torstai 26. huhtikuuta 2012

Rovaniemen keskustassa kuhisee


Vihdoinkin se aurinko eksyi tänne Lappiinkin, jeeveli. Heti oli keskustassa porukkaa hengailemassa, kävelemässä toppi päällä (no okei vaan yksi tyttö, jonka mielestä +12 on ilmeisesti helle), ihmettelemässä Sampo-aukiolle ilmestynyttä jäätelökioskia (turha luulo, ei se nyt vielä tietenkään ollu auki, päättäjät tietää että kuitenkin tulee vapuksi neljäs takatalvi) sekä istumassa kaupungin ainoalla auki olevalla terassilla. Niin kuin mekin! Kalotinlinnan alakerrassa oleva Toto Cafe Linna on kyllä ihana paikka, tykkään ihan hulluna sen sisustuksesta. Eikä valikoimassakaan ole mitään moitittavaa, oltiin tosin tylsiä eikä tilattu mitään syötävää. Hyvä vaan mulle, repsahti nimittäin kortilta vähän lisää euroja kun hortoilin vahingossa Gina Tricotiin - ei vissiin FAA-tilauksen tekemä lovi pankkitilillä riittänyt.

Vaatteista puheenollen, mulla ei oo kyllä mitään hajua miksi pukeudun vappuna. Tai pukeudunko ylipäätään minkään teeman mukaan. Oon kuitenkin oikeastaan ihan innoissaan vapusta, vaikka mulla onkin silloin töitä kuuteen. Suurin syy on se, että tytöt jäikin Rovaniemelle, eikä tarvitse olla pienellä porukalla vaan on semmonen kunnon juhlajoukko.

Oon muuten koko viikon ajan miettinyt, että pitäisi hoitaa se videpostaus alta, mutten vaan saa aikaiseksi tehtyä sitä. Vissiin alitajuisesti välttelen sitä, ei oo nimittäin mitään hajua miten siitä saisi sellaisen edes joten kuten coolin, haha. Ehkä kuvaan videon vappuaattona? Se on varmaan ainoa keino karsia pätkästä jäykkyys ja epäluonnollisuus.. Vai olisko teillä parempia ideoita videon teemaksi?

19 kommenttia:

  1. hei taisi se aurinko karata sinne, turussa satoin nimittäin taas koko päivä kaatamalla! mikä siinä on kun ei saada siitä arskasta kauempaa nauttia, aina pitää tulla sadepäivät pilaamaan sen kaiken hyvän fiiliksen :) no ei harmita nyt enää niin paljon, kun tiedän että siellä sun ilona se aurinko tänään ollut ;)

    joka vuosi vappuna oon miettinyt samaa, mitä pukea päälle, mutta onneksi tänä vuonna voi turvautua noihin helppoihin ja mukaviin haalareihin:D laita sita prinsessakruunu päähän ja pinkit huulet, se toimii aina!;)

    ja samasama, videopostaus!! oon joku puoli vuotta yrittänyt tehdä, tavallaan haluaisin niin kovasti mutta jotenkin ei saa aikaiseksi :D joku hyvä aihekin pitäisi keksiä! koitetaan skarpata ;D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ihana :) Aaa niin joo sie saat laittaa koulun One Piecen päälle.. Epäreilua. Tehdään jotku rinnakkaiset videopostaukset? Tai sitten ihan vaan lupaat tehdä jos miekin teen, olis kiva saaha sultaki sellanen oikeasti!

      Poista
    2. Ymmärrän tuskanne! Ihan hirviän vaikiaa. Täällä odottelen kovasti niitä klipsuja. :)

      Poista
  2. Heii millon teet sen proteiini-testi postauksen josta tässä joskus puhuit? Eli niistä palautusjuomista ja patukoista? :) Sitä oon ootellu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin sekin! Yritän ens viikolla ostella niitä lisää ja saada postauksen ulos :) Vähän jääny se koska haluan tehä sen silleen kunnolla, perusteelliset tiedot ja kuvat :D Sori ku on kestäny!

      Poista
    2. Juu ei mitään, kunhan joskus teet sen. :)

      Poista
  3. haha, kiitos että sanot sitä Sampo-aukioksi!!! ei oo mikkään Lordi-aukio : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OHO se tuli muuten vahingossa :D Kaikella kunnioituksella Lordille kyllä, itkin ku ne voitti haha

      Poista
  4. voi tää sun blogi on niin ihana! aloin lukijaksi kun vaikuttaa niin kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tos paljon ihana! Kiva kuulla että tykästyit :)

      Poista
  5. Onko sun hiukset luonnostaan noin kiharas ? Jos ei niin miten laitat ne ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin marraskuussa Thaimaassa permanentin, eli ei oo luonnostaan! Oikeasti mun hiukset on sellaiset semitaipuvat mutta kuitenkin suorat. Nyt tää permanentti on kuitenkin tietenkin löystynyt, tuossa on hiuspostaus joulukuulta:
      http://colours-and-carousels.blogspot.com/2011/12/suuri-hiuspostaus.html

      Ja tuossa näkyy millaiset ne on oikeasti: http://colours-and-carousels.blogspot.com/2011/09/anna-sen-sataa-mun-ylleeee.html

      :)

      Poista
  6. ooooh sulla on ihanat hiukset ! :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö just ennen kuvan ottoa taivastelin tytöille kuinka likainen mun tukka oli ja tytötki myönsi sen :D Kuvassa ei onneksi näy.. Mutta kiitti!

      Poista
  7. joo kuvaa vappuvideo ! kivoja kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha uskaltaiskohan :D Saattais olla nolo.. No katotaan! Ja kiitti kiitti :)

      Poista
  8. Yhdyn edelliseen eli oon vappuvideon kannalla! Se on ainaki ajankohtainen!
    Ja tässä nyt jo jonku aikaa oon ollu yksi sun blogin lukioiden joukossa niin se videopostaus on kyllä semmone jota oon innolla odotellu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa okei vissiin se pitää kuvata! :D Antakaa sitten anteeksi paskat känniläpät..

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS