torstai 26. huhtikuuta 2012

H&M Fashion Against Aids -tilaus


"Haluanko tuon? Hmm siinä olisi kokojakin.. Olisikohan tuo hieno? No otetaan - eiiiiii joko se myytiin loppuun?", hikiset kämmenet, tuskaisen panikoiva olo, Päivitä-napin hakkaamisesta väsyneet sormet, ja niin älyttömän tukossa oleva H&M:n nettikauppa, joka ei meinaa päästää ketään ostoskorille saati kassalle. Kuulostiko tutulta?

Jep, H&M:n Fashion Against Aids -mallistohan se siinä! Sivujen jumituksen perusteella muutama muukin vissiin eksyi nettikauppaan tänään kello yhdentoista aikaan haaliakseen itselleen ihania inkkarikuvioita ja hapsutoppeja. Kun mallistoa alkoi näkyä pari kuukautta sitten blogeissa, ihastuin ensin FAA-farkkushortseihin, mutta tänään hm.com:iin klikatessani päätin, että tilaukseen on pakko päätyä ainakin se täydellinen, värikäs kääntöpusakka. Sainkin sen peräti ostoskoriin saakka, mutta sitten sivut alkoivat jumittaa ihan hemmetisti, ja päästessäni kassalle huomasin, että tuote olikin jo ehtinyt mennä loppuunmyydyksi :) Pikkuisenko kiroilin aamiaiseni äärellä, lähin FAA-mallistoa myyvä liike on kuitenkin sen verran pitkän matkan päässä ettei kehtaa autollakaan hurauttaa.. Mutta onneksi, onneksi vartin päästä niitä takkeja olikin taas myynnissä ja sain kuin sainkin klikattua itelleni sellaisen! Ja vielä oikean kokoisena. Jee, happeee. Tässä koko tilaus kaiken kaikkiaan:




Miten teille kävi, saitteko haluamanne tuotteet vai menikö koko homma ohi? Kävittekö mallistoa myyvissä liikkeissä, oliko kova ruuhka? Satuitteko ostamaan samoja tuotteita kuin mie? Jäin vähän kyllä haaveilemaan niistä laastareista sekä bikineistä, mutta oon supertyytyväinen että ehdin saada nämäkin tuotteet. Jotenkin tuli heti kesäinen olo, tämä mallisto kuvastaa musta niin hyvin kesää 2012 - en malta oottaa että pääsen esimerkiksi hapsuttelemaan tuon mekon kanssa kesäiseen keskiviikko-Tivoliin.

41 kommenttia:

  1. Toi mekko on tosi hieno :) Ihanan värikkäitä vaatteita oot ostanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää kesällä jättää hetkeksi tämä musta&niitti-tyyli :D

      Poista
  2. ÄÄ, noi kengät ja hame<3 Ja vielä tuo mekko...paitsi hapsut pursuaa mulla kaapista jo ulos:D _shopping_addiction_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) Mieki tykkään! Paitsi että mulla ei vielä pursua hapsut, mietin just että vois leikellä vanhoihin vaatteisiin niitä että sais lisää :D

      Poista
  3. Eiiii nouuuuu! Samat hommat oli miullakin tänään ku pikkase yli yhentoista "eksyin" sivuille. Halusin niin pahasti ton kääntöpusakan, mutta plaa. Se ei ikinä mennyt läpi, ostoskorissa roikkui vain. Loppuunmyytynä. Oisin halunnut ne bikinitkin. Saaliiksi jäi vain tylsät vaaleanpuna-liukuvärisortsit. Mutta onneks siulla oli sentään hyvä onni :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ne sortsit on mageet. Don't you worry.

      Poista
    2. Mauksu lainaisin sulle sitä jos asuisin yhtään lähempänä! Paitsi että miehän oon tulossa nyt touko-kesäkuussa kahdesti Helsinkiin käymään... :) Ja hei niimpä, komppaan Henriikkaa, nuo shortsit on ihanat! Katoin iteki niitä mutta mulla on tällä hetkellä niin monet shortsit että oli pakko säästää jostakin.

      Poista
  4. Mua ei yhtään nappaillut toi mallisto, vaikka toki hyvän asian puolesta on! Noi aurinkolasit on kyllä aika kingit.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ei oo ehkä niin sinun tyylinen nyt kun mietin. Ja niimpä hahaha ei mitään hajua missä käytän noita, oon nimittäin aika varma että tommoset pyöreät linssit näyttää mun naamalla ihan naurettavilta :D Mutta halusinpa näköjään silti hahah..

      Poista
  5. Ai että, toi mekko on kyllä helmi. Saas nähdä kuinka moni kävelee huomenna aids-releet päällä. Hyviä löytöjä! Itse varasin Helsingin Forumin liikkeestä itselleni sellaisen inkkaripäähineen. Se riittäköön :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostipa häijyltä tuo aids-releet :D Mutta kiitti! Oi se inkkaripäähine on söpö, pistätkö vappuna sen?

      Poista
  6. Toi hame on superihana! Ja takki myös!

    VastaaPoista
  7. hey,cute blog,follow us if you like our blog and we will follow you too!:)
    http://s4sisterstyle.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Kävin aamulla täällä Turussa H&M:llä, ajattelin, että niillä olisi tota. Mutta vaan Tampereella ja Helsingissä, pöh! Joten taisi jäädä multa tällä kertaa ostamatta :/ Shortsit ja ton hameen oisin halunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei raasu :( Vähän inhottavaa. Mieki luulin että Rovaniemelle tulis ku jotenkin sain sellasen kuvan että niitä tulee yhteensä 13:sta liikkeeseen, mutta ei vissiin. Ginassahan muuten myydään tuollaisia hameita, käy kattoon sieltä!

      Poista
    2. Eeeiiiihh eikö täällä myydä tota? No voe Peevelin perse. :/

      Poista
  9. Ihanat kengät! Haluun itelleni kesäks kiilakorolliset popot, mut ei paksunnetut pohjatkaan haittais. Noi on super söpöt! :D Ihanan värisetki vielä

    VastaaPoista
  10. jos tuo mekko ei sovi sulle, ostan sen sulta! se pukee varmasti paremmin minua ;<

    VastaaPoista
  11. Ei vitsit, tuon hapsumekon olisin halunnut kyllä ihan hurjan paljon, mutta eipä niitä ollut enää kolmen jäljistä :( onnittelut siis sulle, olen kade! töissä yritin päästä sivuille, mutta siellä vaan intettiin että olet jonossa.. Liukuvärishortsit sain napattua sentään itselleni, toivottavasti on kivat päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää raasu :( Mutta hyvä ku et jääny ihan tyhjin käsin! Ne shortsit on rakkautta myös. Joo se "jono" vissiin tuli joskus siinä puolen kahdentoista jälkeen, sitä ennen sivu muuten vaan jumitti, näytölle tuli koko ajan teksti "Tämä ei ole sinun syysi, vaan meidän!" - "JOO TIIETÄÄN ANTAKAA MULLE MUN HAPSUMEKKO"

      Poista
  12. Oijjeeee mikä tilaus! Mä oon ollut ihan muissa maailmoissa ja meni ihan ohi tää lanseeraus. Mutta kai noita tuolla Turun putiikeissa myydään, että täytyypi käydä vielä paikan päällä vilkasemassa josko ois joitain jämiä jäljellä :P Noista haluisin kyllä ton hameen!! Ihanat värit...Jajaja kiilakorotkin on mageet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just meinasin laittaa Lisen kommentin :( Raasu no ehkä niitä tulee vielä lisää nettikauppaan!

      Poista
  13. Toi mallisto oli kyllä eristyisen kiva! Mulla meni ihan ohi tuon ilmestyminen, joten mitään en kotiin saanut. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wäää :( Tuo kyllä oli, tuntu että vois ottaa jokaisen vaatteen itelle!

      Poista
  14. Olin odottanut innolla tota FAA-mallistoa ja etenkin niitä yksiä farkkushortseja! En kuitenkaan edes tiennyt tota päivää milloin malliston vaatteet tulee myntiin ja huomasin ihan sattumalta sitten tänään kaupungilla kävellessäni että mallisto on tullu kauppoihin..! nooooh ne farkkushortsit oli tietenki jo loppunu ja aika hyvin näytti koko muukin mallisto menneen kaupaksi :D kaiken lisäks mulla ei ollu tarpeeks rahaa mukana ja tuskailin siellä kun halusin niin paljon ne biksut!! ne ja inkkarikuvioinen kännykkäpussi on nyt onneks turvallisesti varattuna mulle huomiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, no onneksi satuit olemaan kaupungissa! Se kännykkäpussi on aivan ihana, olisin iteki halunnu sen mutta myytiin loppuun. Jos siellä liikkeessä on vielä niitä laastareita ku meet huomenna sinne niin osta mulle paketti, maksan sulle :D

      Poista
  15. mää tilasin nuo aurinkolasit ja sitte ne farkkushortsit ja pääkallorannekorun! kesti nelkytviis minsaa ennen ku pääsin kassalle, mutta onneksi ehin saada nuo ennen ku myytiin loppuun :-) ihan täydellisiä juttuja festareille, nuo lasit vaan vähä mietityttää että miltähän ne sitte näyttää päässä mutta oli pakko saaha ku on nii siistin näköset :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mitä, pääkallorannekoru? Miksen mie oo nähny sitä! Ja haha mulla sama homma, mun naama on niin iso ja leveä että varmaan ihan naurettavat nuo arskat mutta ihan sama - hienot on kuitenki :D

      Poista
    2. tuolla mun blogissa on siitä kuva, se myytiin kyllä supernopeaa loppuun :s

      Poista
    3. AAA kyllä mie nuo näin! En vaan tajunnu että nuo oli pääkalloja - koru muuttu kertaheitolla kyllä hienommaksi ku tajusin :D Ihana!

      Poista
  16. Kattelin Champs Elyseen Henkkamaukassa etenki niitä liukuvärjättyjä shortseja ja hapsutoppeja, mut ei sit mitään tarttunu mukaan... Ja nyt harmittaa :D Pitää sit varmaa kattella jos stadista tai Jumbosta löytyis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie oon kade pelkästään tuosta Champs Elyseestä..

      Poista
    2. Haha iha turhaa, siellä oli tuulista ja sateista ja nyt oon kipeenä :D

      Poista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS