pitää vaan ymmärtää, että jos ite sattuu olemaan kausisyöpöttelijä niin sitten on, varsinkin jos sullakaan ei paino hirveästi nouse tai laske sen takia :) Kiitti kun jaksoit kommentoida!

      Poista
  9. Ite oon just niitä että rakastan syömistä yli kaiken, mutta lihominen tuntuu niin vastenmieliseltä. Just joskus viime vuoden lopulla solvasin itteäni aina kun söin jotain ylimäärästä ja vahdin vaakaa valehtelematta joka päivä, ettei lukemat vaan nouse. Mutta nyt oon päässyt tuosta vaiheesta yli, vaa'alla en oo käynyt varmaan yli kahteen kuukauteen (en uskalla...:D) ja kyllä painonnousu on näkynytkin kropassa mutta täytyy sanoa että oon ollut paljon onnellisempi kun saan syödä vapaammin ja näin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie oon vähän samanlainen, en kyllä halua olla yhtään tämän isompi kuin mitä oon ja mieluummin vaikka vähän pienempikin :D Mutta jep, ei kellään kiinnosta oonko mie pari kiloa laihempi vai en, varsinkaan niillä ihmisillä jotka oikeasti merkkaa (eli perhe, poikaystävä ja kaverit). Mutta tietenkin jos itellä on koko ajan huono olla omassa kropassa niin sitten voi olla ihan hyvä laihduttaa.

      Mulla on muuten sama homma tuon vaa'an kans, esim. pääsiäisen jälkeen en viikkoon punninnu itteäni kun tiesin että lukemat on jotain järkyttäviä :DD Kauhea ressi jostain painosta, haha.

      Poista
  10. ihan sairaan ihana postaus! Toi teksti sai oikeesti hymyilemään:D(:

    VastaaPoista
  11. Kerrassaan mahtava postaus Sita ! Saan kyyneleet ja hymyn viritettyä saman aikaisesti naamalleni tätä postausta lukiessa. Sulla on tosi hyvä suhtautuminen syömiseen ja koitan ottaa sinusta mallia! Tää piristi niin paljo mun päivää ettet uskokkaan (poistit ahistukseni.) Tää on eka kerta ku kommentoin tänne mitään, mutta nyt se tuntu ajankohtaselta. Sulla on tosi ihana blogi ja oot niin mielettömän upee ihminen<3 vaikutat niin avoimelta ja jotenki niin emmä osaa ees sanoin kuvailla :) Jatka samaan malliin! - AA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, ihanaa että kommentoit vihdoin :) Ei mulla ehkä vielä oo mikään täydellinen suhtautuminen, mutta yritys on kova ja aion tästä lähtien panostaa siihen, etten ressaa! Ihan hullun kivaa että tää piristi, ahdistus on hirveä tunne joka on kyllä vaikea saada pois. Toivottavasti sulla on tänään sunnuntaina aurinkoinen kiva päivä <3

      Poista
  12. Kaunotarrr <3 ! Ja ruokakuvat...aah ! N Ä L Ä K Ä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana! Käy syömässä jotain hyvää :)

      Poista
  13. Nams mitä ruokakuvia ! Ite kuulun onnekkaasti siihen väestönosaan, jotka on perimän ja geenien avulla luonnostaan laihoja. Ennen mieki olin aina se joka söi muiden tähteet ja otti isoimman annoksen, koska se ei näy missään, miks ei vois syödä? Nyt oon enemmän menny siihen suuntaan, että yritän syödä säännöllisesti ja herkutella vähän, en jätä herkkuja pois mutta syön kerralla vähemmän. Ja okei, usein en ees ajattele koko asiaa, syön jos on nälkä ja tuntuu hyvälle. Ei se oo nii vakavaa ! Sulla on hyvä asenne Sita ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki :) Ja kiitos kommentista! Sulla on hyvät tavat, säännöllisyys ja pienet annokset tekee varmasti sellasen hyvän olon sekä fyysisesti että henkisesti. Tai ainakin kuulostaa hyvältä!

      Poista
  14. Voi että..siis tämä sun teksti tuli niiin nappiin väliin mun elämässä!! Mä olen ihan samanlainen ihminen kuin sinä eli kaikki tai ei mitään-periaatteella mennään. Sit kun herkutellaan,niin tehdään se sitten kunnolla ja päinvastoin sit kun treenataan,treenataan tosiaan sata lasissa!! ;) Siks nappiin kohtaan,koska mulla on ihan hirveet morkkikset perjantain ja lauantain herkutteluista.. Mut oikeesti,mitä väliä? Mitä väliä,koska kuitenkin heti maanantaina voi palata arkeen ja treenata sata lasissa. Miks olla hirvee tiukkapipo ja rajata sitä herkuttelua,jos mieli tekee vetää suklaata ja jäätelöö ja saunalonkeroo? Sikskö että pelkää lihomista? Ei ne kerry,kun osaa elää myös sitä terveellistä elämää! Kiitos oikeesti tästä,mulle tuli niin paljon parempi mieli :) Elämästä pitää nauttia!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tavallaan ihan vähän huono omatunto Helsingin syömisistä, mutta tavallaan kuitenkin ihan hyvä olo! Lomalla lomaillaan ja sillon kun on herkkukausi niin silloin se perkele on!

      Maanantait on ihania, voi aina palata arkeen ja saa mielenrauhan kun on taas hyvät rytmit :) Ihan mahtavaa kuulla että sulla tuli hyvä mieli - ja muista myös pitää tuo fiilis: mulla ainakin usein illalla suihkussa unohtuu ne kaikki terveelliset ajatukset ja tulee se hirveä itseinho takaisin, nyt ei anneta sen tulla!

      Poista
  15. Sita oot ihana. Oon monta kertaa ajatellu sun tekstien jälkeen että ihanaa, jollain muullaki on samanlaisia, ei vähän samansuuntasia kun täysin samanlaisia tapoja tai ajatuksia. Ne tuntuu itestä aina niin oudoilta vaikka ne on arkipäivää itelle. Tää teksti olis voinu tulla mun suusta(jos osaisin pukea ajatukset sanoiks mitä en osaa). Ja sun krapula salalitto teoria juttu. HAPPENS ALWAYS! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän siistiä, oon hullun iloinen tästä kommentista <3 Samaistuminen on parasta, tai siis se on yks niistä asioista joita toivon teidän lukijoiden kokevan mun blogia selaillessa. Ja joo, salaliittoteoriat!! Oikeasti huh huh, pahinta.. Pakko koko ajan olla Facebookissa ja soitella kaikille koska pelottaa että kaikki on yhtäkkiä vihaisia :D

      Poista
  16. oi ihana sita ja mahtava postaus! <3

    mulla on itellä ollu jo jonku aikaa vähän vaikee suhde syömiseen. oon aika herkkupeppu enkä valitettavasti kuulu myöskään niihin, jotka eivät liho vaikka kuinka söisivät. periaatteessa tiedän olevani normaalipainoinen, mutta silti mulla on pakkomielle olla pienempi ja yrittää laihtua. lähipiirissä on yks anorektikko ja yks kaveri on muuten vaan laihtunu aika monta kiloa. tuntuu tosi epäonnistuneelta, kun itse ei laihdu mihinkään. välillä yritän tosissani pienentyä, syön vain vähän ruokaa ja liikun enemmän. toisinaan ymmärrän, ettei mun tarvi laihtua ja voin syödä hyvällä omatunnolla herkkujakin. sitten iskee taas ahdistus ja lopetan syömisen hetkellisesti. äh kunpa pääsisin tasapainoon, eikä tarvis miettiä koko ajan mitä syö ja paljonko syö. kunpa osais olla tyytyväinen itteensä semmosena kun on! ja toisinaan kyllä olenkin. mutta suurimman osan ajasta tuijottelen "läskejäni" ja mietin että olisinpa laihempi. vaikka ei tarvisi edes olla.
    hups tulipa vuodatus! kiitos tästä postauksesta muru!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, oot niin true lukija kun käytit yhdyssanaa -peppu :)

      Mulla on vähän samaa ongelmaa ollu, mutta hei oikeasti - vertaa itteäs niiden kavereiden sijaan muihinkin ihmisiin, niin asiaa pystyy kattoon vähän eri kantilta. Mullakin esim. jumpassa tulee välillä sellainen olo, että äh, miksen oo yhtä timmi kuin tuo naapurilaudan steppailija ja miksei mun käsilihakset näy samalla tavalla, mutta ei pidä aina kattoa vaan itteä paremman näköisiä vaan tajuta että koko sali on täynnä eri kokoisia ihmisiä. Tai silleen. Joskus vois itsetunnon kohotuksen kannalta aatella että vitsi mulla on hyvä kroppa verrattuna tuohon! Ja sekin on hassua, miten aina aatellaan että just se pienin on paras; ite ku mietin millaisista tytöistä tykkään, niin en mie ees välttis haluais sellaista hullun laihaa pikkuruista tyttöä. Saa sellaista pehmeyttä olla :) Eikä normaalien ihmisten tarvi olla täydellisiä, siinä se täydellisyys just on.

      Ja tasapaino; se tulee kyllä, vaikka nyt tuntuu että fiilikset vähän heittelee. Mulla kesti yli kolme vuotta parantua kunnolla anoreksiasta ja bulimiasta, eli ei se tasapaino välttämättä tule niin äkkiä (vaikka kyseessä ei olisi edes mikään sairaalaan vievä syömishäiriö vaan mun ja sun tapainen tilanne). Muista että kaikki on itestä kiinni, kukaan ei pakota sua olemaan laiha, lihava, stressaantunut tai ahdistunut. Mieti kuinka paljon muita tärkeämpiä asioita maailmassa on ja muista, että ne ihmiset jotka oikeasti välittää susta, ei oikeasti kato sun kroppaa vaan sisintä.

      Haleja sinne ja toivottavasti löydät vähän sellaista mielenrauhaa, koska mie oikeasti niin tiiän miltä itseinho ja syömisstressi tuntuu.

      Poista
  17. Heippa! Olen haastanut sinut blogihaasteeseen: http://inspirationbylaura.blogspot.com/ :)

    Ja oon muuten ihan samanlainen aika ajoin himo herkuttelija ja sitten taas jonkun aikaa "paastoaja" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiitti paljon :) Katotaan että teenkö tuon, oon nimittäin postannu hullun monta fakta-haastetta - mutta jos keksin jonkun kivan teeman niin teen!

      Poista
  18. Voi Aamen oikeasti!
    Mulla on ollut tosi vaikeita aikoja syömisen suhteen teininä, ja tuntuu ettei se suhde ruokaan ole vieläkään ihan normalisoitunut. Suoraan sanottuna tuskin koskaan tulee niin täysin tekemäänkään. Silti oon tänä keväänä jotenkin herännyt siihen ajatukseen, että mitäs vittua nyt oikeasti :D Tekeekö silloin tällöin tapahtuva mättäminen musta täyden luuserin ja onko elämäni tärkein asia oikeasti se oma napa ja pari kiloa, jotka tulee ja menee? No ei todellakaan!

    Sitä haluais sanoa, että kaikki kauneusihanteet eivät vaikuta muhun, mutta kyllähän ne piru vie vaikuttavat. Silti oon jotenkin herännyt tajuamaan, että mulla on oikeasti yksi elämä ja jos mun tekee mieli suklaata niin sittenhän minä ostan vaikka kaksi levyä sitä ja syön kerralla :D Maailma ei siihen kaadu. Kyllähän se niin vain on et hyvä ruoka tekee ihan samalla tavalla onnelliseksi kuin vaikka se pitkä juoksulenkki. Molempia tarvii :) Ihminen ei ole mikään kone.

    Hienoa, että oot löytänyt rennon asenteen elämään ja syömiseen. Oot kyllä niin syötävän suloinen ja herttainen tyttö, että toivon tosissaan sulle kaikkea hyvää!
    Jatkahan samaan malliin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana aloitus. Joo mulla just sama, en mie ikinä tuu täysin normaalisti olemaan, vaan aina sitä vähän jotenkin tyhmästi kiinnittää syömiseen huomiota enemmän kuin normaalit ihmiset, jotka ei oo kärsiny syömishäiriöstä. Mutta niimpä, napa ja pari kiloa on pikkuasiota tässä maailmassa!

      Mullaki vaikuttaa paljon, inhoan esim. sitäkin kun poikaystävän kanssa katotaan vaikka leffaa jossa on joku hullun hyväkroppainen nainen esittämässä seksikästä rooliaan - mutta sitten taas, ei maailma tosiaan siihen kaadu, ettei ite nyt satu olemaan samanlainen. Ollaan kyllä tosi samanlaisia, ruoka ja liikunta tekee yhtä onnelliseksi mustakin :D Pelottavan samanlaisia! Tsemppiä sullekin senkin sielunsisko <3

      Poista
  19. Tiiän niin mistä puhut!! Ääh, tälläkin hetkellä kamppailen sen kans, et meniskö ostaa sipsii ja dippii. Kuitenki sit vetasisin koko pussin kerralla nassuun -tuloksena ällö olo & morkkis. Oon asunu kolmen vuoden sisällä 16 kuukautta jenkeissä, ja siellä tuntuu aina paisuvan, vaikka annosten kokoa yrittää parhaansa mukaan hillitä ja lisätä urheilua. Suomessa tuntuu, ettei niistä kiloista sitten ikinä pääse eroon, varsinkin kun se sipsipussi tosiaan houkuttelis. Toisaalta sitten taas ajattelen, että kerranhan sitä eletään ja ruoka on hyvää. :) ite toivoisin jonkilaista balanssia tähän juttuun! Asiaa auttais paljon, jos painoa ois vaikka viis kiloo vähemmän, ei paljo sitte tarviis miettii.

    http://curiousandfascinated.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenkeissä kyllä varmasti tulee vähän lihottua, siellä se ruokakulttuuri on niin eri ja pelkästään hyviä ravintoloitakin on niin paljon että pakkohan niitä on testailla läpi! Mutta tietenkin jos ihan oikeasti on huono olla omassa painossa, niin kyllähän aina voi laihduttaa sen muutaman kilon ja kattoa että onko silloin vähän pienempänä henkisesti ja fyysisesti kivempi ja onnellisempi olla - jos oma kroppa ahdistaa hulluna joka päivä, niin ei sekään oo pitkän päälle hyvä asia. Mutta jos taas pystyy hyväksyyn itsensä sellaisenakin on, niin tietenkin aina paljon parempi :) Kunhan löytää ne omat tavat olla onnellinen.

      Poista
  20. Hei tää oli tosi hieno teksti! Pystyn samaistumaan suhun aikalailla.... Välillä se on herkkuja koko päivän ajan syön kaiken minkä näen-tyylillä, ja välillä sitten on niinkin tarkka siitä, mitä laittaa suuhun ettei vaan lenkillä kulutetut kalorit mene hukkaan :D Oot ihana, kirjotit just kaiken mitä pyörittelen aina mielessäni niin ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, mie oon aina kuvitellu että sie oot sellainen luonnostaan hoikka kenen ei tarvi ikinä miettiä mitä syö! Ihan hassua kun ootkin kans syömisstressailija. Siekin oot ihana, kiitos kommentista pieni <3

      Poista
  21. no oon kyllä sillä tavalla samallainen kun sä, että vaikka söisin paljon niin silti saatan syödä vielä kavereiden jämät.. :DD ja muutenkin tuntuu että syön silleen aika paljon, ja esim jos mulla on jotain herkkuja, esim suklaalevu tai karkkipussi niin vedön ne kyllä ihan hetkessä.. :D joskus sitä vähän hävettääkin kavereiden seurassa kun vetelee kaikki heti minuutin sisään naamaansa xD mut mä vaan oon sellanen! en osaa tyytyä vaan ihan pieneen ruokamäärään.. :D ja jos esim sipsejä tms ruokaa on jossai tarjolla niin kyllä mä se olen joka aina hakee lisäää ruokaa eikä voi lopettaa sitä napostelua:D ärsytää kyllä välillä kun miettii liikaa omaa kroppaansa ja että ei pitäis syödä jne, toisaalta se on aika turhaa:D vaikka tottakai terveydestä täytyy pitää huolta, mutta kuitenkin! tulipas kauhee romaani:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha perus Joey-tyyppinen syöjä! Niin ehkä sitä sitten kolmen kympin jälkeen alkaa enemmän kattomaan mitä syö, ettei just keski-ikäisenä olis ihan verisuonet tukossa :D

      Poista
  22. Täällä kans on yks joka pystyy samaistumaan hyvin tähän tekstiin! :D Mulla on reenaaminen aina päällä oikeestaan, mutta syömisen suhteen sen sijaan tulee just näitä mättökausia ja terveellisyyskausia vuorotellen. Kyllä se salaatin ja veden syöminen välillä tuntuu hyvältä blablabla mutta sitten taas ruoka on hyvää ja syöminen kivaa!

    Varsinkin siivet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki nykyään onneksi kohtuu hyvin pysyny reenaaminen samana syömisestä riippumatta, mutta nyt on vaan ollu huono viikko ku tän allergian takia ei oo pystyny oikein liikkuun. Tai pystyis muttei uskalla, ollu kuumeinen olo. Mutta jep, on se ruoka hyvvää!

      Poista
  23. Ihana teksti! :)

    Muakin aina nauretaan kaveriporukassa, osittain siks että on just ongelmia sen liian vähän syömisen kanssa mut tosiaan ei nykyää enää mitää. :D Liikunkin kyllä paljon, välillä vaan on sillee jaa ku pojat huomauttelee et syö paljon. Mitäs itte sit on semmosia nirsoja, ei ne oo kunnon miehii!

    Ja oot niin oikeessa noista kausista. Toisaalt se on just sillee et se keskitie merkitsee, kun kuitenkin välil liikkuu ni eihä siit voi mitää kamalaa tapahtuu jos välil vaan mättää. Ja sillon ei todellakaan ees saa reenata, varsinkin jos juo! Tulee vaan kamalampi olo. :) Ite oon kyl pienest pitäen ollu tämmönen elohiiri ni liikun kyllä viikoittain, mut noi ruokakaudet on kyllä tuttuja. Tekee aineevaihdunnallekki hyvää tankata joskus..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki inhoan nirsoja miehiä :D Koirien ja miesten pitää olla sellaisia kaikkiruokaisia syömäreitä, tai musta se on jotenkin söpöä. Joo en miekään treenaa sillon kun on juonu, joskus menee kakski välipäivää koska yks ei riitä :D

      Poista
  24. Ensinnäkin sul on tosi ihana blogi. :) En yleensä kommentoi mihinkään blogeihin mitään, mut kun tää aihe nyt on tämmönen omaa elämäänikin koskettava asia... Mua harmittaa ja turhauttaa, kun ihmiset (etunenässä minä, kamppaillut ties minkälaisten syömisongelmien ja masennuksien kanssa) tuhlaavat aikaa ja _energiaa_ ruoan ja syömisen kanssa kriiseilyyn ja kaikkeen siihen ahdistukseen yms. Ruoka on oikeesti elämälle välttämätön ja kaiken lisäksi ihan älyttömän ihana asia, josta kuuluisi todellakin nauttia. Ihanaa, jos oot saanut selätettyä suurimmaksi osaksi syömiseen liittyvät ongelmasi. Itsestänikin tuntuu, että pääsen päivä päivältä lähemmäs tasapainoista elämää, johon kuuluu niin terveelliset elämäntavat kuin herkuttelukin. Vielä kun hyvästä ruoasta nauttiminen ja uusien makuelämysten kokeminen rakkaimpien ihmisten kanssa on ihan parasta elämässä! Ja oon huomannu, että mitä enemmän keskityn rakastamaan kaikkia elämän ihania asioita ja muita ihmisiä (myös niitä täydellisen kauniita ja timmejä, vaikka jossain takaraivossa riehuukin pieni kateushirviö), sitä enemmän opin myös arvostamaan ja rakastamaan omaa kroppaani ja elämääni. Anyway, vaikutat tosi upeelta tyypiltä ja kuten sanoin, sun blogi on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun kommentoit, arvostan sitä :) Ja kiva kun kerroit omia kokemuksia, pystyn niin samaistumaan kaikkeen! Esimerkiksi tuo kateushirviön hiljentäminen, se kyllä tekee hyvää, vaikka on ainakin mulle ihan hemmetin vaikeaa. Sulla on hyviä ajatuksia, eihän sulla oo enää muuta kuin pitää niistä kiinni ja toteuttaa asiat käytännössä - mikä on tietenkin oma urakkansa, muttei mahdoton sellainen niin kuin tiiät :) Elämä on niin hirveän lyhyt ja arvokas, olis niin hassua tuhlata se johonkin niin turhanpäiväiseen kuin itsensä inhoamiseen. Haleja ja kiitos vielä kehuista <3

      Poista
  25. Sita, sä kirjotat älyttömän hyvin! Treenaan ite kans jonkun verran, ja oon tarkka että syön proteiinia treenin jälkeen ym ym, ja toisaalta mulle ei tuota mitään ongelmaa syödä suklaakakkua kerralla. Oon oppinu tässä "vuosien varrella", että se mitä kerran sinne masuun laittaa, on laitettu ja that's it, niinku sanoitkin että ei se kauhee morkkis sitä rasvahiilari-pommia sieltä enää saa pois, ja se on ihan totta! Kaikenlisäks mua on hirveesti "auttanu" se tieto että jos vaan haluan, ni pystyn noudattaa tarkkaa ruokavaliotaja kieltäytymään kaikista mieliteoista. Joten sillon ku mieli tekee voi syödä. Lisäks luin jostain että kun syö niin "keskittyy syömään" eli just ei tee sitä mitä minä, eli kattoo tv:tä ja syö vahingossa paketillisen suklaamuroja..:D Ja viimesenä, syöminen on ihanaa ja ruoka on ihanaa, eikä kenenkään pidä kokee siitä huonoo omatuntoo että syö:)!

    Ihana että oot saanu sun suhteen ruokaan hyväks, ja toivottavasti pääset opiskelemaan sinne minne oot ahkerasti hakenu! Lämmintä kesää:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Noora! Ihana kuulla että oot tuota mieltä. Ja sulla on hyviä ajatuksia, oon samaa mieltä kaikessa ja haha tuttu tunne tuo paketillinen suklaamuroja :D Mutta kun sellainen sohvanapostelu on just parasta. Kiitos kommentista ja ihanaa kesää sullekin!

      Poista
  26. olet tosi sympaattisen oloinen tyttö, mahtavaa että uskallat kirjoittaa tänne näinkin henkilökohtaisista asioista :) varmaan jokainen tyttö jossakin vaiheessa miettii syömisiään enemmän ku pitäis, niin valitettavaa kuin se onkin.. mutta mun mielipide on se, parempi hetken häpiä ku kauan katua, mitä sitten jos syö paljon, omalle kropalle pitää olla armelias :) kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw kiitti nyymi! Niin onhan se tosi yleistä nykyään, haluttais tietää että onko vaikka 1960-luvun Suomessa ollu syömishäiriöitä - tai varmasti on, mutta kuinka paljon. Niimpä, joskus tuntuu että tyttöjen ajatusmaailma on silleen minä vs. vartalo, ja siis mitä hittoa, meän kroppahan on suunnilleen ainoa asia joka me kunnolla omistetaan ja joka on ihan yhtä "sielun" kans :D Sille pitää olla mukava!

      Kiitti kivasta kommentista :)

      Poista
  27. Hieno teksti Sita!! Mun syöminen on vähän samantyyppistä, joskus mässään huvikseni kotona jos ei ole tekemistä, kiireisinä päivinä taas tulee liikuttua paljon ja syötyä niukasti. Mullakin oli yläasteella vähän häikkää syömisten kanssa, ja olen niin onnellinen että osaan nykyään suhtautua ruokaan ihan terveesti. En ajattele enää ollenkaan miten pitäisi syödä, vaan syön sitä mitä milloinkin tekee mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläaste on kyllä pahaa aikaa, ja murrosikä muutenkin. Onneksi sitä pystyy kasvaan henkisesti, ja ihanaa kuulla että sulla on nyt kaikki ok :) Se on musta pahin jos ne ongelmat jää päälle vielä parikymppisenäkin, tai jotenkin tuntuu että silloin on jo niin paljon isompi riski jäädä loppuiäksi siihen syömishäiriökierteeseen.

      Mutta kiitti vielä :)

      Poista
  28. Hei eikä ! Vaikka tässä postauksessa olikin sellanen pohdiskeleva teema niin silti tää oli parhaimmistoa. Harvemmin bloggaajat myöntävät nauttivansa syömisestä, mutta ihanaa että sinä myönsit ja perustelit vielä - minäkin nautin siitä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! Onhan se välillä vähän hassua puhua niin yleisesti kaikelle kansalle, mutta teän kommentit on vaivan väärti :)

      Poista
  29. jotenkin kuulostaa niiiin tutulta, itelleni tulee sekä "nälkäpäiviä" (kolme pizzaa päivässä moi) että kausia, jolloin kaikille saa olla selittelemässä vähäruokaisuuttani
    . Hassua mun mielestä tässä on muiden ihmisten reaktiot; tuntuu kun sekava syömiseni aiheuttaa kanssaihmisille päänvaivaa juuri siksi, etten osu "paljoruokainen" enkä "pieniruokainen" kategoriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihmiset haluaa luokitella ja hämmentyy ku joku onkin vaikeasti kategorioitava! Mutta jep, jännää miten paljon meitä kausisyöjiä oikeasti on :D

      Poista
  30. Ihana postaus!
    Ite en oo kausisyöjä vaan syön aika säännöllisesti, vaikka toki mullakin niitä mässäilypäiviä aina välillä on. Mulla vaan oli ihan päinvastanen ongelma ku useimmilla yläasteella...yritin epätoivosesti lihottaa itseäni, koska oon luonnostani laiha ja ainakin sillon kuuluin niihin ihmisiin, jotka ei liho vaikka söisivät virtahevon :D Sillon jotkut oli huolissaan mun painosta ja sain jatkuvia huomautuksia asiasta. Vasta nyt myöhemmin oon tajunnu, että ei syömisestä kannata kenenkään stressata liikaa jos terveys on kuitenkin kohdillaan. Nykyään nautin syömisestä ja terveestä kehostani ja toivon, että muutkin pystyisivät tekemään samoin! (Niitä kauan kaivattuja kilojakin on kertyny, vaikken sitä sillon millään olisi voinut uskoa :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti kuinka erilaisia kaikki ihmiset on! Ei sekään varmaan oo kivaa että koko ajan huolehditaan, varsinkin kun laihuudesta huomautellaan paljon enemmän kuin lihavuudesta. Kiva että oot kuitenkin sinut itsesi kanssa, sehän se tärkeintä on että ite tietää miten asiat on :)

      Poista
  31. mua niin itkettää tää postaus! Mutta hyvällä tavalla, tuntuu että vihdoinki joku on käyny/käy samaa läpi. Mulla on tällä hetkellä menossa sellanen mässäilykausi, en vaan osaa syödä normaalisti. Söin tuossa äskenkin pullan hetken mielijohteesta vaikka olin täynnä. Ja koko ajan oon sitä mieltä että hitto, heti kesäloman loputtua palkkaan vaikka personal trainerin jotta pääsen niin timmiin kuntoon etten ikinä. En tiedä onko mulla epätyypillinen syömishäiriö EDNOS, mulla on ollu ongelmia itteni ja syömisen kanssa jo reilun vuoden eikä loppua näy. Mutta anyways, hieno teksti, vaikutat mahtavalta tyypiltä ja oot tosi hyvä kirjottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mittään hättää <3 Ensinnäkin, melkein kaikilla on joskus tuo sama tilanne. Haluttaa laihduttaa ja olla hullun tikissä, silti syö hulluna vannoen, että no sitten vähän ajan päästä alotan terveelliset elämäntavat. Ainaki mulla! Ja toiseksi, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja kattoa vähän ulkopuolisen silmin omaa tilannetta. Eikö oo hassua, että sitä loppujen lopuksi ite tekee omasta elämästä vaikeaa? Tai mulla ainakin tuntuu välillä että mitä hittoa, eihän kukaan pakota mua ahmimaan tai mitään, kaikki on vaan itestä kiinni. Kolmanneksi, mulla ainakin syömishäiriön alkua pahensi se, että oikein otin selvää sairauden oireista ja melkein tahallaan tein kaiken kuin anorektikko, jolloin pikkuhiljaa sitä alkoi oikeasti olla sellainen. Ja yritin aina tunnistaa samoja piirteitä itessäni, tiiätkö - varo ettet ala silleen aatteleen että mulla on EDNOS ja sitte pahenna samalla tilannetta.

      Auttaako sulla asiasta puhuminen? Jos saisit jollekki kaverille avauduttua tuosta? Mulla autto myös se että ihan vaan hyväksyy sen että noniin nyt syödään niin vitusti että ei mitään järkeä, mutta ei voi mitään, kyllä tämä kausi menee ohi. Ennen aina panikoin ja sätin itteä että hyäh mikset oo ruodussa mutta nykyään on paljon helpompi olla ku ei vaan mieti sen tarkemmin. Menee vaan päivä kerrallaan miten haluaa :) Toivotaan että sulla tulee parempi olo ja tiiäkkö pistä mulle vaikka sähköpostia jos haluat puhua tarkemmin asiasta, mulle saa avautua!

      Poista
    2. kiitos ♥ mä oon viime vuoden keväästä lähtien alkanut laihduttaa. Koko kevään söin 100-500 kaloria päivässä, kesän söin välillä miten halusin, välillä taas rajoitin, syksyllä mulla oli jotain ihme paastokausia, välillä söin hitosti ja tätä jatku tähän kevääseen asti. Kuntoilin ja söin proteiinipitoista ruokavaliota, mutta mun elimistö on ja oli ilmeisesti säästöliekillä koska en laihtunut kuukausien aikana grammaakaan vaikka söin kyllä alle kulutuksen. Luovutin, söin miten huvittaa nyt kesäkuuhun asti.
      Nyt yritän vaan saada tän säästöliekin pois syömällä ravintoterapeutin antaman lappusen mukaan terveellisesti ja säännöllisesti.
      Mielessä on edelleen halu laihduttaa. Oon normaalipainon ja lievän ylipainon rajoilla. Näytän siltä, miltä oon vannonu etten koskaan tuu näyttämään. En halua näyttäytyä kertaakaan bikineissä kenellekkään perheen ulkopuoliselle, onneks ei oo olllukaan sellasia helteitä että porukka menis rannalle.. Oon lihonnu viime vuoden keväästä 14-15 kiloa, joka on ihan järkyttävää. Ja ahdistaa ihan järkyttävästi koska nyt kesäloman aikana oon lihonu 3-4 kiloa vaikka en oo syönyt niin paljon ylimääräistä että tuon verran ois järkevä lihoa. Johtuu varmaan tuosta säästöliekistä, en oikein ymmärrä..
      Äidille oon tästä puhunu, se vaan kannustaa liikkumaan ja rajoittamaan herkkuja. Ja tää taas ei auta mua yhtään, en halua että se kannustaa mua tähän. Haluaisin että se vaan sanoo että mä riitän tällasena. Mutta toisaalta en halua, haluan laihtua ja eikö se olis vaan hyvä että äiti on samoilla linjoilla mun kans? Oon ihan sekasin enkä jaksa tätä enään.. Ystävät keille oon tästä puhunut sanoo just tuota riität tuollasena älä murehdi jne, se tuntuu paljo kivemmalta/mukavammalta.
      Tälläki hetkellä itken tässä silmät päästä.. Ja joo oon huomannu että yritän just tunnistaa itestäni nuita ednoksen oireita. Varmaan, että saisin jonku diagnoosin tälle, että mun ei haluttais laihduttaa, että mun paha olo otettais oikeesti vakavasti.

      Poista
    3. Aaa anteeksi en tienny että sulla on noin kauan jatkunu tuo! Vähän eri asia sitten. Hullua lukea tätä, tulee niin oma tilanne mieleen viisi vuotta sitten. Lihoin pahimman laihduttamisen jälkeen niin paljon että huh huh, enkä sitten enää koskaan laihtunu samalla tavalla kuin ekalla kerralla. Ja olin just normaalipainon ja ylipainon rajoilla, mikä tuntu niin sietämättömältä - olihan sitä jo omaksunu sellaisen langanlaihan kauneusihanteen laihduttamisen aikana. Mie niin tiiän kuinka paskalta tuo sekavuus tuntuu, voi raasu sinua <3 Toivottavasti sulla auttaa aika, niin kuin mulla, järkeily oli ainakin mulle vaikeaa ja tuntu että sitä vaan ahmii tai paastoaa. Ei enää muista, miltä normaali syöminen tuntuu!! Ja se, ettei kroppa ja ruokailut oo arjen ja ajatusten päällimmäinen asia, ainakin musta tuntuu että nykyään tervehtymisen huomaa siitä, että pystyy ajattelemaan muutakin.

      Onko sulla itellä mitään ideaa, miten tuosta tilanteesta vois päästä pois? Silleen että laihdutat vähän, niin että oot tyytyväinen ja sitten koitat pitää terveellisiä elämäntapoja? Vai että jatkat nyt mahdollisimman terveellisesti syömistä ja koitat saada muuta ajateltavaa? Tai joku muu visio?

      Poista
    4. Jep mullakin lähti kilot ensimmäisenä "laihdutuskautena" hyvin, mutta ei sen jälkeen sitten yhtään niin helpolla. Jep mulle on niin vaikeeta sisäistää tää asia, että painan näin paljon, koska just tuo kauneusihanne jota meille tuputetaan 24/7 jollain tavalla. Ja en tiedä yhtään miten muut näkee mut, näkeekö ne mut siis jonkin vähän pullukamman näköisenä vai ihan normaalina vai miten?
      Mä en siis vaan osaa syödä normaalisti. Mä joko syön liian vähän tarkoituksella tai paljon tarkoituksella "kohtahan mä alotan laihdutuksen jolloin en saa syödä näitä ruokia joten nyt mä syön näitä niin paljon että kyllästyn" -periaatteella.

      Mä oon ajatellut että alan ehkä käymään puhumassa jonkun psykoterapeutin luona. Ja ainakin ravitsemussuunnittelijalla haluan käydä kysymässä tästä säästöliekistä. Että mistä tää äkillinen painonnousu johtuu ja jos se ehkä nyt vois jopa tehdä mulle syömisohjelman jolla painon pitäis laskea. Näillä varmaan aloitan ja jos oon edelleen supertyytymätön itteeni eikä paino oo laskenut, aloitan treenaamisen ja tiukan dieetin (jos siis säästöliekiltä oon päässyt pois). Porukat lupas palkata mulle personal trainerin jos siis maksu ei oo mikään hirveä.. En kyllä tuosta tiedä koska jos se vaan on sillä linjoilla että "käyt salilla 4 kertaa viikossa" niin eheeei! En oo mikään liikunnan suurin ystävä enkä varsinkaan kuntosalien :-D Että jos se tekis mulle hyvän ruokasuunnitelman ja saisin harrastaa niitä lajeja mistä tykkään niin olis hiton hieno juttu. Olis se joku ihminen keltä voisin kysellä ja kuka auttaa ratkasemaan sen ongelman jos ei paino tipukkaan.

      Mutta kiitos tosi paljon avustas ja kun oot jaksanu vastata mulle ♥ oot ihana ihminen!

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS