sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Jeeveli mitkä tuparit


Viikonloppu on taas vierinyt ja shufflannut menemään! Perjantaina oli aika normipäivä, käytiin tyttöjen kanssa illalla mutka Fransmannissa muttei oltu pitkään, melkein kaikilla oli töitä seuraavana päivänä. Mutta eilinen lauantai-ilta se vasta meni ihanissa merkeissä. Aino piti meikäläisille huiput tupaantulijaiset, löytyi niin 2000-luvun alun mahtavaa muistoja herättävää musiikkia kuin dippivihanneksia ja valkosipulipatonkiakin. Minun ei tavallaan pitänyt lähteä juomaan, rahan ja terveyden takia, mutta kyllähän se juhlafiilis tuli jo päivällä työvuoron aikana.

Seitsemästä kymmeneen oltiin tosiaan Ainolla. Kuunneltiin kaikkia vanhoja biisejä ja fiilisteltiin muistoja - alkoholi sai tietenkin kaikki kappaleet tuntumaan niiin rakkailta ja hienoilta, haha. Nähtiin myös Rovakadulla pieni kolari, itkettiin parisuhteita ja annettiin kylpyinen tuparilahja. Kymmenen jälkeen suunnattiin lumisia katuja pitkin kohti Onnelaa. Hassua miten monet porukasta ei edes aikonut lähteä baariin, mutta loppujen lopuksi kaikilla meni aika lujaa :D Oli hauskaa! Niin ja kävinhän mie sitten loppuyöstä vielä Doriksessakin heittämässä parit setit tanssilattialla.


Psychedelic eyes?! Haha.


Nyt on sunnuntai ja ah ihanaa kohta pääsee nukkumaan! Ihanata siksi, että pääsee eroon tästä epämiellyttävästä vainoharhaisuudesta - mulla krapulassa ei ees oo pahinta paha olo vaan henkinen sekavuus :D Tänään on kuitenkin ollut ihan hyvä päivä, ilma oli kuin morsian, Subin kanasalaatti valkosipulikastikkeella on rakkautta ja kun tulin kotiin, porukoilla oli vielä jäänyt herkkuja viikonlopulta minun naposteltavaksi. Nyt fiilistelen vähän musiikkia ja siirryn pikkuhiljaa sänkyyn.

Mukavaa ihanaa keväisen raikasta (joo tiiän vieläkin sataa lunta..) viikonalkua kaikille!

25 kommenttia:

  1. kuulostaa kyl mukavalta! ja oot ollu nättinä<3 (=

    VastaaPoista
  2. Haha, jeeveli!
    En kerenny kurkkaa Aikin asuntoa ni kiva tämmönen virtuaali-vierailu :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei pitäis olla enemmän kuvia. Ihanan kotoisa se oli!

      Poista
  3. Joo, tosi keväisen raikas ilma tällä hetkellä, lunta tulee ku esterin perseestä (anteeksi) :D Mut sää oot ollu nättinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha samaa on näkyny täälläki.. MUTTA SILTI ON KEVÄT.

      Poista
  4. hahah, et oo ainoa vainoharhainen darrakatti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi se olo on kauhea! Tuntuu kuin koko maailma olis salaliitossa sua vastaan :D

      Poista
  5. Haha näin sut reivaamas onnelassa:D! Ihanat vaatteet !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHA voi ei oon ollu varmaan haufkaa katottavaa :D

      Poista
    2. haha kattelin vaan et miten kivat vaatteet! oisin tullu moikkaankin mut sit mua vietiin jo toiseen suuntaan:D

      Poista
    3. :D No hyvä.. Ens kerralla tuut!

      Poista
  6. Näin sut dooriksessa ja en voinu muutako kattoa sun hiuksia ku ne on niin ihanat! oot muutenki niin söpö ;__; <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Haha kiitti ja kiva kuulla, oon nimittäin miettiny että onkohan ne ollu ihan lässähtäneesti koko illan.

      Poista
  7. Hyvä meno näissä kuvissa! :) Ja hienot vaatteet, tykkään!

    VastaaPoista
  8. Ihana toi kuva susta missä on noita pilkkuja! Miten oot saanu ne siihen? :)

    VastaaPoista
  9. hyvä huomata etten oo ainoo joka käyttää sanaa jeeveli ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukas Jeeveli se täällä kommentoi.... Hahhaha eilinenkin ilta on menny Peeveliä ja Jeeveliä hokiessa :D

      Poista
  10. onko hänel blogii jonka kuva on sun kuvan alapuolella+

    VastaaPoista

SITE DESIGN BY RYLEE BLAKE DESIGNS